Tältä näyttää meidän kotikuntosali – ennen ja jälkeen -kuvat

Asumme vanhassa, 40 -luvulla rakennetussa omakotitalossa, ja talossamme on myös puolilämmin kellaritila. Kellari toimii pääasiassa varastotilana. Siellä sijaitsee myös saunatilat ja kodinhoitohuone. Yksi kellarin huoneista on pyhitetty treenille, mutta viime vuosina kyseiseen tilaan on kertynyt hirveästi sekalaista tavaraa.

Mieheni keräilee huonekaluja, ja tuolit ovat parkkeeranneet keskelle kyykkäyspistettä. Lisäksi minun vaatteitani ja muuta roinaa on ollut hujan hajan huonetta, joten treenaaminen ei ole kovinkaan paljon houkutellut.

Tässä lähtötilanne. Aika karua, mutta en sensuroinut mitään. Sekasotku oli kamala. Kuntoiluvälineet ovat lähinnä vaatetelineinä.

Kotikuntosalin siivous

Tänään päätin tehdä asialle jotain, eli siivota kuntoilutilan. Aloitin lohduttomasta sekamelskasta, tavoitteenani saada huone jälleen viihtyisäksi treenejä varten.

Kuntohuoneesta löytyy mm kymmenen vuotta vanha spinning-pyöräni, kuutisen vuotta vanha, mutta erittäin laadukas kyykkyteline, ja levytangot sekä -painot. Lisäksi kuntoiluhuoneen varustukseen kuuluu treenipenkki, kuminauhoja ja käsipainoja.

Tältä huoneessa näyttää nyt!

Tavaroille löytyi omat paikat.

Pari tuntia siihen meni, mutta lopputulos on mielestäni hyvä. Roskaakin tuli jonkin verran, mutta tärkeintä oli löytää kaikelle oma paikka. Vaikka tila on matalahko ja lattia viileä, voin nyt jo nähdä itseni tekemässä kuntosalillamme treeniä ennen saunaa tai aamulla ennen töihin lähtöä.

Spinningpyörällä polkiessa minulla on tapana katsella Netflixiä. Vapailla painoilla on mahdollisuus tehdä koko kropan monipuolinen treeni: kyykkyjä, maastavetoja, askelkyykkyjä, kulmasoutuja ja olkapäitä. Treenipenkillä voi treenata keskivartalon lisäksi yläkroppaa ja tehdä vaikkapa lantion nostoja.

Tää sali on aina auki.

Miltäs näyttää? Mun mielestä tästä tuli tosi kiva, ei mikään luksus, mutta meidän kotiin just sopiva kuntoilutila, josta löytyy kaikki tarvittava hyvään treeniin!

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Loistava ystäväni – Tämä pitää nähdä!

Tuu someen @ansaivo

Kommentit (4)
  1. Loistava! Itselläkin on kellarin takkahuoneessa kuntoilutila, spinningpyörä ja muuta tarpeellista, mutta kuinka ollakaan sinnekin on kerääntynyt ties mitä kalusteita myös.. Ehkäpä pitäisi itsekin raivata tilaa niin ei tarvitsisi kääriä aina jumppamattoakin kasaan treenin jälkeen.

    1. annasaivosalmi
      17.2.2020, 18:42

      Kiitos! Niin mustakin 🙂 Joo, on se kumma miten sitä roinaa kerääntyy.

  2. No aivan mahtava ja symppis tila. Ja todellakin, siellä saa taatusti hyvän treenin aikaiseksi. Meiltä löytyy puolapuut, renkaat, kunnon iso pehmustettu alue ja kahvakuulat jumppanauhoineen. Niillä on kepeästi menty

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *