Kysy siskoilta – PMS, lapsettomuushoidot, (esi)vaihdevuodet – HORMONIT!

Kaupallinen yhteistyö: Turun Kaupunginteatteri

Herään yöllä litimärkänä. Lakanat ovat liimaantuneet kiinni ihoon ja käännän kostean tyynyn toisin päin. Aamulla jään pohtimaan, mistä nämä yölliset heräilyt ja hikoilu oikein johtuvat. Mieleeni hiipii ajatus: voiko kyseessä olla premenopaussi eli esivaihdevuodet? Kilistelevätkö hormonit jo kelloa viimeisen kierroksen merkiksi?

Minähän olen vasta 42. Eivät kai vaihdevuodet voi vielä alkaa? Keneltä asiasta voisi kysyä? Samassa tajuan, ettei kukaan samanikäisistä ystävistäni ole puhunut vaihdevuosioireista. Jotenkin nolottaa.. ei kai tämä nyt sitä voi olla, kun ei kellään muullakaan ole. Kunnes oivallan: ei se, ettei asioista puhuta, tarkoita sitä, ettei niitä olisi olemassa. Joistain asioista vain mieluummin ollaan puhumatta ja naisten “hormonihäiriöt” ovat yksi niistä.

Silti joka ikinen nainen käy läpi omanlaisensa menopaussin jossain vaiheessa elämäänsä – puolet maailman ihmisistä käy! Toisilla oireet voivat olla huomaamattomat, toiset eivät nuku kunnolla kymmeneen vuoteen ja käyvät lähes sekoamispisteessä.

Minähän olen vasta 42. Eivät kai vaihdevuodet voi vielä alkaa?

Kysy siskoilta – pääosassa naiseus ja hormonit

Kuultuani, että Turun Kaupunginteatterin päänäyttämöllä saa ensiesityksensä 13.3.2021 musiikilla kyllästetty Kysy siskoilta, jossa pääosassa ovat naiseus ja hormonit, riemastuin.

Vihdoinkin naisen elämästä puhuttaisiin suoraan, häpeilemättä ja vapautuneesti nauraen, mutta ei pilkallisesti vitsiä vääntäen. Tämä esitys voisi tarjota minulle – ja muille naisille – samastumispintaa, sekä keinon avata keskustelua.

Jokaisen naisen on löydettävä oma polkunsa ja tapansa ymmärtää itseään naisena – kaikkine hormoneineen.

Kysy siskoilta on kirjoittanut ja ohjannut näytelmäkirjailija Satu Rasila. Idea tekstiin lähti Rasilan omista kokemuksista, itseasiassa Facebook-päivityksestä, jossa hän kyseli mistä voisi saada tietoa vaihdevuosista. Ilmeni, ettei vaihdevuosista oikein ollut tarjolla samastuttavaa vertaistukea ja kokemusperäistä tietoa, vain asiapitoisia ”Duodecim – artikkeleita”.

Sain tilaisuuden haastatella Rasilaa, ja hänen mukaansa esitystä tehdessä on kirkastunut ajatus siitä, että jokaisen naisen on löydettävä oma polkunsa ja tapansa ymmärtää itseään naisena – kaikkine hormoneineen- , olipa sitten vaihdevuosi-iässä, keskellä raskaushormonien mylläkkää tai PMS-oireisena menkkapallona.

”Hormonit vaikuttavat meidän kaikkien naisten elämään, mutta hyvin yksilöllisesti.” Tämä on asia, jonka Rasila toivoo myös esityksen näkevän oivaltavan.

Kysy siskoilta – Naisia keikalla, viideltä eri vuosikymmeneltä

Kysy siskoilta – näytelmässä on 12 biisiä, joissa käsitellään monenlaisia aiheita: gynekologikammoa, kommunikaatiota, menkkoja, keskenmenoa, PMS:ää, vaihdevuosia sekä ulkonäköä ja vanhenemista.

Esitys muistuttaa enemmän keikkaa kuin perinteistä näytelmää, koska musiikki on niin suuressa osassa. Laulujen sanat on kirjoittanut Susanna Haavisto ja musiikin on säveltänyt Anna-Mari Kähärä.

Susanna Haavisto kertoo minulle puhelimessa, että tämän esityksen teko on ollut erilaista, kuin minkään muun aiemman projektin. Laulut kertovat aiheista, joista ei ole koskaan puhuttu näin perin pohjin, monella tasolla ja kaikkia syövereitä kaivaen. Esitys on hauska, koskettava, mutta myös yllättävä. Omaan elämään löytyy runsaasti peilattavaa, sanoo Haavisto.

Me kaikki naiset olemme jonkun tyttäriä.

Jos kerran asioista puhutaan kerrankin niin suoraan, oli minun pakko kysyä Haavistolta, tuliko hänellä missään kohtaa tekstiä kirjoittaessaan sellainen olo, että ”näin ei voi kyllä sanoa” tai ”tästä aiheesta ei voi tällä tavalla laulaa”. Kuulemma kerran, mutta teema päätyi joka tapauksessa esitykseen. Jes!

Haavisto kertoo, että hänelle henkilökohtaisesti tärkeitä teemoja esityksessä ovat vaihdevuodet ja vanheneminen sekä äitien ketju – me kaikki naiset olemme jonkun tyttäriä. Tätä kyseistä teemaa sivuava laulu oli saanut hänet esityksen harjoituksissa voimakkaan tunnekuohun valtaan ja itkemään pakahduttavasti.

Esityksen biisit ovat siis voimaannuttavia, hauskoja, herkistäviä ja monenlaisia tunteita herättäviä – kuten hormonitkin! Tekijätiimissä on mukana naisia viideltä eri vuosikymmeneltä, ja Kysy siskoilta puhutteleekin siksi hyvin eri ikäisiä naisia – ja tietysti myös miehiä.

Hormoneille naureskellaan tai niistä puhutaan kiusaantuen

Naisten hormonit ovat aihe, josta usein vaietaan, jolle naureskellaan tai joita vähätellään. PMS, kuukautiset, lapsettomuushoidot, keskenmenot ja vaihdevuodet ovat teemoja, joihin liittyy edelleen häpeää ja tietynlainen vaikenemisen kulttuuri. Tämä asenne on Rasilan, ja myös oman kokemukseni mukaan koko ajan kuitenkin muuttumassa. Nuoret sukupolvet eivät esimerkiksi arastele puhua menkoista avoimesti.

Kun avaa suunsa, löytää sielunsiskoja.

Kun itse kävin läpi lapsettomuushoitoja, tuntui, että olin aivan yksin, vaikka olisin kaivannut tukea muilta. Lopulta kerrottuani asiasta, alkoi yhtäkkiä tuttavapiirissäni todella moni avautua saman tyyppisistä kokemuksista. Yllätyin, mutta samalla huomasin, että kun avaa suunsa, löytää sielunsiskoja.

Vaihdevuosista ystäviltäni kysellessä ei kukaan ole oikein osannut kertoa omista kokemuksistaan. Saatetaan mainita kyllä kummin kaimoja ja tätejä, mutta ehkä useimmilla ei sitten ole asiasta VIELÄ omakohtaista kokemusta.

Niinpä turvauduin googleen (kuten Rasilakin) ja etsin tietoa esivaihdevuosista, jotka voivat muuten hyvinkin alkaa jo nelikymppisenä! Google jätti minutkin kylmäksi. Tämä olisi aihe, josta haluaisin nimenomaan vertaistukea.

Kysy siskoilta – väkevää vertaistukea

Kysy siskoilta -esitys tarjoaa tilaisuuden avata ilmapiiriä hyväksymiselle ja keskustelulle hormonien myllerryksestä, oli sitten kyse nuoresta tai ei niin nuoresta naisesta. Hormonien vaikutusta meihin on ihan hölmöä vähätellä – ne yhdistävät naisia, mutta myös erottavat: hormonit vaikuttavat meihin hyvin yksilöllisesti.

Mielestäni vaihdevuodet, esivaihdevuodet ja muut naisten elämään kiinteästi liittyvät teemat ansaitsevat huomionsa ja avoimuuden ilmapiirin. Kun Jutta Larm (ent. Gustafsberg) avautui Instagram-tilillään omista vaihdevuosioireistaan, riemastuivat hänen seuraajansa, minä mukaan lukien.

Noin minäkin haluan toimia. Noin minäkin haluan tästä aiheesta puhua eteenpäin.

Ja kun viisikymppinen tuttavani kertoi, että kuuman aallon tullessa sanoo hän sen reilusti ääneen, vaikka työpalaverissa olleessaan, alkoi minua hymyilyttää. Wau, ajattelin! Noin minäkin haluan toimia. Noin minäkin haluan tästä aiheesta puhua eteenpäin: avoimen lämpimästi ja hyväksyvästi, en kiusallisena vitsaillen. Samanlaista avoimuuden kulttuuria haluan välittää myös teini-ikäiselle tyttärelleni.

Siksi Kysy siskoilta on esitys, jonka näkemistä odotan kovasti. Tämä esitys on nähtävä! Haluan viedä teatteriin äitini ja toivon virittäväni keskustelua esityksen jälkeen hänen kanssaan naiseudesta, hormoneista ja vaihdevuosista. Olemmehan geeniemme kautta samanmoisia, joten hän voi suurella todennäköisyydellä kertoa minulle osviittaa siitä, mitä on tulossa.

Kenen kanssa sinä haluaisit lähteä katsomaan Kysy siskoilta -esitystä?

Liput ovat nyt myynnissä ja ensi-ilta on Turun Kaupunginteatterin päänäyttämöllä 13.3.2021.

Lisätietoa Kysy siskoilta -esityksestä löydät tästä linkistä.

Anna

P.s. Omat yölliset hikoilukohtaukseni loppuivat yllättäen nopeasti. Aloin laskemaan 1 +1 ja tulin siihen tulokseen, että työstressi yhdessä epäsäännöllisten elämäntapojen kanssa sai kehoni käymään ylikierroksilla ja aiheutti oireet. Myös hormoneilla saattoi olla näppinsä pelissä – kyseessä saattoivat mahdollisesti olla ensimmäiset oireet premenopaussista.

Lue myös edellinen postaukseni: Kuormittavinta elämässäni tällä hetkellä

Tuu someen: @ansaivo

hyvinvointi naisen-terveys vaihdevuodet lapsettomuus
Kommentit (8)
  1. Kiitos kun nostit tämän aiheen blogiisi, tärkeä kirjoitus! Nimimerkillä 41v joka juuri muutama kuukausi sitten sai kuulla että vaihdevuodet ovat jo kunnolla vauhdissa (erittäin korkealla huiteleva fsh). Ja koska ne ovat alkaneet näin aikaisin, oli vahva suositus aloittaa hormonikorvaushoito joka vähentää varhaisiin vaihdevuosiin liittyviä vakavien sairauksien riskiä. Tässä on ollut sulattelemista ja senpä vuoksi kannatan lämpimästi että hormoneista puhuttaisiin paljon nykyistä avoimemmin. Kysy siskoilta on jo merkattuna kevään kulttuurikalenteriin – ystävien seurassa ja punkkulasilliset menetettyjen kuukautisten muistolle:-)

    1. annasaivosalmi
      13.2.2021, 08:47

      Hei ja kiitos kommentista! Onpa hienoa, että olet saanut hoitoa ja apua. Saako kysyä, miksi hakeuduit lääkäriin? Oliko sinulla siis joitain tiettyjä oireita, jotka aiheutuivat tuosta korkeasta fsh:sta?
      Uskon, että sulattelemista on. Ihanaa, että sinäkin olet aikeissa mennä katsomaan Kysy Siskoilta – esityksen 🙂 Kuulostaa ihanalle nuo ystävät ja punkku!

      Anna

      1. Eli merkkejähän oli ollut ilmassa jo muutaman vuoden, tajusin sen oikeastaan vasta jälkikäteen: muutamalla päivällä lyhentynyt kuukautiskierto ja pahentuneet pms-oireet kuten ärtymys ja unihäiriöt. Lopulta tuli myös ihan satunnaisia yöhikoiluja muutaman kerran, ja kun kuukautiset olivat yhtäkkiä olleet poissa pari kk, menin työterveyden kautta gynekologille. Siellä katsottiin fsh ja diagnoosi oli sillä selvä. Aloitin gynekologin suosituksesta heti hormonikorvaushoidon. Ainakin yhdet kuukautiset ovat tulleet vielä mutta niiden kai kuuluu hoido myötä loppua, jos eivät jo muutenkin olisi pian loppuneet. Tämä on ollut hämmentävää ja olen googlannut koko netin läpi aiheella varhaiset vaihdevuodet. Mutta nyt jonkin aikaa asiaa sulateltuani olen tullut siihen tulokseen että nyt on näin, ja ainakin olen päässyt eroon noista jo muutaman vuoden pahasti vaivanneista pms-oireista, ja oikeastaan elämä ilman kuukautisia on aika huoletonta. Syytä sille, miksi tämä tuli kohdalleni näin varhain, tuskin saan koskaan selville. Ja kummallisinta tässä on se että kuopukseni on vasta 2,5v eli näköjään ‘viime metreilläkin’ raskaus voi olla ihan mahdollinen.

        1. annasaivosalmi
          1.3.2021, 14:44

          Kiitos vastauksesta! Olipa mielenkiintoista lukea sinun kokemuksistasi. Oman kehon kuuntelu on varmasti kaiken a ja o. Onneksi et jäänyt kärvistelemään ja hakeuduit saamaan apua ja hoitoa. Olen onnellinen puolestasi, että kokemus on kääntynyt huojentavaksikin.

  2. Hassua että sinulta on voinut mennä Hanna Sumarin ja Salla Paajasen kokemukset asiasta täysin ohi!?
    Hehän puhuivat näistä hyvin avoimesti vuosi, pari sitten, myös siitä miten iso oireiden kirjo asiaan liittyy, sellaisia joiden ei osannut lainkaan liittyvän vaihdevuosiin. Kummallista jos google ei tarjonnu heitä ollenkaan

    1. annasaivosalmi
      13.2.2021, 08:50

      Hei! No niinpä onkin hassua, mutta olisikohan sitten ajankohta vaikuttanut? Kaksi vuotta sitten en vielä ajatellut aktiivisesti näitä asioita, vaan vasta nyt viime aikoina noussut kunnolla pintaan. Pitääkin etsiä heidän kokemukset esille, kiitos vinkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *