Plantaarifaskiitti – Ei enempää, kuin 2-3 lenkkiä viikossa

Paljonko juokset? Hyvin yleinen kysymys ja joskus se oli mielestäni myös naisen mitta. Mitä enemmän kilometrejä, sen parempi. Juoksin aiemmin nimittäin viidesti viikossa, usein useamminkin. Lenkit vaihtelivat 6 ja 16 kilometrin välillä, ollen keskimäärin noin 8 kilsaa. Juoksu oli keinoni purkaa energiaa ja stressiä, hallita ahdistusta ja painoa, tuulettaa päätä.

Juoksin useimmiten aamuisin, mutta viikonloppuisin myös muihin aikoihin. Viikonloppuun kuului usein pidempi lenkki. Ja ai että, mutta olin nopea!

Plantaarifaskiitti pakotti lopettamaan

Kahdeksan vuotta sitten en treenannut tai liikkunut juuri muuten, kuin juosten. Lihaskuntoharjoittelua en tehnyt, spinningissä kävin silloin tällöin.

Tämä yksipuolisuus ja harjoittelun runsas määrä johti plantaarifaskiittiin eli kantakalvon tulehdukseen (ns. luupiikki) syntymiseen. Kerron viheliäisestä ja erittäin kivuliaasta vaivastani tässä sekä tässä postauksessa.

Juoksutauko venyi yli kahden vuoden mittaiseksi

Lopulta olin juoksematta yli kaksi vuotta. Toipumisaika olisi ollut lyhyempi, jos olisin tajunnut antaa vaivan parantua rauhassa ja ajan kanssa, enkä olisi jatkanut juoksemista kipeällä jalalla. Lisää syistä kerron noissa linkkaamissani aiemmissa postauksissa.

Kahden ja puolen vuoden juoksutauon jälkeen aloitin juoksemisen uudestaan. Mutta erittäin maltilla, tarkoittaen siis parin kilometrin kevyitä lenkkejä alkuun. Koetin myös ottaa ikäni huomioon: en enää palaudu, eikä kroppani kestä samanlaista rasitusta näin nelikymppisenä, mitä se kesti kolmekymppisenä.

Onnekseni kivulias kantapäävaiva ei ole tuon kahdeksan vuoden takaisesta koskaan uusiutunut, vaikka tiedän, että monella näin käy.

Suurimpana tekijänä uskon olleen sen, että annoin todella jalalle aikaa toipua ja levätä. Etsin muita (lue monipuolisempia) keinoja liikkua, ja aloin vahvistaa myös lihaskuntoani. Toinen syy on ollut se, etten ole tuon koommin juossut, kuin maksimissaan kolme lenkkiä viikossa, tavallisimmin kaksi.

Kolme lenkkiä on maksimi

Toscanan hyvinvointireissulla, jossa aamut alkoivat jokaikinen aamu vetämälläni aamulenkillä huomasin, että jos olisin jatkanut samaan malliin vielä päivänkin, olisi kantapääni todennäköisesti kipeytynyt. Sen verran ikäviä pistelyitä aloin tuntea jalkapohjassani. Olin selvästi ylittänyt kroppani kestokyvyn rajat, mutta vain juoksemisen suhteen.

Kaksi lenkkiä viikossa voi tuntua juoksuharrastajasta tai himojuoksijasta vähäiseltä määrältä, mutta se riittää pitämään minut ihan hyvässä juoksukunnossa. Viime kesänä juoksin puolikkaan mukavaan aikaan 1:43, joka ei tietenkään ole yhtä hyvä aika, kuin aikoina, jolloin juoksin enemmän (ennätykseni on 1:30), mutta olen aikaan ihan tyytyväinen.

Usein viikko-ohjelmaani kuuluu 1-2 alle 10km lenkkiä sekä yksi hieman pidempi esim 12km lenkki. Intervalleja juoksentelen silloin tällöin.

Juoksusta en halua luopua

Kestävyyttä ja hapenottokykyä voi treenata muillakin keinoin, kuin juoksemalla. Itse rakastan erilaisia cardio-circuitteja, joissa rasitus ei ole niin yksipuolista, kuin juoksussa. Liikkeinä esim kyykkyjä, askelkyykkyjä, spurtteja, hyppyjä, portaita ym.

Juoksusta en kuitenkaan missään nimessä halua luopua kokonaan. Juoksu on minulle edelleen se vapauttavin ja voimaannuttavin liikuntamuoto. Kesäinen aamulenkki on edelleen parasta, mitä tiedän, mutta terveyteni kustannuksella en endorfiineja jahtaa. Juoksu on minulle ennen muuta nautinto, ei suoritus, jossa kerätään kilometrejä tai tavoitellaan tiettyä vauhtia.

Plantaarifaskiitti voi palata, jos juoksen liikaa tai harjoittelen liian yksipuolisesti. Yhtälailla myös muut rasitusvammat voivat vaania tällaisessa tilanteessa. Minun keinoni pitää kroppani – ja pääni – kunnossa on mahdollisimman monipuolinen liike.

<3 Anna

*Aina, kun juoksen, kuuntelen äänikirjoja. Tällä hetkellä minulla on menossa Elena Ferranten Napoli -sarja. Joskus lähden lenkille ihan vain voidakseni kuunnella.

Saan tarjota lukijoilleni 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa Storytel:iltä.

Tästä linkistä pääset lunastamaan itsellesi 30 ilmaista päivää, vaikkapa loman ajaksi. Käytössäsi ovat kaikki huippukirjat, jotka voit myös ladata off-line -tilaan esim matkoja varten. Huom! Tarjous voimassa vain kesäkuun, ajan uusille asiakkaille.

treeni-ja-ravinto kysy-treenista-ja-ravinnosta
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *