Juotko lapsen nähden?

Olimme sunnuntaina ruotsinlaivalla perheen kanssa ja reissu meni ihan mukavasti. Teimme reittimatkan Tukholmasta Turkuun sunnuntain päivälaivalla. Yksi asia minua jäi kylläkin mietityttämään ihan kotiin asti. Nimittäin alkoholi. Ja lasten suhtautuminen meidän aikuisten alkoholin käyttöön.

Drinkkejä pitkin päivää?

Olimme mieheni kanssa suorastaan riehakkaalla tuulella, ja nautimme Spa-osastolla kuohuviinit (aamupäivällä!) heti alkumatkasta. Oli aika ihanaa loikoilla lepotuoleissa ja katsella merelle samalla siemaillen kuplajuomaa. Vietimme Spa:ssa perheen kanssa pari tuntia ja otimme vielä toisetkin lasit. Tällä kertaa valkoviiniä.

Span jälkeen söimme lounasta, eikä sen kanssa tullut mieleen nauttia alkoholia. Ei tehnyt mieli, ja olimme muutenkin perheiden suosimassa ravintolassa. Alkoholia oli kyllä ravintolassa tarjolla, jos jonkinlaista. Ilmeisesti laivamatkustaminen ja alkoholi ovat edelleen kombo, jotka kuuluvat tiiviisti yhteen.

Myöhään iltapäivällä noin viiden aikaan vetäydyimme laivan etukannen rauhalliseen shampanjabaariin, joka on a la carte -ravintolan yhteydessä. Lapset olivat myös mukana, niin kuin olivat koko matkan ajan. Pelasimme Uunoa ja kuuntelimme live-pianistia ja -viulistia.

Shampanjabaarissa lapset tilasivat hienot alkoholittomat drinkit. Minä halusin maistaa pientä drinkkiä, johon tuli kuohuvaa ja marjoja. Silloin tyttäreni avasi suunsa:

“Äiti, tuo on jo sinun kolmas alkoholisi tänään. Kuinka paljon te oikein juotte? Ette varmaan ota enää yhtään.” Ja tämän hän sanoi todella kuuluvaan ääneen, niin, että viesti varmasti kaikui naapuripöytiin asti.

Niin. Kello oli viisi iltapäivällä. Oli sunnuntai. Olin juonut aamupäivällä jo kaksi lasillista alkoholia ja olin juuri aikeissa tilata kolmannen, no koska se nyt vaan on laivalla tapana (vai?). Tilasin drinkkini, mutta jäin miettimään tilannetta.

Minkälaisen kuvan välitän lapsilleni?

Lapset todella pistävät merkille miten me aikuiset käyttäydymme. He huomaavat ja tekevät tulkintoja. Jäin miettimään minkälaista kuvaa välitin lapsilleni omalla toiminnallani. Että on ok, tissutella pitkin päivää? Että alkoholin juominen kuuluu laivalle?

En ole valinnut sellaista tietä, että nauttisin alkoholia vain poissa lasten silmistä tai heiltä piilossa. Siihen en koe tarvetta. Toisaalta varsinkin 12 -vuotias alkaa kuitenkin jo kiinnittää näihin asioihin huomiota.

On todella poikkeuksellista, että juon päivällä (aamupäivällä!) viiniä, enkä siksi ihmettele, että tytär reagoi tähän. Toisaalta mietin, olisiko se, ettei hän olisi reagoinut, ollut jopa huolestuttavampaa? Se olisi ehkä viestinyt siitä, että meidän perheessä on täysin normaalia kumota drinkkejä keskellä, ja pitkin päivää.

Nolostuin shampanja -baarissa hieman tyttäreni kovaäänistä protestointia. Mutta näin jälkikäteen näen eleen hyvänä. On loistavaa, että lapset välillä kyseenalaistavat meidän aikuisten käyttäytymistä, erityisesti silloin, kun toimimme omiin kaavoihimme kangistuneina, kyseenalaistamatta itseämme sen kummemmin. Varsinkin lomilla ja laivoilla tuntuvat pätevän erilaiset säännöt kuin arkena ja tämän lapsi pani selkeästi merkille.

En tiedä onko tämä se kuva, jota haluan jälkikasvulleni välittää. varsinkin, kun huomasin, miten paljon humalassaolevat ja örveltävät ihmiset (päivä!)laivalla tuntuivat tyttöä ahdistavan.

Lapsi ei saanut tässä tilanteessa päättää juonko alkoholia vai en, mutta jatkoa ajatellen sain pohtimisen aihetta. Minua tarkkaillaan!

Tytär on kasvamassa nuoreksi ja tulossa siihen ikään, jolloin itse kokeilin alkoholia ensimmäisen kerran. Minkälaisessa valossa tuon alkoholin hänelle esille? Onko viini viisasten juoma, vai kieltäydynkö siitä kokonaan, tehden siitä paholaisen työkalun, vältettävän ja pahan asian? Vai suhtaudunko asiaan neutraalisti, osana normaalia elämää?

Miten on? Vaikuttavatko lapset teidän alkoholinkäyttöönne? Juotteko lasten nähden? Entä saako teidän perheessä lapset päättää kuinka paljon aikuinen juo?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Tukholma lasten kanssa – parhaat tärpit!

 

Laivalla ei tullut otettua kuvia drinkki kädessä. Joten tässä rosee-kuva Italian reissulta parin viikon takaa.
hyvinvointi
Kommentit (24)
  1. Kiitos rehellisestä kirjoituksesta! Niin monet fitnes/sporttiset ihmiset tyrmäävät alkoholin täysin. Muutenkin täällä kotimaassa alkoholi on melko tabu siinä mielessä, että meillä sen käyttö yhdistetään aina humalahakuisuuteen. Toisin kun esim välimeren maissa viini on ruokajuoma myös työpäivälounaalla.
    Rento, terve suhtautuminen toimii tässäkin asiassa. Kyllä juhlistan mielelläni lomaa lasilla kuohuvaa ja hyvä ruoka ja hyvä viini on täydellinen kombo. Humalajuominen on asia erikseen sitä en lasten kanssa hyväksy ollenkaan.
    Voikun Suomessakin havahduttaisiin siihen, että kulttuuri voi muuttua &ihmisten juomatottumukset. Ja viinit ehdottomasti ruokakauppoihin, melkonen takapajula ollaan!

    1. annasaivosalmi
      23.10.2018, 10:56

      Kiitos kommentista! Tosi hyviä pointteja: suomessa alkoholi on edelleen aika tabu. Minä koen kuitenkin, että aiheesta voi kirjoittaa. Sulla tuntuu olevan kyllä tosi rento ja terve suhtautuminen tähän asiaan.

  2. Juon itse todella harvoin alkoholia ylipäänsä ja silloin harvoin kun juon, se tapahtuu lapsen läsnäollessa ja tarkoittaa yhtä lasillista juurikin kuohuvaa tai lasi viiniä ruoan kanssa. Ja mun lapsi reagoi ihan joka kerta siihen kovaäänisellä kysymyksellä että “meinaanko juoda kännit”. Koskaan hän ei ole mua kyllä kännissä nähnyt, eikä kyllä paljon muutenkaan humalaisia ihmisiä. Olen kyllä ihan avoimesti hänelle kertonut, että mun isä on ollut alkoholisti ja juonut itsensä hautaan ja syyt siihen, eli hyvin pitkälti puhumattomuus ja sen ajan “tyyli” josta onneksi nykyisin jo paljon puhutaan, ja käytetään terveempiä keinoja oman pahan olon purkamiseen. Ehkä tuolla asialla on merkitystä hänen reagointiinsa. Tiedä häntä, mutta olen sanonut lapselle, että äiti voi ihan hyvin ottaa kuohuvan kun on kyseessä iloinen juhla tms. ja jos äiti on surullinen äiti juo kupin teetä ja juttelee asian auki ystävän kanssa. Tuo laiva ja alkoholi tuntuu kyllä yhä kuuluvan hyvin kiinteästi yhteen. Buffetissa taitaa yhä olla se tyyli, että hanasta voi juoda niin paljon kuin vaan kykenee/haluaa ja lasin voi täyttää ihan itse.

    1. annasaivosalmi
      23.10.2018, 10:59

      Kiitos Riikka kommentista ja, kun jaoit omia ajatuksiasi. Olet ollut todella avoin lapsellesi isäsi alkoholismista. Uskon, että se on hyvä asia, jota ei kannata vaieta. Buffettiin en halunnut mennä laivalla ruokailemaan lasten kanssa (yksi syy oli juuri tuo mainitsemasi). Uskon, että vanhemmat välittävät omat tapansa ja asentensa lapsille, oli sitten kyseessä alkoholi tai jokin muu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *