FinnGen – tutkimusmatka perimäämme
FinnGen – tutkimusmatka perimäämme

Avainsana: biopankki

Annoin biopankkisuostumuksen – mihin näytteitäni ja tietojani käytetään?

Biopankkisuostumuksen ja -näytteenantajan oikeudetHelsingin Biopankin kirjallisessa tiedotteessa biopankkisuostumuksen ja -näytteenantajalle kuvataan biopankin toimintaa ja tuodaan esille seitsemän oikeutta. Jo lähtökohtaisesti biopankkitoimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Osallistujalla on oikeus antaa biopankkisuostumus, jonka voi halutessaan myöhemmin peruuttaa. Hänellä…

  • 0

Pitäisikö meidän palauttaa aktiivisesti terveystietoja biopankkilaisille?

Pitäisikö meidän palauttaa aktiivisesti terveystietoja biopankkilaisille?Viimeksi kirjoittelin blogia miksi perustimme SPR Veripalveluun verenluovuttajille biopankin. Pyydämme siis verenluovuttajilta, emme ainoastaan normaalia verenluovutusta potilaille, vaan myös lupaa käyttää hänen näytettään ja – tämä on tärkeää – terveystietojaan…

  • 0

Biopankit mahdollistavat myös seuraavan sukupolven tutkimustarpeet

Kuulin biopankeista ensimmäistä kertaa syksyllä 2004, jolloin keskusteltiin biopankkilain tarpeesta ja eettisistä kysymyksistä. Siitä alkoi matkani biopankkien maailmaan. Osallistuin aktiivisesti lainvalmisteluun ja toiminnan kehittämiseen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Biopankkilaki tuli voimaan 2013, jolloin olinkin jo…

  • 0

Miksi Veripalvelu perusti oman biopankin?

Haluan uskoa, että monelle meistä on selvää, miksi kannattaa perustaa sairaalabiopankki – eli kerätä näytteitä ja tietoa potilaista. Sairauksien tutkimisesta ja voittamisesta hyötyvät kaikki. Mutta miksi halusimme perustaa SPR Veripalvelun yhteyteen verenluovuttajien biopankin? Näkökulmia tähän…

  • 0