Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

9 asiaa Helmikuusta

Kivaa sunnuntaita! Meillä on vietetty tällä viikolla sairastupaa. Mitä olen somesta katsonut, niin ei olla näköjään ainoita. Aikamoinen pöpöpommi ympäri Suomen liikenteessä. Mutta kurkataan nyt edelliskuukauteen; jälleen on kuukausikatsauksen aika!

Helmikuussa postasin 16 kertaa ja suosituimmat postaukset olivat Hyvästi housewifen hirveät hiukset,  Sain kasvohalvauksen ja Kroppa 6 kuukautta synnytyksen jälkeen

Kampaamokäynti oli kyllä ihana, kasvohalvaus hieman säikäyttävä ja tyytyväisyys omaan kroppaan on parantunut.

Ulkoiltiin enemmän kuin normaalisti. Isompi motivaatio lähteä pihalle kun on lunta pakkasen kera, kuin lössösössö märkä keli. Mäenlasku on ihan parasta hyötyliikuntaa <3. Meidän pihassa on myös iiiso lumirinne ja sälli kiipeilee sekä laskee mäkeä siinä onessaan.

Kriiseilin sitä miten Miina on jo niin iso, ei pitkään aikaan ollut vastasyntynyt. Nautin hetkistä kun vauva nukahti tissille tai saatiin chillailla sohvalla.

Hyvästi housewifen hirveät hiukset – oli niiiin ihanaa saada tugee kuntoon kun kävin pitkästä aikaa kampaajalla!

Kävin yksin kaupassa. Mies ehdotti, että hän jää nukuttaa vauvan ja on pihalla 4veen kanssa samalla. Jee! Pieniä, isoja iloja.

Vietettiin säästökuukautta ja minimoitiin mm. ruokakustannuksia. Syötiin kerran lounas kirjaimellisesti ulkona haha! Oikeasti syynä ulkona syömiseen oli pukemislaiskuus; oltiin ulkoilemassa ja piti syödä ennen kaverilla lähtöä. Ei vaan jaksanut sitä pukemisrumbaa edestakaisin. Mutta oli kyllä kiva kokemus, miksi ei talvellakin voisi syödä ulkona? Raitis ulkoilma sai sällinkin syömään hienosti koko annoksen.

Välillä vaan menin pötköttämään vauvan viereen lattialle.Jotenkin rentouttavaa. Yritin oppia pysähtymään hetkiin enemmän ja mikäs sen parempaa kuin mennä pötköttämään vauvan viereen <3.

Huomasin yht äkkiä, että kroppa on palautunut raskaudesta aika kivasti. Tunsin oloa enemmän Tiinamaisemmaksi kuin aikoihin. Parempi olo omassa kropassa tekee hyvää mielelle <3.

Miina täytti jo puoli vuotta <3.

Oli ystävänpäivä ja pari päivää ennen sitä meidän kihlajaispäivä -joka melkein unohdettiin kummatkin miehen kanssa haha! Lapsiperheaivot. Eipä kihlajaispäivää juhlistettu mitenkään, mutta oli kiva miettiä hetkeä. Kuvassa oleva Tiina <3 Tuomas on magneetti, joka ostettiin ulkomailta päivä sen jälkeen kun oltiin menty kihloihin.

Maaliskuu on askel lähemmäs kevättä ja kuukausikatsaus tästä kuusta sitten huhtikuun puolella. Kaikki kuvat jälleen instagramin puolelta ja sieltä löydät miut @fitfatmamatiina nimellä.

Huomiseen!

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Kommentit (4)

  1. Emma

    Kivoja juttuja mahtunut siun kuukauteen! 🙂 Miten muuten se kasvohalvaus paranee nyt, joko on parempi?

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Se meni onneks ohi n.viikossa :)! Toivottavasti ei tuu enää toiste

  2. Annika

    Siis mulla on juuri tuo saman merkin väri tummanruskeana. Ostin sen joku aika sitten ja ensimmäisellä värjäyksellä kirjaimellisesti UNOHDIN värin kulmiini ja se oli siinä varmaan 1,5 tuntia.. 😀 Voin sanoa että sellaiset mustat tasapaksut madot niistä kulmista tuli. Ensin meinas itkettää mutta sitten alkoi naurattaa ja kulmia pesin pari päivää tehokkaasti, niin hyvä väri tuli! 😀 Varmasti jatkossakin käytän väriä, mutta muistan vain laittaa tuon hälytyksen soimaan. paperhelp

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Tulikohan väärään postaukseen kommentti :D. Varmaan oli tarkoitus tulla kulmaväripostaukseen. Joo itekin joskus unohdin värin liian pitkäksi aikaa ja piti hinkata kovasti että ylimääräinen irtosi 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.