Tukholma lasten kanssa – ja vähän sporttaillenkin

Suuntasimme syyslomalla lasten kanssa Tukholmaan neljäksi päiväksi (ke-su), ja reissu oli kyllä kaikinpuolin onnistunut. Siksipä päätin jakaa meidän perheen vinkit Tukholmaan. Mukana on myös ravintola- ja hotellisuosituksia, sekä käytännön vinkkejä.

Lennot ja majoitus

Lapsethan esittivät toiveen päästä syyslomalla ruotsinlaivalle. Pelkälle risteilylle minua ei saa (niitä on tehty liikaa nuoruudessa), joten lähdimme kokoamaan lomaa, johon kuuluisi myös jotakin muuta, kuin pelkkä laivamatka.

Lensimme keskiviikkoiltana Turusta Tukholmaan. Lento oli lyhyt ja siirtyminen Arlandasta keskustaan kävi kätevästi Arlanda Express -junalla. Kannattaa huomioida, että junaliput pitää ostaa ennakkoon. Jos ne ostaa viikkoa etukäteen netistä, saanee edullisimman hinnan. Me ei oltu tätä huomattu tehdä, mutta esim to-su saa pari lippua yhden hinnalla automaatistakin. Lapset matkustavat vanhempien kanssa ilmaiseksi.

Hotelliksi valikoitui uusi Scandic Downtown Camper, aivan Tukholman keskustassa, kaupunginteatterin sisäpihalla. Hotellin valinta meni nappiin! Paikka oli todella Cool, huoneet siistit ja aamupala herkullinen ja monipuolinen. Huoneeksi valitsimme hieman isomman huoneen ylimmästä kerroksesta, josta oli upeat näköalat yli kaupungin.

Downtown Camperin aamupala oli laadukas ja runsas
Hotellin katosta roikkui rentoutumisverkko
Meidän huoneemme oli reilun kokoinen ja koostui kahdesta erillisestä huoneesta.

Huoneemme ikkunoista oli upeat maisemat
Aamiasen saattoi tilata myös ylös rauhalliseen kattoloungeen. Ilman lisämaksua!

 

Lapsille hotelli tarjoaa aktiviteettihuoneen (jossa oli kylläkin firmojen kokouksia meidän vierailumme aikana), sekä skeittilautoja lainaksi. Myös pyörän voi vuokrata hotellin aulasta. Ylimmästä kerroksesta löytyi trendikäs, tukholmalaistenkin suosiossa oleva lounge, The Nest, sekä kattoterassi ja ulkouima-allas/Spa (ei alle 16-vuotiaille).

Niin ikään ylimmässä kerroksessa oli upea kuntosali, jossa järjestettiin myös ohjatua aamujoogaa (johon mieheni osallistui). Minä sen sijaan kävin ohjatulla aamulenkillä. Nämä olivat ilmaisia hotellivieraille. Hotellille iso peukku!

Museoita ja nähtävyyksiä

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Djurgårdeniin, josta löytyy paljon nähtävää lapsiperheelle, kuten Vasa-museo, Junibacken ja Grönä Lund. Päätimme kävellä Vasa-museoon, ja hyvin lapset jaksoivat reissun edestakaisin. Jos kävely ei innosta, tuo raitiovaunu 7 todella kätevästi perille asti. Liput raitsikkaan ostetaan etukäteen.

Kävelimme PALJON!

Vasa-museo oli erittäin positiivinen yllätys. Suosittelen Vasa-museota lämpimästi erityisesti lasten kanssa matkustaville. Vasa-laivan ympärille on rakennettu kiehtova näyttely. Vasa-museolta kävelimme Gröna Lundin kupeeseen Abba-museoon. Täytyy sanoa, että se ei ollut ehkä lasten mielestä niin kiinnostava paikka. Onhan Abba heille aika muinaisjäänne, mutta me aikuiset tykkäsimme.

Vasa-museo. Yksi kohokohdista!
Abba-museo, aikuisempaan makuun.

Djurgårdenista hieman eteenpäin (bussilinjan 69 varrella) sijaitseva Tekniska museet sen sijaan oli lasten mieleen. Saimme siellä kulumaan kokonaiset 3 tuntia. Hieman Heurekan tyyppinen ratkaisu ja mielenkiintoinen paikka ainakin meidän 10- ja 12 -vuotiaille. Tälle museolle iso suositus.

Tekniska-museet. Vierailun väärtti!

Sen sijaan vanha kaupunki oli hieman pettymys. Toki käväisimme Gamla Stanissa, mutta lapset halusivat sieltä nopeasti pois. Ja eipä siellä oikein muuta ollutkaan, kuin turisteja ja krääsäkauppoja.

Lauantaina oli lasten odottama hetki, sillä suuntasimme jälleen Djurgårdeniin, Gröna Lundiin. Ja niinpä näyttivät suunnanneen kaikki Tukholman lapsiperheet! Gröna Lund oli auki teemanaan Halloween, ja tämä oli houkutellut paikalle paljon väkeä. Minä en tivolilaitteista perusta, mutta käytin aikani katsellen ihmisiä, kun lapset juoksivat laitteissa. Ruoka on Gröna Lundissa aika surkeaa, mutta Fish&Chips maistui ulkona.

Gröna Lund oli auki – Koska Halloween!
Hotellimme sijaitsi aivan ytimessä. Siitä oli helppo suunnata minne vain.

 

Tukholma on siitä kiva ja kompakti kaupunki, että joka paikkaan pääsee kävellen. Jos kävely ei innosta, kulkevat julkiset kätevästi. Sähköisen potkulaudan vuokraaminen muuten kannattaa. Voi.io -potkulaudat saa vuokrattua itselleen lataamalla kyseisen firman app:in. Sovelluksen kautta myös näkee vapaiden potkulautojen sijainnin. Potkulaudan voi jättää käytön jälkeen mihin tahansa.

Sporttia

Treeniaikaa oli tällä lomalla helppo löytää. Kävin treenaamassa pääosin aamuisin, ennen, kuin menimme porukalla aamupalalle. Ekana aamuna olin hotellin järjestämällä yhteislenkillä. Reitti oli upea: Kungsholmenille, noin 8km. toisena aamuna kävin itsekseni juoksemassa ja tällä kertaa suuntasin Södermalmille: minusta sieltä on kauneimmat näkymät koko Tukholmassa.

Aamulenkillä Kungsholmenilla
Aamulenkkiseurana hotellin vieraita, sekä Downtown Camperin Urban Explorer
Toka aamulenkki Södermalmille
Södermalmin reitti on upea

Lauantaina vuorossa oli Barry’s Bootcamp, Los Angelesista lähtöisin oleva treenikonsepti, jonka salia ei Suomesta (vielä) löydy. Barry’s Bootcamp sijaitsee aivan Tukholman keskustassa, NK:n takana.

Treeni koostuu tiukoista intervalleista juoksumatolla sekä voimatreenistä. Melkoinen aamun aloitus! Tunti oli aivan täynnä, eli jos mielii Barryn höykytykseen, kannattaa paikka varata etukäteen. Tämän pystyy tekemään netissä rekisteröitymällä salin sivuille ja maksamalla tutustumiskerran (noin 10€).

Barry’s Bootcamp
Treeni vedetään “punaisessa huoneessa” ja ohjaaja tsemppaa ylittämään itsensä. Tunti oli in english.
Voittajafilis! Oli kovaa settiä.

Mieheni kävi useamman kerran hotellimme salilla. Sieltä löytyi cardiolaitteiden lisäksi trx:t, kahvakuulia ja käsipainoja. Treeninäkymät olivat aivan uskomattoman upeat, varsinkin pimenevässä illassa.

Hotellin sali on hyvin varusteltu ja sieltä on upeat näkymät. Ilmainen hotellivieraille.
Spa sijaitsee Downtown Camper -hotellin katolla. Lisämaksu.

Ruokaa

Ravintoloista pitää ehdottomasti mainita pari helmeä: Eataly Biblioteksgatanilla sekä thaimaalainen Koh Phangan Nybrogatanilla. Eataly on italialaista ruokaa rakastavan taivas. Paikka on aika meluisa ja musiikki soi melko kovalla, mutta me viihdyimme. Koh Phangan on kuin överiksi vedetty thaihierontapaikan ja joulumaan risteytys. Ruoka ja palvelu erinomaisia.

Lounaalla kävimme parikin kertaa MOOD Stockholmissa, joka on heti NK:n takana oleva pieni ja trendikäs kauppakeskus useine ruokapaikkoineen ja kahviloineen.

Eataly. Italialaisen ruuan ystävän taivas.

Eatalyssa voi valita useiden keittiöiden valikoimasta.
Eataly on myös kauppahalli.

Koh Phangan oli ELÄMYS.

Yksi illallinen syötiin pyöristään tunnnetun Bianchin nimeä kantavassa ravintolassa, joka oli samalla myös polkupyöräkauppa.
Bianchi.
Lounasta MOOD:ssa. MOOD löytyy tavaratalo NK:n takaa.

Odotettu laivamatka

Sunnuntaiaamuna strattasimme takaisin kohti Turkua Viking Line Grace -laivalla. Olin varannut Spa-osaston meille heti aamuksi ja etukäteisvaraus tosiaan kannatti. Ovelta kääntyi useampi pettynyt, koska kylpyläosastolle otetaan kerrallaan vain kourallinen ihmisiä. Lilluimme porealtaissa ja rentouduimme saunoissa pari tuntia, jonka jälkeen söimme lounasta.

Tukholma aamulla laivaan astuessamme.
Otin päivälaivamatkalle hytin. Varasin inva-hytin: huomattavasti tilavampi, kuin tavalliset hytit!
Gracen Spa oli kivaa ajanvietettä. Ei ruuhkaa, koska sisään otetaan vain kourallinen ihmisiä kerrallaan.

 

Ostosten teon jälkeen vietimme aikaa hytissä sekä laivan etukannen shampanja-baarissa Unoa pelaillen. Aika meinasi käydä vähän pitkäksi. Illemmalla kävimme katsomassa Drag-shown ja se huvitti aikuisia ja lapsia. Meno alkoi yltyä (päivälaivalla!!) niin kovaksi, että varsikaan tytär ei tuntunut enää nauttivan. Melko humalaista porukkaa oli valitettavan paljon.

No, saivatpahan nyt lapsetkin kokea toivomansa laivamatkan. Luulenpa silti, että reissun kohokohdat olivat muualla, kuin laivalla.

<3 Anna

Lue myös edellinen (PALJON keskustelua herättänyt!!) postaukseni: Ei ne reidet jumppaamalla pienene!

treeni-ja-ravinto
Kommentit (2)
  1. Luin mielenkiinnosta postauksen syysloman vietosta ja sain hyviä vinkkejä mihin voisin oman lapseni kanssa suunnata seuraavan kerran Tukholmaan lähtiessä. 

    Mutta juttua lukiessa huomasin yhden ikävämmän idean. Postauksessa toit esille että olit ottanut inva-hytin vain siksi kun se on tilavampi.  Liikuntaesteisellä ei ole mahdollisuutta valita voiko ottaa tavallisen hytin vai ei. Niin on ikävää huomata että niitä valitaan vain mukavuuden takia.

    Kävikö inva-hyttiä varatessa mielessä, että saatoit viedä sen liikuntaesteiseltä, joka olisi oikeasti tarvinnut sitä?

    1. annasaivosalmi
      23.10.2018, 07:43

      Moikka!

      Kiva, jos vinkeistä on hyötyä 🙂

      Varasin itseasiassa hytin vasta jälkikäteen, muutama päivä ennen matkaa, koska niin moni tuttu suositteli, että hytti kannattaa päivälaivallakin olla. Alkuperäisessä varauksessa mulla ei sitä ollut. Kun tein varausta, oli inva-hytti ainoita ikkunallisia hyttejä, joita oli enää vapaana (toki sviittejä oli, mutta ne olivat liian kalliita). Siksi päädyin siihen.

      Nousimme laivaan Tukholmasta, josta kyytiin tuli vain kourallinen ihmisiä. Suurin osa matkustajistahan oli suomalaisia, jotka olivat tulleet laivaan jo edellisenä iltana Suomen päästä, joten tällä kertaa en usko vieneeni kenenkään mahdollisuutta inva-hyttiin. Mutta olet aivan oikeassa, jos kerran tuo kyseinen hyttiluokka on kenen tahansa varattavissa koska tahansa, voi hyvinkin käydä niin, että tulee vieneeksi liikuntaesteisen hytin.

      Kyllähän tuo kävi siis mielessä, mutta koska meillä varaus tuli tehtyä niin myöhään ajattelin, että ehkäpä se olisi jo varattu, jos sitä joku olisi ensisijaisesti tarvinnut. Kävi myös mielessä, että jos matkustaisi pienen vauvan/vauvojen kanssa, jotka ovat vaunuissa, olisi tilavampi hytti varmasti ihan must.

      Olisi fiksua, että laivayhtiöillä olisi pyyntöä vastaan jemmassa inva-hyttejä, jotka eivät olisi meidän tavallisten pulliaisten varattavissa. Käväisin vielä tuolla viikkarin sivuilla katsomassa ja hyttien kuvauksessa todetaan, että “Seaside HC Four. Kansi 6. Ikkunallinen hytti 4 henkilölle. Sopeutettu liikuntaesteisille. 2 alavuodetta ja 2 ylävuodetta. TV, puhelin, hiustenkuivain. Suihkutuoli.
      Pinta-ala: 17,5 m2” Ja näitä HC -hyttejä oli useampia eri vaihtoehtoja. Minusta tätä ei ainakaan laivayhtiön puolesta erityisesti mainosteta vain invahyttinä, mutta ymmärrän huolesi oikein hyvin.

      Kivaa syksyä,

      Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *