Mihin käytän rahani?

Minulle on ollut aina itsestäänselvää, että tienaan omat rahani työtä tekemällä. Ja onneksi töitä on aina riittänyt. Työ ei ole minulle kuitenkaan vain keino ansaita vain rahaa, vaan myös elämän tärkeä sisältö. Aloin pohtia, mihin oikein käytän työllä ansaitsemani rahat tällä hetkellä.

Olen tehnyt töitä 14-vuotiaasta. Silloin aloitin tietysti kesätöillä, joita puursin siihen asti, kun valmistuin ensin lukiosta, ja sitten yliopistosta. Itseasiassa kävin kesätöissä vielä valmistumisen jälkeenkin, koska opettajan sijaisuudet loppuivat usein kesäkuun loppuun, ja vuokrat oli maksettava myös heinä- ja elokuussa. Myin torilla vihanneksia ja työskentelin torikahvilassa. Työ oli mielekästä: sai olla ihmisten kanssa ja tehdä töitä ulkona.

Asenne työntekoon on peräisin lapsuudenkodistani, jossa arvostettiin työntekoa yli kaiken. Isän jääminen työttömäksi 90-luvun lamassa oli erityisen kova paikka koko perheellemme,  ja muistan miten äiti paiski kahdessa työssä noihin aikoihin, jotta perheemme olisi pärjännyt.

Nuorena nautin kovasti siitä, että sain omaa rahaa ja saatoin käyttää sitä, miten halusin. Nykyään tietysti suurin osa tuloista menee ihan normaaliin elämiseen ja lainojen maksuun, mutta on minulla (ja meidän perheellämme) myös tiettyjä prioriteetteja rahan suhteen.

 

Palkkatyö ja yrittäjyys

Työskennellessäni opettajana, tipahti tilille joka kuukausi samansuuruinen palkka. Se oli turvallista ja hepotti rahankäytön suunnittelua. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen kuitenkin ansainnut tuloni pääasiassa yrittäjänä.

Tuloni muodostuvat monesta pienestä purosta: ohjaamistani treeneistä, eri tahoille tuottamistani sisällöistä, blogista sekä kaupallisista yhteistöistä. Rahaa ei tule tasaisen säännöllisesti, kuten opettajana.

Rahankäyttö mullistunut

Rahankäyttöni on muuttunut kuitenkin jo viimeisen 5-10 vuoden aikana paljon. Yksi selkeä muutos on tapahtunut kulutusrintamalla.

Olen huomannut mm, että vaatteiden ostelu ja shoppailu ovat jääneet lähes kokonaan. Jos tarvitsen jotain (kuten vaikkapa tänä keväänä juhlamekon), menen kauppaan ja ostan sen, mutten enää lähde kaupungille kiertelemään sillä ajatuksella, josko löytyisi jotain.

En vaan saa shoppailusta enää tyydytystä, jota joskus sain. Ostoksilla käymiseen ei myöskään tunnu löytyvän enää aikaa. Entisestä himoshoppailijasta on tullut harkitseva kuluttaja!

Käytettyä tavaraa

Kun joskus ostan, ostan mieluusti hieman kalliimpaa ja laadukkaampaa vaatetta, joiden tiedän kestävän vuosia. Parinkympin halpisvaatteiden käyttöikä on usein lyhyt, vaikka poikkeuksiakin toki on. Tykkään myös ostaa vaatteita käytettynä, pääasiassa lähiseudun suljetulta fb-kirpputorilta.

Tämä tapa on selkeästi tarttunut myös tyttäreeni, joka on pienestä asti tykännyt käydä kirppiksillä ja hankki tämänvuotisen kevätjuhlamekkonsa tori.fi:stä. Miehelläni on myös aina ollut intohimo käytettyyn tavaraan. Suurin osa kotimme design -huonekaluista on löytynyt eri nettikirppiksiltä. Mieheni on kunnostanut huonekalut ja ne istuvat vanhaan taloomme mielestäni hyvin.

Tytär löysi Ted Bakerin mekon nettikirppikseltä.

Kevään juhlat saivat minut vaatekauppaan. Ja tapani mukaan ostin sitten kunnolla ja mielestäni myös kunnollista, kun kauppaan asti pääsin. Neo Noirin kukkahaalari on Dots:ista. Kengät ovat vähintään viisi vuotta vanhat Swedish Hasbeensin puukengät.

Mihin rahaa sitten kuluu?

Rahaa kyllä kuluu, ja leijonanosan vievät: Lidl, City-Market sekä lähikauppamme Sale. Rahaa kuluu siis pääasiassa ruokakauppaan. Ja paljon kuluukin.

Ruoka on asia, jossa en halua pihistellä. Haluan ostaa terveellistä, laadukasta ja puhdasta ruokaa. Perheemme ruokamenot saattavat olla tavallista isommat, mutta pihistämme mieluummin jostain muusta. Herkut ja alkoholin voi usein jättää kauppaan(ainakin, jos ei ole viikonloppu), sen sijaan en emmi yhtään viiden euron mansikka- tai vadelmaropposen äärellä. Viikonlopun ostoksista selvitään harvemmin alle satasella.

Olisi mielenkiintoista pitää joku kuukausi kirjaa ruokamenoista. Myös ravintoloissa syömiseen kuluu joka kuukausi rahaa. Käymme perheenä silloin tällöin ulkona syömässä, varsinkin näin kesäisin.  Sen sijaan ravintoloissa juominen (jonka olen huomannut olevan hirveä rahasyöppö) on jäänyt minulta lähes kokonaan.

Ruuan lisäksi rahaa menee tietysti laskuihin, asumiseen ja lasten tarpeisiin. Stadiumista hankimme lapsille vaatteita ja kenkiä. Omiin vaatteisiin tai sisustamiseen kuluttaminen on hyvin satunnaista. Itseasiassa näin on jatkunut jo pitkään. On mennyt monta vuotta, että ostan pääasiassa vain treenivaatteita, jos vaatteita ostan.

Samalla kauppareissulla tarttui (samasta kaupasta) myös mukaan Dante 6 mekko. Suosin pienempiä kauppoja, koska niissä saa hyvää palvelua. Mekko Dotsista ja Takki Zarasta. Laukku Rebecca Minkoff (nettikirppikseltä.)

Rahat menevät myös matkustamiseen

Matkustelu ja lomat vievät melkoisen siivun perheemme rahoja ja säästöjä. Tämän kesän reissut ovat vielä edessäpäin. Matkustelu on asia, jonka nostamme todella korkealle ja haluamme reissuja perheenä tehdä. Tämä on kallista, mutta priorisoimme ja säästämme siihen.

Autot eivät ole koskaan olleet perheessämme tärkeitä. Niihin ei ole satsattu tai niillä ei ole koreiltu. Rahat on laitettu mieluummin pidempään ulkomaanmatkaan yhdessä, kuin autoon, jota muutenkin perheemme käyttää melko vähän. Meillä ei ole koskaan ollut kahta autoa. Auto ei ole myöskään miehelleni status-symboli. Viime viikolla tosin yllätimme itsemmekin ja vaihdoimme autoa, hieman uudempaan.

Kosmetiikkaa ostan silloin, kuin tarvitsen. Pärjään pitkälti markettituotteilla. Luotan Niveaan esim deodoranteissa, vartalovoiteissa ja aurinkovoiteissa.

Tuoreita kukkia sen sijaan ostan joka viikko. Ne ovat elämän pientä luksusta, josta maksan mielelläni vähän ekstraa. Tai sitten poimin kukat omalta pihalta. Pientä, mutta silti merkityksellistä.

Jos johonkin haluaisin rahaa enemmän laittaa olisi se sijoittaminen tai säästäminen. Tällä hetkellä kuitenkin kaikki mikä tulee, menee.

Mihin Sinun rahasi kuluvat?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: 7 liikeen porrastreeni circuit ja Olisinpa tiennyt

Haluatko mukaan KESÄTREENIHAASTEESEEN? Sinne pääset TÄSTÄ #treenaakokokirja

hyvinvointi perhe ihmissuhteet
Kommentit (3)
  1. Oi! Pääsisipä itsekkin viellä joskus samanlaiseen tilanteeseen! Olette kaikki niin hyvinvoivan ja onnellisen näköisiä! Nyt opintoja viellä vuosia edessä, joten ruasta täytyy hieman pihistää.

  2. Samanlaisia mietteitä ollut itsellä ja mielenkiintoista sekä järkevää seurata mihin perheen rahat menee. Kolmelapsisessa perheessä juurikin ruoka kauppaan ja asumiseem, harrastusmaksuihin. Kummasti on omakin shoppailuinto vähentynyt kun aina on ties mitä muita kuluja 🙂 rahat riittää mukavaan elämään, harrastuksiin ja reissuihin pienen säästämisen jälkeen. Ainut mitä eniten meitin ja harmittelen että saisi säästettyä enemmän tulevaisuutta varten itselle sekä lapsille. Onko teillä lapsille jotkin säästötilit, rahastot tai vastaavat? Pieniä summia olen säästänyt mahdollisuuksiem mukaan joilla voi sitten auttaa esim ajokortin hankinnassa ja omaan asuntoon muuttaessa. Ei ole mitään suuria talletuksia joiden turvin lapsi voisi sitten opiskella. Tätä välillä itsekseni harmittelen vaikka en tosin aikoinaan itsekään vanhemmilta mitään suuria rahoja saanut, tein kesätöitä myös 14v alkaen ja aina opintojen ohella osa-aikatöitä. No, toivon että pystyn kuitenkin jollain tavoin omia lapsia sitten avustamaan jos tarve on. Tuntuu vain että nykyään kuulee kuinka lapselle on saanut säästettyä kymmeniä tuhansia jotta voi sitten rauhassa keskittyä opintoihin ilman taloudellisia paineita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *