Näin teet arjesta luksusta!

Kaupallinen yhteistyö: Nivea

Vielä puolitoista viikkoa sitten panikoin töiden alkamista ja podin töihinpaluuahdistusta. Loman lähetessä loppuaan tuntui arjen aikatauluihin ja kiireeseen palaaminen ylitsepääsemättömän vaikealta. Suorastaan luopumiselta.

Olin palaamassa takaisin opetustyöhön, josta olin ollut virkavapaalla puolentoista vuoden ajan. Viimeiset puolitoista vuotta olen saanut hyvin pitkälti päättää aikatauluistani itse, yrittäjänä, kun olen toiminut. Stressitasot nousivat muutoksen lähestyessä, mutta toisaalta tunnen itseni: kaikki helpottaa, kun arki alkaa.

Ja juuri näin on käynyt. Ensimmäiset päivät koulussa sujuivat ongelmitta ja oli mahtavaa nähdä taas vanhoja työkavereita ja ihania opiskelijoita. Minullahan oli tätä suorastaan ikävä!

Vaikka opetustunteja on nyt omasta pyynnöstäni todella vähän, olen sitäkin innokkaampi kouluun palatessani. Olo muistuttaa sitä fiilistä, joka minulla oli opeuran alkuaikoina. Syksyä ja koulun alkua oikein odotti!  Irtiotto ja tauko olivat siis tehneet todella hyvää. Aloimme heti suunnitella kollegani kanssa pieniä nelikymppisjuhlia, jotka ajattelimme järjestää työkavereille nyt syksyllä.

Arki rullaa hyvällä suunnittelulla

Päätin ottaa heti arjen alettua härkää sarvista ja merkitsin kaikki viikon säännölliset menot kalenteriini. Opetustunnit, treeniryhmäni, lasten harrastukset, helsinkipäivät sekä muut viikoittain toistuvat tapahtumat. Kaaos alkoi pikkuhiljaa järjestyä.

Vaikka menoa ja tekemistä on paljon, pyrin löytämään jokaisesta päivästä myös aikaa itselleni ja erityisesti liikunnalle. Olen myös oppinut entistä paremmin tunnistamaan omat rajani: milloin kannattaa sanoa ei, milloin kannattaa jättää treenit välistä, ja milloin on aika hiljentää tahtia.

Mieheni on ollut tässä isona apuna: hän tunnistaa heti, jos meinaan stressaantua liikaa ja viheltää pelin poikki heti alkuunsa. Viimeksi eilen hän käski minua (sadannen kerran) tekemään listan hoidettavista asioista, kun tuskailin, että ajatukset täyttyvät jatkuvasti tekemättömistä töistä ja siitä, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Laadin listan siltä istumalta ja johan helpotti.

Lasten harrastusrumba

Lasten harrastukset alkoivat samassa rytäkässä. Kumpikin lapsistani pelaa koripalloa ja treenejä on useamman kerran viikossa. Tämä tarkoittaa kuskaamista (treenit ovat naapurikaupungissa), mutta toisaalta myös mahdollisuuksia päästä itse treenaamaan. Hyödynnän lasten harrastusten ajat yleensä aina jotenkin.

Nyt olemme miehen kanssa jo käyneet Kaarinassa Vaarniemen upeissa portaissa treenaamassa(suosittelen ehdottomasti näitä portaita), valloittaneet erään koulun pihan ulkokuntosalin ja tehneet pitkiä kävelylenkkejä.

Vaikka arki on aikataulutettua, täytyy sanoa, että aidosti tykkään siitä, että päivissä on oma rytminsä. Se saa minut aktiiviseksi ja energiseksi ja huomaan hoitavani asiat tehokkaammin.

Syksyisin myös motivaationi lisääntyy. Tekee mieli aloittaa jotain uutta. Viime syksynä aloitin uudella treenisalilla, enkä ole katunut päätöstäni päivääkään.

Meidän perheessämme koulun ja töiden aloitusten kanssa yhtä aikaa järkätään aina myös synttäreitä, nimittäin esikoiseni on elokuun lapsi. Hurjaa tässä on se, että tytär täyttää jo tosiaan 12 –vuotta ja aloittelee alakoulun viimeistä luokkaa. En olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta ”Mihin tämä aika menee??” Toisaalta olen super-iloinen, että lasten koulu alkoi. Se tarkoittaa yhden ruuan laittamista vähemmän päivässä, kun lapset saavat koulussa lounaan!

Nuoren naisen suosikkituotteet

Paljon liikkuva ja murrosikään jo siirtynyt tyttäreni on myös pikkuhiljaa alkanut kiinnostua itsensä hoitamisesta. Ensimmäinen deodorantti Nivea Pure&Sensitive  hankittiin yhdessä ja myös nuorelle iholle erinomaisesti sopivat ja kätevät Cleansing Wipes puhdistusliinat sekä Essentials päivävoiteet ovat meillä kovassa käytössä.

Sekä deot, että puhdistusliinat kulkevat kätevästi myös treenikassissa, niin minulla, kuin tytölläkin. Itselläni on nyt ollut tuo Nivean Dry Fresh -deo päivittäisessä käytössä läpi (kuuman) kesän, enkä sitä enää vaihtaisi mihinkään muuhun. Tyttärellä taas on herkkä iho ja siksi Pure & Sensitive on meidän valintamme. Sensitive -tuotteet eivät sisällä ihoa ärsyttäviä ainesosia.

Puhdistusliinat ovat käteviä päivittäisessä ihonpuhdistuksessa. Tytär on niitä oppinut käyttämään säännöllisesti, ja hyvä niin, koska murrosiän mukana hänen ihonsa on alkanut rasvoittua. Itse käytän puhdistusliinoja kasvojen puhdistamiseen ennen treenejä. Kun tulen töistä, haluan poistaa meikin kasvoilta ennen treeneihin lähtöä. Liinoilla se käy todella kätevästi ja nopeasti.

Koripallo on iso osa meidän perheemme elämää lasten harrastusten kautta. Ensi viikonloppuna suuntaamme Espooseen turnaukseen. Yön yli kestävät turnaukset opettavat loistavasti lapsille myös vastuun ottamista. Ensi viikonlopun Espoon koristurnaukseen tytär aloitti hyvissä ajoin suunnittelemaan, mitä kaikkea mukaan täytyy pakata. Hän laati listan asioista, joita täytyy muistaa. Äitiinsä tullut!

 

Arki sujumaan! –  Näin teet arjesta luksusta

  • Merkitse kalenteriin omat ja perheen viikoittain toistuvat menot. Huomaat kohdat, joihin jää aikaa sinulle itsellesi! Älä märehdi tekemättömiä asioita, vaan laadi lista ja hoida hommat, yksi kerrallaan pois päiväjärjestyksestä.
  • Hyödynnä lasten harrastusten aika esimerkiksi liikkumalla.
  • Turvaa arkea helpottaviin ratkaisuihin: kotona ei tarvitse olla jatkuvasti tip-top –siistiä, ruokakassin voi tilata toimituksena kotiovelle ja kimppakyydit auttavat harrastuskuskauksissa.
  • Asennoidu arkeen positiivisesti: ”On hienoa, että minulla on mielekäs työ, jota tehdä, sekä lapset, jotka ovat innokkaita harrastamaan.”
  • Huomaa arjen pienet ilot: lämpimät säät jatkuvat vielä, illat kutsuvat vielä valoisuudellaan ulos ja on ihanaa, kun saa pukea syysvärejä päälle.
  • Innostu uudesta! Aloita uusi harrastus, osta uusi vaate tai asuste. Kokeile uutta kosmetiikkatuotetta tai aloita uusi terveempi elämäntapa. Se piristää. Syksy on aina jonkin uuden alku!
  • Luovu täydellisyydentavoittelusta. Joskus voi mennä myös sieltä, missä aita on matalin. Meillä syödään välillä pakastepizzaa ja sählätään muutenkin. Minä olen ihan hyvä äiti, vaikken jokaista lasten peliä ja harrastusta pääsekään katsomaan.
  • Osaa vetää rajat. Joka kerta ei tarvitse olla se vapaaehtoinen joukkueenjohtaja/buffetinpitäjä/kuljettaja tai muu vastuuhenkilö. Delegoi ja osaa kieltäytyä silloin, kun huomaat, että tekemistä on liikaa. Kaikkiin kissanristiäisiin ei tarvitse osallistua.
  • Pyydä apua tai karsi, jos tekemistä on liikaa. Nauti hetkistä, älä murehdi jatkuvasti tulevaa tai mennyttä!

Arjen sujuminen vaatii suunnitelmallisuutta, itsensä- ja joukkojen johtamista (kotona ja koulussa), mutta myös taitoa mennä joskus sieltä, missä aika on matalin. Vai mitä mieltä sinä olet?

Miten teidän perheessä tehdään arjesta luksusta?

<3 Anna

Lue myös edllinen postaukseni: Kauppareissut vanhentavat vähintään 20 vuotta

kauneus ihonhoito ihonhoitotuotteet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *