Onneksi uskalsin jättää vakityöni ja heittäytyä tuntemattomaan! Mutta mitä seuraavaksi?

Kulunut vuosi on ollut kohdallani poikkeuksellinen. Jäin pitkällisen harkinnan jälkeen pois vakituisesta opettajan työstäni lukiossa ja hyppäsin tuntemattomaan, täysin uuteen. Olin työskennellyt koulussa lähes 15 vuotta. Uusi kiehtoi, mutta myös pelotti.

Ennen kaikkea olen äärettömän kiitollinen, että minulle tarjoutui tällainen mahdollisuus tässä vaiheessa elämää ja, että uskalsin kuunnella itseäni ja seurata unelmiani.

Ajattelin, että nyt jos koskaan! Vuosi on kulunut, joten on pienen tilinpäätöksen aika.

Kaipaanko kouluun?

Kaipaanko takaisin opettajan töihin, eli vakiduuniini psykologian, uskonnon ja terveystiedon opettajaksi, josta olen nyt ollut pois vuoden ajan? Tätä minulta kysytään säännöllisesti. Toinen kysymys liittyy siihen, miten ja missä aion jatkossa työskennellä.

Opettajan työ, jossa ehdin olla 15 vuotta, on antoisaa, mutta välillä myös raskasta. Jäin vakityöstäni virkavapaalle viime maaliskuussa, enkä oikein tarkkaan tiennyt, mikä minua odotti. Kun nyt katson taaksepäin, en voisi olla tyytyväisempi, että tein tämän ratkaisun.

ope
Viimeisin koulukuvani opettajana

Onneksi uskalsin!

Olen saanut omasta mielestäni vuodessa aikaan paljon ja tehnyt juuri sitä, mitä halusinkin tehdä. Muutos on ollut todella virkistävää. Toisaalta kaipaan kollegoitani sekä opiskelijoitani ja opettajan työn tietynlaista tasaisuutta ja rytmiä.

Mitä minä olen sitten kuluneen vuoden aikana tehnyt?

Olen viimeisen vuoden aikana ottanut Keventäjissä haltuun valmentajan pallin. Tuotan sekä kehitän aktiivisesti sisältöä ja palveluita Keventäjille. Olen ylpeä uudesta videopohjaisesta kotitreenipalvelustamme, jonka kehittämisessä ja rakentamisessa, sekä myös treenien ohjaamisessa, olen ollut alusta asti mukana. Keventäjien Kotitreeni  on saanut aivan loistavan vastaanoton ja positiivista palautetta käyttäjiltä tulee päivittäin.

Näyttökuva 2018-03-04 kello 9.48.14
Keventäjien kotitreenin valmistuminen on ollut yksi viime vuoden huippuhetkiä

Olen saanut rauhassa keskittyä myös blogiini ja instatiliini sekä tavannut kymmenittäin uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Helsinki on tullut kaupunkina tutuksi, olenhan käynyt siellä kerran pari viikossa koko vuoden ajan.

Yksi kirjakin on tullut kirjoitettua tänä aikana. Treenaa kotona 10/20 ja 30 minuuttia (Tammi) on ollut huikea projekti alusta loppuun, ja kaiken lisäksi kirja on ollut myyntimenestys. Kotitreenikirjalle taisi olla tilausta.  Lisäksi ulkoliikuntaryhmäni ja Kello Kuuden treenit ovat pyörineet koko vuoden ajan useamman kerran viikossa. Treeniryhmieni valmentaminen on yksi työni ehdoton helmi.

treenaa kotona
Esikoisteokseni. En voi sanoin kuvailla, miten hienolta oman kirjan kirjoittaminen on tuntunut. Lisäksi kirjasta saamani palaute on ollut kertakaikkiaan upeaa!

Viimeisimpänä työelämän kuviona lähdin helmikuussa mukaan Espoossa avattuun uuteen MyBnB pt-studioon, jonka ystäväni Tiina, alanvaihtaja hänkin, viime kuussa perusti. Innolla odotan myös treenimatkoja Italiaan, joita MyBody&Balance järjestää, ja joissa olen mukana valmentamassa. Ensimmäinen matka järjestetään toukokuussa ja se on jo loppuunmyyty.

IMG_7044
My Body & Balancen jengiä Espoon studiolla

IMG_7040

Paras työkaveri

Uusin työelämääni liittyvä uutinen on jännittävä, kutkuttava! Tulen jatkossa tekemään vielä enemmän töitä parhaan ystäväni kanssa, sillä mieheni ja yhteinen perheyrityksemme lähtee ottamaan enemmän vastuuta Keventäjien myynnistä erityisesti yrityksille ja yhteisöille.

Olemme jo pidempään kehittäneet Keventäjiä myös työhyvinvoinnin täsmätyökaluksi. Lisäksi kotitreeniin on tulossa kokonainen osio nimenomaan työpaikan taukoliikuntaan ja työpistejumppiin keskittyen. Olen tästä uudesta kuviosta todella innoissani. Meillä synkkaa hyvin Jaakon kanssa, myös työelämässä.

Näyttökuva 2018-03-04 kello 9.52.32

Näyttökuva 2018-03-04 kello 9.52.03

Näyttökuva 2018-03-04 kello 9.52.54

Näyttökuva 2018-03-04 kello 9.50.53

Näyttökuva 2018-03-04 kello 9.53.34

Virkavapaani koulusta jatkuu vielä kesän yli, elokuulle. Se, mitä silloin aion tehdä, selviää aikanaan.

Haluan kuitenkin rohkaista niitä, jotka pohtivat uskaltaisivatko kokeilla jotain muuta, jotain uutta. Haluaisin kannustaa niitä, jotka haluavat hypätä oravanpyörästä tai heittäytyä, silläkin uhalla, että siihen liittyy epävarmuutta, jatkuva uuden opettelu ja omien rajojen ylittäminen. Minulle ratkaisu oli jopa helppo, koska en joutunut irtisanoutumaan työstäni tai sulkemaan ovia lopullisesti.

Siksi minä sanon, että ehdottomasti kannattaa uskaltaa ja antaa mennä! En vaihtaisi päivääkään pois. Tämä vuosi on ainakin omalla kohdallani ollut ollut kaiken sen arvoinen ja niin paljon enemmän. Onneksi uskalsin!

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni Kotitreeniohjeet: Core jumppapallolla

P.s. Jos sinun työpaikkasi on kiinnostunut kuulemaan, miten te voitte aloittaa työhyvinvoinnin uuden, yksilöllisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin aikakauden kustannustehokkasti Keventäjien avulla, ole yhteydessä mieheeni Jaakkoon: jaakko(at)keventajat.fi

Kommentit (3)
  1. Heippa.
    Onko sulla ikinä ollut alleja? Silloin ennen kuin aloitit treenaamaan. Miten pääsit niistä eroon?
    Ja oisko sulla ylipäänsä jotain allien kukistusvinkkejä? 🙂

    1. annasaivosalmi
      6.3.2018, 10:43

      Moi!

      Hyvä kysymys 🙂

      Tästä saisi varmasti ihan oman postauksen aikaiseksi.

      Kiitos, Anna

  2. Palasin töihin lapsen ollessa 8kk - Se oli hyvä ratkaisu kaikille! - Anna Saivosalmi
    6.3.2018, 17:24

    […] Lue myös edellinen postaukseni: Onneksi uskalsin jättää vakityöni ja heittäytyä tuntemattomaan. Mutta mitä seuraavaksi? […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *