Kuormittavinta elämässäni tällä hetkellä – Turha valittaa ulkoisista tekijöistä, kun pääsyyllinen olen minä itse

Pidin instastooreissani “Kyselytunnin”, jonne seuraajat lähettelivät kaikenmoisia kysymyksiä herkuttelusta, asuinpaikkaan ja koiraprojektista lempilajeihini. Yksi kysymys, joka tuli muuten eräältä tutulta ihmiseltä, jäi kuitenkin pyörimään mieleeni, enkä oikein osannut siihen stooreissa vastata. Kysymys vaati syvällisempää pohdiskelua.

“Mikä on kuormittavinta elämässäsi tällä hetkellä?”

Minusta kysymys oli erinomainen. Kyllä minä koen oloni välillä hyvinkin kuormittuneeksi, kuten varmasti kaikki muutkin. Ei tämä elämä ole suinkaan aina helppoa ja täynnä hymyä ja sujuvaa siirtyilyä tilanteesta toiseen, suit sait.

Kyllä minullakin tulee kieriskeltyä kiireen tulimeressä ja tuskailtua kuorman alla syytellen milloin töitä ja milloin parisuhdetta. Mutta mitä enemmän kysymystä pohdin, sitä enemmän vakuutuin, ettei minua tällä hetkellä kuormita niinkään työt, korona tai muutkaan ulkoiset tekijät, vaan suurin kuorma löytyy oman pääni sisältä.

Kuormittava pää

Vietimme Jaakon kanssa viime viikonloppua kaksin mökillä. Juttelimme paljon, ja yksi aiheista olivat ne asiat, jotka tekevät minun elämästäni välillä hankalaa. Olisi helppo syyttää olosuhteita, ihmissuhteita tai päätöksiä, joihin vaikutusvaltani ei ulotu. Toki näitäkin on. Oivalsin kuitenkin, että tällä hetkellä kuormittavinta elämässäni on oma suhtautumiseni ja tapani asennoitua elämään ja haasteisiin. Minulla on melko kuormittava pää.

Kuormitun eniten omista ajatuksistani, jotka puskevat minua jatkuvasti tarttumaan seuraavaan tehtävään ja tekemään vielä lisää.

Stressaannun melko helposti ja koen arjen välillä kaoottisena. Kun pohdin asiaa tarkemmin tulin (itseasiassa Jaakon pienellä avustuksella) siihen tulokseen, että minä itse aiheutan usein itselleni kohtuutonta stressiä: asetan vaatimuksia, nostan rimaa ja kierroksia, kehitän katastrofiajatuksia ja sitten hermostun. Kuormitun.

Minua kuormittaa tällä hetkellä (ja varmaan usein muutoinkin) taipumukseni murehtia ennakkoon, luoda epärealistisia uhkakuvia ja epäillä kykyäni hanskata tilanteita. Kuormitun eniten omista ajatuksistani, jotka puskevat minua jatkuvasti tarttumaan seuraavaan tehtävään ja tekemään vielä lisää. Kuormitun eniten siitä, että nämä ajatukset sitten lannistavat minua: ehdinkö, pystynkö, pärjäänkö.

Kun ajatuksista tulee totuuksia ja vaatimuksia itseä kohtaan kuormittavat ne päivin ja öin.

Toinen jalka jatkuvasti ilmassa

Olen ajatuksissani usein jo ottamassa seuraavaa askelta: “Kun saan tämän valmiiksi, teen tuon ja sitten tuon.” Tämä ajattelutapa saa kierrokset nousemaan ja pysähtyminen voi olla hankalaa. Toinen jalkani on kuin jatkuvasti ilmassa ja muu kroppa koittaa pitää tasapainoa yllä, pysyä perässä.

Ajatukset ovat kuitenkin vain ajatuksia, jotka tulevat ja menevät, mutta tämän ymmärtäminen voi olla todella hankalaa. Kun ajatuksista tulee totuuksia ja vaatimuksia itseä kohtaan kuormittavat ne päivin ja öin.

Kun olen tuulispäänä menossa, toimittamassa ja tekemässä, jää muu elämä (ja ihmiset!) usein vähemmälle. Jaakko puhuu joskus “putkikatseesta”, joka kuvaa sitä, että olen niin syventyneen keskittynyt touhuihini, etten kuule enkä näe mitään muuta. Tämä johtaa myös siihen, että ihmiset ympärilläni saattavat kuormittua – kehä on valmis.

Olisi helppo syyttää olosuhteita, ihmissuhteita tai päätöksiä, joihin vaikutusvaltani ei ulotu.

Parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että olen tiedostanut asiat – ja erityisesti ajatukset -, jotka kasaavat kuormaa. Tämä on hyvä alku! Lisäksi minulla on keinoja pysäyttää “seuraavaksi teen, ja sitten pitää..” – kehät. Yksinkertaisin keino on usein toimivin. Vauhdin hipoessa valonnopeutta sysään laitteet näköpiiristäni. Kyllä, luit oikein. Läppäri ja erityisesti kännykkä nostavat kuormaa joskus jo pelkällä läsnäolollaan. Käännän katseen pois näytöiltä kohti sisimpääni, ikkunan takaa avautuvaa maisemaa tai lapsen touhuja.

Vain kääntymällä sisäänpäin pystyn pysäyttämään vinhasti pyörivän ajatus-kuormurin. On klisee, mutta totta, että ajatusten kasaama kuorma keventyy vain olemalla läsnä – tässä ja nyt.

Minulla parhaita keinoja tarrata hetkeen ja tyhjentää kuorma ovat toisen ihmisen läheisyys, ei-tavoitteellinen liike, kuten kävely tai vaikkapa pulahdus avannon hyiseen syliin. Tunnen miten lasti pienenee – ajatukset kevenevät.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Tällainen vuosi tulossa – Ehkä.

Tuu someen @ansaivo