Näin treenaan nyt – PT toi selkeän viikkorytmin

Syksyn alkupuolella päätin palkata personal trainerin ja olen treenannut hänen kanssaan – ja ohjeillaan nyt muutaman kuukauden. Kun katson taaksepäin en voisi olla tästä päätöksestä tyytyväisempi.

Toki satsaus on rahallisesti iso, mutta olen huomannut, että viikottainen tapaaminen pt:n kanssa on saanut aikaan selkeän rytmin kaikessa liikkumisessani sekä tuonut monipuolisuutta harjoitteluuni. Lisäksi olen löytänyt aivan uutta intoa treenaamiseen. Eli juuri sen, mitä kaipansinkin!

Yhteistreenit rytmittävät koko viikkoa

Oma liikkumiseni perustuu pitkälti lyhyisiin kotitreeneihin. Koronan myötä olen treenannut pääasiassa vain kotona maaliskuusta alkaen. Syksyllä mukaan astuivat kuitenkin viikottaiset treenit oman valmentajan kanssa.

Tapaamme pt:n kanssa kerran viikossa torstaisin. Treenaamme yhdessä voimaa selkeän, kehittymiseen pyrkivän ohjelman avulla. Yhteistreenin lisäksi ohjelmaan kuuluu toinenkin valmentajani suunnittelema voimapainotteinen treeni, jonka käyn tekemässä alkuviikosta omatoimisesti, yleensä lapsen treenien aikana.

Salitreeniohjelmani sisältää pitkän liikkuvuus- ja aktivointiosion, johon kuluu tunnin treeniajasta lähes puolet. Olen erittäin tyytyväinen, koska nyt liikkuvuusharjoitteita tulee todella tehtyä säännöllisesti. Ennen laiminlöin herkästi liikkuvuustreeniä, mutta nyt siitä on tullut tapa ja rutiini, josta on monenlaista hyötyä: tunnen itseni vähemmän jäykäksi ja myös voimaliikkeet kulkevat aivan eri tavalla.

Liikkuvuus- ja aktivointiosion lisäksi ohjelmassani on kaksi pääliikettä (esimerkiksi romanialainen maastaveto ja penkkipunnerrus käsipainoilla) sekä kolme tukiliikettä (kuten askelkyykky käsipainoilla).

Nämä voimatreenit rytmittävät muuta liikkumistani. Marraskuun pimeydessä itseään on välillä ollut vaikea saada ylös sohvalta, mutta täytyy sanoa, että ainakin minuun pt:n antamat ohjeet tehoavat. Jos olemme sopineet, että käyn salilla kerran viikossa omatoimisesti, niin sitten käyn, vaikkei aina niin huvittaisikaan.

Joskus valmentajani laittaa minulle tekstiviestiä ja muistuttelee treenistä tai kyselee kuulumisia juuri sellaisella hetkellä, kun motivaatio tuntuu olevan kateissa. Minuun tämä tehoaa, ja lähden salille, vaikka laiskottaisikin.

Olen jo nyt huomannut selkeää kehitystä. Viikko toisen perään kuormia on saatu nostettua, koska harjoittelu on ollut säännöllistä ja johdonmukaista.

Muut viikon treenit

Viikon muu liikunta asettuu kahden voimapainoitteisen treenin ympärille siten, että mielestäni saavutetaan monipuolinen ja innostava kokonaisuus.

Maanantaiaamuisin osallistun ystäväporukkamme pienryhmätreeneihin. Aikaisin maanantaiaamulla alkavat treenit antavat potkua koko viikkoon! Näissä treeneissä on myös liikkuvuus- ja aktivointiosiot, voimaliikkeitä sekä lopussa pieni sykkeenkohotus.

Tiistaisin ohjaan MyBnB Livessä puolen tunnin kehonpaino-circuitin joka toinen viikko. Ohjaukset eivät toki ole sama asia, kuin oma treeni, mutta puolen tunnin jumppa virkistää ja itse ajattelen, että kaikki lasketaan. Kotitreenejä mahtuu viikkooni noin 3kpl ja nämä voivat olla kestoltaan 10 minuutista puoleen tuntiin. Kotitreenit ovat olleet pelastukseni jo vuosia ja varsinkin nyt korona-aikana ne ovat innostaneet ja pitäneet minut kunnossa.

Keskiviikkoisin ohjaan MyBnB Livessä kahvakuulaa (30min) sekä käyn yleensä tekemässä omatoimisen salitreenin.

Torstaisin on vuorossa tunnin treeni pt:n kanssa.

Perjantaiaamussa ohjaan kuminauhajumpaa MyBnB Livessä ja loppuviikko meneekin sitten palautellessa. Viikonloppuna saatan käydä hölkällä ja toki kävelyillä lähes päivittäin.

Suurin osa liikuntahetkistäni on kestoltaan alle tunnin pituisia. Olen ollut tähän viikkorytmiin tyytyväinen nimenomaan siksi, että nyt treeneissäni on johdonmukaisuutta, joka taas tuo tuloksia. Oman kehittymisen huomaaminen motivoi! Olen aina suunnitellut omat treenini ja pt:n ohjeilla harjoittelu on tuonut tähän virkistävää vaihtelua. On ihana mennä tapaamiseemme ja vain tehdä, mitä käsketään.

<3 Anna

Postauksen kuvat Jenni Virta kirjassa Vartti riittää (Tammi, 2020)

P.s. Tilaa itsellesi tai joululahjaksi Vartti riittää -kirjani, joka sisältää yli 30 kpl vartin mittaista harjoitusta jokaiseen hetkeen. Saat kirjaan kotiin kannettuna hintaan 20,90€. Kirjan treenit sopivat loistavasti tehtäväksi kotona. Mukana on lihaskuntotreenejä, kehonpainotreenejä, kahvakuulaa, kuminauhajumppaa, HIIT:ejä ja kehonhuoltoa. Kirjasta löytyy myös 4+ 2 viikon ohjelmat aloittelijalle sekä edistyneelle. Mikä mahtava lahjaidea itselle tai läheiselle!

Lue myös edellinen postaukseni: Viisi tärkeintä asiaa talvi-ihon hoidossa

treeni-ja-ravinto treenit treeniohjelmat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *