Kesän treenihaaste: Treenaa KOKO KIRJA!

Olen asettanut itselleni kesähaasteen. Olen nimittäin päättänyt kesän aikana treenata koko Treenaa kotona 10, 20 tai 30 minuuttia -kirjani läpi. Kesällä tulee harvemmin käytyä ohjatuilla tunneilla tai kuntosalilla. Siksi aion ottaa kirjani mukaan esimerkiksi kesän matkoille. Näin ohjelmat seuraavat minua sinne, minne itsekin menen.

26 treenin iisi maraton

Kirjani sisältää 26 erilaista ja erimittaista treeniä. Olen päättänyt aloittaa haasteen kesäkuussa ja elokuun alkuun mennessä kaikki treenit kirjasta olisi tehtynä. Ajattelin edetä kirjan läpi järjestyksessä. Aloitan siis lyhyistä 10 minuutin treeneistä ja kesän loppua kohden siirryn pidempiin 30 minuutin treeneihin. Kirja sisältää myös pari liikkuvuus/venyttelytreeniä. Ne aion tehdä, kun tunnun niitä tarvitsevani.

Nyt kysynkin teiltä: KUKA on treenihaasteessa mukana?

Aion kertoa somessa(vähintään instastoorien puolella ainakin), aina, kun treenit on tehty. Jotta haaste tulee suoritetuksi, merkkaan treenit jo NYT kalenteriin. Aikaa on käytössä 9 viikkoa, joten tämä tarkoittaa 2-3 treeniä viikossa. Ei paha! Jotkin treeneistä ovat sitäpaitsi niin lyhyitä, että kaksikin treeniä menee helposti putkeen 🙂

Jos sinulla ei vielä ole kirjaani ja haluat mukaan haasteeseen, hanki kirja täältä (Adlibriksen verkkokauppa, josta saat kirjani kotiin kuljetettuna erittäin edulliseen hintaan 19,71 € ja se toimitetaan 1-2 arkipäivässä)  tai lainaa kirja lähimmästä kirjastostasi 🙂 Kirjaa saa toki myös kirjakaupoista.

Minun kesäni tulee sisältämään ulkomaanreissuja, joissa kirjan treenit toimivat erinomaisesti, koska useimmissa treeneissä ei tarvita välineitä. Mökille ajattelin raahata kahvakuulan mukaan ja kotoa löytyy jumppapallo sekä käsipainot. Hotellissa, jonne olemme perheen kanssa heinäkuussa suuntaamassa, on kuntosali, josta löytyy myös kaipaamiani treenivälineitä, mutta aina voi soveltaa, vaikka juuri oikeita välineitä ei olisikaan. Vesipullot toimivat käsipainoina, kuuden 1,5 litran juomapakkaukset isompina painoina tai kahvakuulana ja harjanvarsi keppinä.

Eikä tätä haastetta tarvitse ottaa niin vakavasti. Pääasia on, että treenit löytyvät kalenterista ja liikkuu säännöllisesti myös kesän aikana. Nämä treenit voi tehdä myös laiturin nokassa.

Lähdetkö Sinä treenihaasteeseen mukaan? Treenataan koko kirja yhdessä. Käytä somessa hashatagia #treenaakokokirja niin löydän Sinut 🙂

<3 Anna

Kuvat: Jenni Virta

Lue myös edellinen postaukseni: Pituus ja paino? sekä Ulkopuolinen nainen

 

treeni-ja-ravinto lihakset treeniohjelmat kahvakuula
Kommentit (9)
  1. Mun toukokuun haasteena on ollut tehdä joka päivä jokin Keventäjien treeni. Joskus se on vain ollut aamutreeni tai iltavenyttely, joskus vähän rankempi treeni, mutta kumminkin jotain. Ja selvästi hyvä olo, liikkuvuus yms ovat lisääntyneet. Olen iloinen päätöksestäni 🙂 Pitäisiköhän tästä tehdä uusi haaste? Kirjaa en ole vielä hankkinut, kun on Keventäjien jäsenyys, mutta jään pohtimaan. Kiitos haastamisesta asian suhteen ja hyvistä treeneistä! Toivottavasti Keventäjien liikepankki vielä kasvaa tulevaisuudessa.

    1. annasaivosalmi
      3.6.2018, 08:16

      Kuulostaa todella hyvältä! Keventäjien treeneistä löytyy varmasti tekemistä koko kesäksi 🙂 Mahtava kuulla, että olet saanut hyvän olon ja tuloksia myös. Oikein ihanaa kesää!

  2. Suvi - Kotonainen
    28.5.2018, 17:28

    Aivan loistava idea, mahtavaa! Count me in!
    Olemme ison osan lomasta maalla mökillä, ja silloin tällöin olen jo ehtinyt miettiä, miten voisin sisällyttää rentoon päiväohjelmaani edes jonkinlaisen treenin. Tämä idea tuli siis kuin tilauksesta!
    #treenaakokokirja käyttöön siis 🙂

    1. annasaivosalmi
      3.6.2018, 08:16

      Jes! Tervetuloa haasteeseen mukaan Suvi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *