Kiinnitetty postaus

Meikittä töissä! – Luonnollisen kaunis iho arganöljyllä

Kaupallinen yhteistyö: NIVEA

Herätyskello soi 15 minuuttia tavallista arkiaamua myöhemmin. Puolessa tunnissa ehdin hyvin tehdä kaikki aamutoimet, ja jopa jumpata hieman ennen, kuin työt alkavat. Kotikonttorille ei tarvitse pynttäytyä, eikä vaatteita tarvitse silittää. Riittää, että on virkeänä ja raikkaana, kun avaa läppärin kannen, ennen päivän ensimmäistä palaveria.

Tämän päivän ohjelmassa on pari asiakastapaamista, etäopetusta sekä livetreeni suorana streaminä netissä. Langan toisessa päässä ollaan onneksi yhtä luonnonkauniina! Näin kotona ollessa en juuri meikkaa. Vielä pari viikkoa sitten kylläkin pohdin jonkun verrankin sitä, miltä näytän tai kuulostan ruudun toisella puolella, mutta tajusin pian, että ihaniahan me kaikki ollaan juuri sellaisena kuin ollaan: luonnollisen kauniina.

Luonnollinen look – Ihon kunto korostuu

Ihon hoidosta en silti tingi nytkään. Puhdistan ja kosteutan kasvot aamuin illoin, ja lisäksi saatan sipaista silmiin ennen työpäivää hieman ripsaria, mutta siinä se. Toisaalta on ollut hyvin vapauttavaa luopua luomiväreistä, poskipunista ja silmänrajauksista, mutta haluan kuitenkin olla palavereissa edustava. Sitä paitsi itseäni piristää se, ettei koko päivää tule heiluttua nukkavieruna tukka pystyssä.

Läppärin kamera on etäpalavereissa armoton, mutta olen huomannut, että muutamalla kikalla saa hehkeän ilmeen myös näihin poikkeustilanteisiin. Nyt, kun en meikkaa, korostuu erityisesti ihon kunto. Hyvin kosteutettu ja terveen näköinen iho riittää etätyöskentelijän ehostukseksi. Vaatetuksessa panostan yläosaan hieman enemmän, koska se näkyy ruudun toiselle puolelle, alaosa taas ei.

Ruutujen tuijottaminen on muuten etätyöskentelyn myötä lisääntynyt selvästi, ja tietokoneen, sekä kännykän sininen valo tuntuvat kuivattavan ihoa (ja silmiä!) entisestään. On olemassa myös tutkimustietoa, että näyttöjen sinivalo tunkeutuu ihoon ja vanhentaa sitä ennenaikaisesti! Tämänkin takia lisäkosteutus on nyt tarpeen.

Iho kaunistuu kosteuttamalla

Aamuisen puhdistuksen jälkeen levitän NIVEA Q10 Power Anti Wrinkle + Extra nourishing päivävoiteen. Voiteessa on suojakerroin 15, joten se suojaa kevätauringolta myös pienillä taukopiipahduksilla ulkona. Olen myös ottanut tavaksi juoda iltapäiväkahvit kotimme aurinkoisella terassilla.

NIVEA Q10 Power Extra nourishing päivävoide sisältää fermentoimalla valmistettua, 100% identtistä Q10:ä, samaa, kuin, mitä ihossamme luonnostaankin on. Q10, sekä kreatiini vähentävät iän tuomia merkkejä ihossa. Erityisesti pidän voiteessa luomuarganöljystä, joka antamaa kuivalle iholleni extrakosteutta.

Kauneuskikka ennen palaveria ja livelähetyksiä

Ennen työpalaveria ja livetreenilähetyksiä lisään kasvoille 1-2 tippaa NIVEA Q10 Power Anti Wrinkle Multi-Action Pampering Oil Arganöljyä antamaan hehkua ja elinvoimaa. Itseasiassa tätä luomuarganöljystä valmistettua öljyä tulee lisäiltyä pitkin päivää, niin kuin vaikkapa normitilanteessa huulirasvaa tai –punaa.

NIVEA Arganöljy on ollut nyt päivittäisessä käytössäni noin kuukauden ajan, ja täytyy sanoa, että kyseessä on huippu-uutuus. Hinta-laatusuhde on erinomainen, ja tuote on hyvin riittoisa, vaikka sillä tekeekin mieli suorastaan läträtä. Arganöljy saa kuivahkon kasvojen ihon säteilemään! En yhtään ihmettele, että tuote on päässyt monista kaupoista suuren kysynnän vuoksi jopa loppumaan.

Arganöljyn kolme käyttötapaa

Olen testannut arganöljyn kahta muutakin käyttötapaa: illalla pari tippaa yövoiteen joukkoon elvyttää, ja saa ihon pehmeäksi aamuun mennessä. Naamion tuotteesta saa levittämällä kolme tippaa iholle ja antamalla öljyn imeytyä rauhassa. Bonuksena öljyä voi käyttää myös tipan meikkivoiteen joukossa, jolloin tuloksena on upea meikkipohja.

Työpäivän jälkeen säntäämme koko perhe ulkoilemaan. Olen käyttänyt NIVEA Sun Face – erityisesti kasvojen iholle kehitettyjä – aurinkovoiteita jo pari kesää, ja ne ovat ainoa voiteet, joilla saan ehkäistyä maksaläiskät sekä auringon aiheuttamat näppylät. NIVEA Extra Nourishing päivävoiteen SK 15 riittää kuitenkin hieman pilvisempänä päivänä, eikä petollisesta kevätauringon poltteesta tarvitse huolehtia.

Illalla puhdistan kasvot, levitän NIVEA Extra Nourishing yövoiteen ja vielä tipan arganöljyä ennen nukkumaanmenoa. Unta kertyy muuten tällä hetkellä noin 15-20 minuuttia tavallista enemmän joka yö, ja se heijastuukin hyvinvointiini monella akselilla: myös iho on levännyt ja hyvinvoiva. Jälleen yksi päivä luonnonkauniina ja meikittä kotikonttorilla on ohi.

Ovatko sinun kauneudenhoitorutiinisi muuttuneet? Joko olet kokeillut NIVEA Q10 arganöljyä sisältäviä uutuuksia?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Kuinka paljon askelia on tarpeeksi?

Tuu someen: @ansaivo

Extra Nourishing-pakkausten reunassa on iso kullanvärinen öljytippa, josta ne on helppo tunnistaa. Ja tietysti tuo kultainen yläreuna ohjaa myös oikeiden tuotteiden luokse. Näitähän saa ihan päivittäistavarakaupasta.
kauneus ihonhoito ihonhoitotuotteet ikaantyva-iho
Kommentit (6)
  1. Sanna Alavuokila
    15.4.2020, 22:11

    Moi Anna,

    Sinun innostama ostin tänään sekä öljyn että päivävoiteen. Ja ajattelin juurikin sipaista öljyä heti aamulla ennen etäopetuksen alkamista. Mutta voi mikä harmitus tulikaan; öljypurkki oli valmiiksi rikki yläosasta ja kaikki öljyt tipotiessään. Pipetissä olevia muutamia tippoja en uskaltanut kokeilla, sillä pakkauksessa oli lasinsiruja. Ja mikä harmittavinta, tietysti kuitti tuli rypistettyä jo kaupassa roskikseen :/ oletko saanut muilta palautetta rikkimenneistä pulloista? Rahoja tuskin saa takaisin ilman kuittia, vai mitä luulet?

    Yt.
    Sanna Alavuokila

    1. annasaivosalmi
      16.4.2020, 08:28

      Moikka! No voihan harmitus 🙁 Kyllähän kauppa on velvollinen korvaamaan viallisen tuotteen. Jos käytit jotain kanta-asiakaskorttia, niin luulisi, että ostoksesi näkyvät järjestelmässä? Olisitkohan ehtinyt soittaa kauppaan heti tänään ja selittänyt tilanteen? Kyllä heillä luulisi tähän olevan jokin protokolla, jonka mukaan toimitaan. Ei kaikilla kuittia aina tallessa ole. Tuohan on ihan kamalan vaarallistakin, jos lasipullo on rikki. Sinänsä mun mielestä on kyllä ihanaa, että tuo öljy on juuri lasipullossa. Kerrothan mulle, miten asia ratkeaa!

    2. Hei!

      Yksi hyvä keino selvittää asia ja saada hyvitys olisi olla suoraan yhteydessä maahantuojaan. Nivean sivuilta voisi löytyä myös joku reklamaatio/yhteydenottolomake. Varmastikin saisit uuden tuotteen, kuulostaa tosi ikävältä tilanteelta. Ja samalla tässä Anna sinulle kiitos tosi kivasta ja inspiroivasta blogista! 🙂

  2. Moikka, luen sun tekstejä koko ajan mutta en koskaan kommentoi. On täysin sinun “syytä” että aloin käyttämään tota öljyä. Ihan upea tuote. Nivean Q10:jä olen jo käyttänyt kauan. Ja hei kiitos blogistasi. Ihan henkireikä nyt etätöiden aikana. Täällä pyöritään samoilla lenkkihoodeilla ja muutaman kerran olette tulleet vastaankin 🙂

    1. annasaivosalmi
      17.4.2020, 06:39

      Moikka! Kiva, kun nyt kommentoit 🙂 Tämä öljy on kyllä mahtava lisä Q10 -perheeseen. Kiitos ihanista sanoistasi! Moikkaa ihmeessä seuraavaksi, kun kävellään vastaan 🙂 Kivaa kevättä! T. Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *