Minut yllätettiin 6-0!

Moni kysyi minulta, pidänkö 40 -vuotisjuhlat. ”En pidä”, vastasin. Olin saanut nauttia vuoden mittaan niin monista ystävän nelikymppisistä, etten kokenut enää omille juhlille tarvetta. Ja sitäpaitsi teimme jo kesäkuussa parhaiden ystävieni kanssa reissun Kroatiaan, jossa juhlistimme pyöreitä vuosiamme.

En ollut ajatellut juhlia siis nelikymppisiäni mitenkään, osuihan varsinainen juhlapäivä 25. päivään, jolloin yleensä syömme vielä jouluruokia jonkun sukulaisen luona.

Tällä kaavalla luulin tämänkin vuoden sujuvan. Mutta läheiseni olivat päättäneet toisin.

Höynäytys

Minulle uskoteltiin vielä joulupäivän alkuillasta, että olimme menossa viideksi Jaakon vanhemmille. Sinne ei olisi tulossa muita, kuin meidän perheemme.

Kävin saunassa kävelylenkin päälle ja aloin valmistautua lähtöön naapurikaupunkiin anoppilaan. Vähän minua ihmetytti, kun Jaakko siivoskeli pitkin päivää kotona ja mumisi vain jotain siitä, että on kivampi tulla illalla kotiin kun on siistiä.

ihmettelin myös, kun ystäväni perui viime hetkellä samaksi illaksi suunnitellun kyläilyn. Mutta silti en osannut aavistaa mitään! Lapsetkaan eivät hiiskuneet sanaakaan.

Täydellinen yllätys

Vähän ennen viittä meinasin lentää persuksilleni, kun ovestamme alkoi napata porukkaa sisään juhlatamineissa. Yllätys oli täydellinen. Jaakko oli kutsunut kaikki meille juhlimaan!

Jokainen toi jotain tarjottavaa ja katoimme pöydän yhdessä. Olin aivan ällikällä lyöty ja hyvällä tavalla pöllämystynyt.

Jaakon isä oli leiponut upean kakun ja se paljasti myös lahjani: Unelmani matkustaa New Yorkiin on nyt lähempänä, kuin koskaan.

En voisi olla onnekkaampi. On mulla vaan upeat läheiset ihmiset. Kiitos!

Että sellaiset nelikymmppiset. Joskus on hyvä olla tietämättä asioista etukäteen. En osannut murehtia tarjottavia tai sitä, mitä pukisin päälleni. Nyt sain vaan kertakaikkiaan nauttia.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: VUODEN PARHAAT!

 

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (2)
  1. Onnea vielä näin myöhässä! 🙂 yllätysjuhlat ovat kyllä parhaita – ja mikä lahja! 🙂 New York on myös mun unelmareissulistalla!

    1. annasaivosalmi
      30.12.2018, 21:11

      Kiitos Nelli! Olin kyllä aivan älyttömän fiiliksissä ja olen vieläkin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *