Meidän viikonloppumenuu – Kanafileet italialaisittain, Hasselbackan parmesaaniperunat ja antipasto

Viime viikonloppuna kokkailtiin kotona, yllätys yllätys. Huomaan, että nyt tulee vietettyä enemmän aikaa keittiössä, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Toki jatkuva arkiruuan laittaminen ärsyttää, mutta olemme vaihdelleet Jaakon kanssa vetovastuuta lounaiden suhteen. Iltaruoka on ollut nyt vähän myöhemmin, kuin normiarjessa, eikä sen laittamiselle ole kiirettä, kuten yleensä on, kun lasten harrastukset alkavat alkuillasta, ja nythän ne ovat tauolla.

Leivottuakin on tullut paljon. Jaakko on tehnyt noin joka toinen päivä itse leipää, hieman vaihtelevilla ohjeilla. Eilen meillä syötiin Italialaista oliivileipää ja muutama päivä sitten kauraista peltileipää (tämä oli todella hyvää ja kuulemma älyttömän helppo tehdä). Oliivileivän “Pane di olive” resepti täältä ja kauraisen peltileivän resepti täältä.

On ollut mukava huomata, että tässäkin tilanteessa voi pyrkiä luomaan lapsille mukavia ja kiireettömiä maku- ja ruokamuistoja ajanjaksosta, jolloin moni muu asia on täysin erilailla kuin ennen.

Käymme kerran viikossa kaupassa suunnitellun kauppalistan kanssa. Tähän lisätään vielä kummankin vanhempien kauppakäynnit. Viikonloppuisin olemme panostaneet ruokaan hieman enemmän ja nyt laitankin jakoon meidän viime viikonlopun menuun.

Jaakko suunnitteli viikonloppumenuun ja napsi reseptit hieman eri paikoista. Söimme kanaa italialaisittain sekä Hasselbackan perunoita. Alkupaloina oli antipastoa. Koko perhe tykkäsi todella paljon!

Kana italialaisittain

Maku paistettuihin kanafileisiin tulee kanaliemestä, valkosipulista, sitruunasta hunajasta ja kapriksista. Rapea paistopinta syntyi paistamalla fileet teräspannulla. Herkullinen ruoka, joka maistui lapsille ja aikuisille. Kanan resepti on täältä. 

Hasselbackan parmesaaniperunat

Lempeä perunavaihtoehto, jossa maku tulee parmesaanista. Käytä pieniä kiinteitä perunoita (meillä sattui olemaan vain isoja). Parmesaaniperunoiden resepti täältä.

Antipasto

Alkupalana meillä oli antipastoa. Vehnäpatonki palasiksi, reilusti oliiviölyä palojen päälle ja uuniin hetkeksi 200 asteeseen. Täytteet sai jokainen valita itse. Meillä oli hyviä oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, mozzarellaa ja ilmakuivattua kinkkua.

Herkullista viikonloppua!

*Kuvissa näkyvät keittiötarvikkeet, kuten paistinpannu, veitsi, leikkuualusta ja paistolasta ovat Heirol:n. Heirolin verkkokaupassa alkoi nyt ale. Kaikki tuotteet ovat 20%:n alennuksessa.

Tilaamalla Heirol:n uutiskirjeen tästä linkistä, saat kaikista tuotteista -25%. Ale jatkuu aina 15.4. asti, joten nyt kannattaa viedä parhaat päältä. Heirol on kaarinalainen perheyritys, joka tunnetaan laadukkaista ja hyvännäköisistä tuotteistaan. *tuotteet saatu

<3 Anna

Tuu someen @ansaivo

Lue myös edellinen postaus: Kahdeksan viikkoa ilman karkkia

hyvinvointi reseptit
Kommentit (2)
  1. Tänään tuli testattua noita perunoita ja kanajuttuja. Kylkeen teimme vielä tomaatti-mozzarellasalaattia. Maistui sekä vanhemmille että kolmelle teinipojalle ja tulee varmasti tehtyä uusiksikin. Eli kiitos reseptin jakamisesta. 🙂

    Jos saa revittyä itsestään vielä jotain tänään irti, niin tarkoitus olisi illaksi tehdä sitä kauraista peltileipää vispipuuron kylkeen.

    1. annasaivosalmi
      12.4.2020, 07:30

      Nam! Hyvältä kuulostaa. Meidän perheelle maistui myös todella hyvin. Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

      Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *