Matkalle mukaan – Vältä isoimmat mokat & ammattipakkaajan vinkit

Kaupallinen yhteistyö: Nivea

Okei, myönnetään heti alkuun: olen susihuono pakkaaja. Minulla on poikkeuksetta reissussa mukana liikaa tai vääränlaista kampetta. Lähdinpä sitten kolmeksi viikoksi Kreikkaan tai viikonlopuksi mökille, tulee perillä kassia purkaessa ensimmäisenä mieleen: ”Mitä oikein ajattelin?!”

Mutta onpa minulle vuosien varrella kertynyt myös hyviä pakkausideoita ja -vinkkejä. Ja niitäkin jaan tässä postauksessa.

Vaatteiden pakkaaminen

Toscanan hyvinvointimatkallemme lähtiessäni, kuvittelin itseni mielikuvissa käyskentelemään auringonvarjo mukanani sypressien reunustamaa polkua leninki päällä, täydessä tällingissä. Niinpä minulla on mukana neljä erilaista mekkoa ja neljät kesäsandaalit ja kymmenet erilaiset korvikset.

Tosiasiassa olen vetänyt jumppaa ja rentoillut villalla treenitrikoissa ja lenkkareissa tukka nutturalla. Toscanan kevät on sitä paitsi varsinkin iltaisin tosi viileä, ja täytyy myöntää, että kevytuntsikalle on ollut paikoin enemmän käyttöä, kuin kevyille kesämekoille. Villasukat pakkaan aina. Mutta, miksen ottanut olohousuja ja lempparineulettani?

Reissussa pätee: mitä mukavampi, sen parempi. Luonnonkuidut ja joustavat materiaalit ovat matkalla parhaita, ne eivät hiosta eivätkä purista. Kiristävät vaatteet, varsinkin matkustuspäivänä, ovat kauhistus. Korkkareita olen joskus matkalaukkuun ahtanut, mutta huomannut lipsuttelevani koko ressun läpsyttimissä, Birkenstockeissa tai lenkkareissa. Kengissä ei siis kannata liioitella.

Kosmetiikan pakkaaminen

Shampoota ja hoitoainetta minulla on tällä Toscanan reissulla mukanani minimatkakoko, mutta ymmärsin pian, että koska hikoilen joka päivä, tulee hiuksetkin pestyä joka päivä. Ehkä testaan Curly Girl –metodia loppuviikon! Meikit saavat ottaa lunkisti meikkipussissa. Heille ei oikein ole käyttöä, koska miksi vetää rajauksia silmiin, kun ei kellään muullakaan ole.

Aurinkovoiteita pakkasin mukaani litran, koska Italia. Kevätaurinko on petollinen! Minulla on tällä hetkellä niin hyvät tuotteet käytössäni, että halusin heti päästä testaamaan niitä ääriolosuhteissa.

Tosiasiassa aurinko ei ole päässyt paistamaan kunnolla, kuin vasta parina päivänä, mutta toisaalta, on harhaluulo, ettei auringon vaikutukset olisi yhtä vahingolliset, vaikka on pilvistäkin. Siksi olen tunnollisesti käyttänyt Nivea Sun UV Face Soothing Sensitive (SK 50) aurinkoivoidettani erityisesti kasvoille, koska vietän niin paljon aikaa ulkona, enkä halua maksaläiskiä tai punaista nenää.

Nivea aurinkosuojatuotteet kasvoille ovat muuten kätevän kokoisissa pakkauksissa matkoja ajatellen, koska voiteen voi pakata mukaan vaikka käsimatkatavaroihin. Nivea puhdistusliinat ovat reissussa myös extrakätevät, ja kasvot saa helposti puhdistettua ilman vettä.

Tämä Nivea uutuus, matkakokoinen aurinkovoide kulkee vaikka käsimatkatavaroissa (100ml). Huomiothan, ettei määrä riitä aurinkolomalle, vaan pikemminkin muutaman päivän kaupunkilomalle.

Olisi kauhistus, jos kotiin jäisi jokin seuraavista: höylä, tops-puikot, korvatulpat, lääkkeet, kosteusvoiteet tai aurinkolasit.

Olen nyt reilun vuoden verran käyttänyt Nivea Q10 Power Anti Wrinkle Sensitive Skin päivä– ja yövoidetta. Voiteet lähtivät itsestään selvinä mukaan myös tänne matkalle, koska aurinko kuivattaa herkkää ihoani entisestään. Pakkaukset ovat muovisia ja siksi kevyitä ja turvallisesti mukaan pakattavia.

Mitä pakata mihinkin?

Käsimatkatavaroihin ei saa pakata nesteitä, mutta viime kesän Kroatian reissuni sujui silti hienosti pelkillä käsimatkatavaroilla. Nesteitä saa olla korkeintaan 100ml purkeissa. Kosmetiikan matkakoot ovat lyömättömiä tällaisessa tilanteessa.

Usein lorautan myös lempivoiteitani tai puhdistustuotteita pienempiin purtiloihin, jotta saan ne mukaan minigrip-pussiin ja käsimatkatavaroihin. Näytepussit valjastan myös aina reissuun mukaan.

Aurinkovoiteet otan aina mukaani Suomesta, koska matkakohteesta en välttämättä saa luottotuotettani tai ne ovat reilusti kalliimpia. Isommat pakkaukset pakkaan tuplamuoviin ruumaan menevään matkalaukkuun. Olen kuullut liian monta tarinaa vuotaneista shampoopulloista.

Pakkaan käsimatkatavaroihin myös lääkkeet sekä alusvaatekerran, ihan vain siksi, jos matkalaukku ei saavukaan määränpäässä hihnalle. Rantakohteeseen matkustettaessa käsimatkatavaroissa on myös uikkarit

Nivea Sun -tuotteet toimivat reissussa.

Ammattipakkaajan parhaat vinkit

  • Tee lista tärkeimmistä tavaroista kuten passi, lääkkeet, laturit jne.
  • Tee vaatteille konmariviikkaus – pystyyn ja pieneen tilaan.
  • Pakkaa erillisiin pusseihin esim pikkarit, sukat ja rintsikat – silloin ne löytyvät helpommin laukusta.
  • Pakkaa mukaan pyykkipussi, tai käytä yhtä pakkauspusseista pyykeille (kts. yllä).
  • Suosi tuttua kosmetiikkaa mukana matkalla. Silloin esim aurinko ei saa ihoa ylireagoimaan.
  • Suosi kosmetiikan matkakokoja ja täytä tarvittaessa pikkupulloja luottotuotteillasi.
  • Vältä lasipurkkeja hajoamisvaaran takia.
  • Pakkaa järkevästi, kohteesta saat useimpia tarpeita ja hyödynnä tarvittaessa pesulapalveluita.
  • Punnitse laukkusi ennen lähtöä. Sallittu 23kg tarkoittaa 23kg. Jätä tilaa myös lomaostoksille!
  • Kirjat painavat matkalaukussa paljon. Suosi äänikirjoja.
  • Vesipullon voi kuljettaa tyhjänä turvatarkastuksen läpi ja täyttää sen jälkeen matkaa varten. Silloin ei tarvitse ostaa kallista vettä kentältä.
  • Vähemmän on enemmän! Jos huomaat reissu toisensa jälkeen, että tavaraa on liikaa mukana tai olet pakannut väärin, pohdi, mistä kiikastaa. 2-3 vaatekertaa riittää loistavasti muutaman päivän kaupunkilomalle. Mätsää kokonaisuudet jo kotona valmiiksi!
  • Ota rennosti ja nauti!

 

<3 Anna

Tuu myös someen! Instagram: @ansaivo

kauneus ihonhoito ihonhoitotuotteet vartalo
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *