Et halua kuulla sitä, mitä sinun pitäisi kuulla

Havahduin siihen, että minun teki mieli skipata lukemassani kirjassa eräs kohta ohi. Kyseisessä kohdassa puhuttiin kuolemasta.

Kuuntelin Michelle Obaman elämänkertaa. Kirjassa käytiin läpi tilannetta, jossa Michellen pitkään sairastanut isä kuolee. “En jaksa kuunnella surkuttelua Michellen isän kuolemasta ja jäädä märehtimään hautajaisten jälkeistä elämää. Antakaa minulle jotain kiinnostavaa. Kivaa.” ajattelin. Sammutin äänikirjan.

Pysähdyin ajatuksiini. Miksi Michellen isän kuolema oli minulle vastenmielinen ja jotenkin tylsä kohta siihen asti melko positiivisväritteisessä kirjassa?

Ymmärsin nopeasti. En halunnut pysähtyä sellaisen asian äärelle, joka liippaa liian läheltä ja tulee iholle. Muistuttaa minua elämän lyhyydestä ja siitä, että omat vanhempani ovat seitsemänkymppisiä.

Neule Second Female / saatu DOTS -storesta

Taipumus sivuuttaa ne tietyt asiat

Ihmismieli toimii jännästi. Sivuutamme helposti asiat, joita emme halua kuulla. Skippaamme tutkimustulokset ja tapahtumat, jotka ovat ristiriidassa omien ajatustemme tai mielipiteidemme kanssa. Haluamme niin kovasti olla oikeassa ja elää tuttua ja turvallista elämää, katsellen maailmaa omien silmälasiemme lävitse. Ikävien asioiden edessä olo tuntuu ristiriitaiselta ja toivottomaltakin, siksi välttelemme niitä. Vaikka kuinka media toitottaisi ilmastonmuutoksesta ja tupakan tai alkoholin vaaroista, jatkamme lentämistä, pössyttelyä ja tissuttelua.

On helpompi välttää ajatusta, kuin kohdata esimerkiksi se tosiasia, että omien vanhempieni ikäluokka on “seuraavana vuorossa”. Vanhempani ovat hyvässä kunnossa ja aktiivisia, mutta isovanhempia ei ole enää pitkään aikaan ollut elossa, ja ajankulku on väistämätön. Kuunnellessani Obaman kirjaa, en pitänyt siitä, että minua muistutetaan tästä. Mielemme suojaa meitä. Väistämme taitavasti ne asiat, jotka ovat liian kipeitä ja liian lähellä.

Läheisen halu keskustella kanssamme huonoista tavoistamme, kuten vaikkapa vaatteiden jättämisestä kasoihin ympäri kämppää, voi olla täysin vilpitön, ja sen tavoitteena on auttaa meitä, mutta emme kykene kuuntelemaan tai ainakaan ottamaan vastaan, mikäli aihe on meille epätoivottu tai hankala.

Kipeät asiat saavat merkityksen itsetutkiskelun kautta

Olen tietoisesti yrittänyt tunnistaa defenssejäni, puolustusmekanismeja, joihin turvaudun silloin, kun tuntuu, että sisukseni on uhattuna.

Kun työkaverit juttelivat ihanista lemmikeistään tokaisin, että kaikkia karvaturreja tekin viitsitte ottaa riesaksenne. Varsinkin, kun juuri lapset on saatu siihen ikään, ettei niistä ole jatkuvaa riesaa.

Puoliksi humoristisen, mutta totuuden siemenen sisältävän kommentin takana on oma harmitukseni siitä, etten ole koskaan voinut ottaa koiraa, koska olen allerginen. Samanlainen defenssi laukesi silloin, kun emme yrityksistä huolimatta saaneet lasta. “En edes haluaisi lasta!” oli mieleni keino koettaa suojata sisimpääni silloin, kun tuska oli pahimmillaan.

Puolison ystävälliseksi tarkoitettu kommentti siitä, että kännykän käyttöä tai liiallista työntekoa voisi vähentää, aiheuttaa puolustusreaktion. Suutahdamme helposti toisen ihmisen kommenteista ja mielipiteistä, jos ne osuvat arkaan paikkaan. Tiedämme, mitä liiallinen puhelimella roikkuminen tai työnteko meille tekee, mutta emme halua kuulla, että siitä olisi haittaa omalla kohdallamme.

Kipeät ja epämiellyttävät asiat on helpompi teilata, mutta niiden kohtaaminen ja niiden äärelle pysähtyminen tekee useimmiten pitkällä tähtäimellä hyvää. Miksi reagoin niin voimakkaasti? Miksi kuolemasta/huonoista tavoista/epäterveellisestä elämästä/kännykän käytöstä on niin vaikea puhua ja kuulla. Miksi omien heikkouksien tai pelkojen kohtaaminen tekee tiukkaa? Itsetutkiskelu on avain muutokselle.

Kuuntelin äänikirjastani kohdan Michelle Obaman isän kuolemasta lopulta kävellessäni töihin. Tunnustelin rauhassa, mitä ajatuksia se minussa herätti. Miten minä reagoisin samassa tilanteessa? Mitä omien vanhempien ikääntyminen ja mahdollinen sairastuminen tarkoittaisi? Entä kuolema? Kuuntelin sisimpääni ja niitä asioita, joita sieltä nousi.

Lopulta minulla oli lohdullinen olo. Isä ja äiti ovat hyvässä kunnossa. Haluan nauttia tulevista hyvistä hetkistä ja vuosista, enkä murehtia liikaa. Se ei tarkoita, että sivuutin tosiasiat. Päinvastoin, olin kohdannut ja hyväksynyt ne.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Aineenvaihdunta hidastuu – Näin ehkäiset!

terveys
Kommentit (5)
  1. Kun kokee elämässään tarpeeksi raskaita asioita ymmärtää, että ihminen syystä karttelee ikäviä asioita, eikä halua keskittyä niihin kun ei ole pakko. Se on selviytymiskeino. Omien vanhempien menetys jossain kohtaa eläkeiässä on vain luonnollista ja sen faktan voikin hyvksyä. Oman lapsen/lasten tai nuorehkon puolison menetys ennen aikojaan taas ei ole niin luonnollista eikä siihen voi varautua, vaikka se voi tapahtua ihan koska tahansa ja ihan kenelle tahansa. Tätä faktaa ei yleensä haluta tai pystytä hyväksymään (“näin käy vain muille, ei minulle”). Usein ei edes silloin, kun pahin on jo tapahtunut.

    Joten niin kauan kuin elämä on verrattain helppoa eikä kohtele kovin rujosti, kannattaa siitä vain nauttia, eikä tunnustella miltä mahdolliset tilanteet tuntuisivat. Sitä ei voi kuvitella ennen kuin sen tietää, ja luottakaa kun sanon, että ette halua tietää. Empatiaa toki voi ja kannattaa yrittää kokea niitä kohtaan, jotka ovat synkälle polulle joutuneet.

    Nim. Kokemusta löytyy

    1. annasaivosalmi
      13.1.2019, 09:44

      Hei Joku ja kiitos kommentista!

      Olet varmasti aivan oikeassa. Synkät ja traumaattiset kokemukset on toimintakyvyn säilymisen kannalta joskus painettava unohduksiin. Toisaalta, eilen luin jutun naisesta, joka oli vasta vuosikymmenten jälkeen tiedostanut lapsuuden trauman: häntä oli hyväksikäytetty seksuaalisesti. Nainen oli koko nuoruutensa ja suurimman osan aikuiselämää elänyt ahdistuksen kanssa ja sisuksia oli puristanut möykky. Hän ei pystynyt ymmärtämään mistä paha olo johtui ja yritti sen takia jopa itsemurhaa. Vasta asian tiedostaminen ja käsittely oli vapauttanut hänet menneisyyden aiheuttamasta ahdistuksesta, kun hän oli ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Joskus siis kamalienkin asioiden läpikäynti ja tiedostaminen voi olla helpottavaa ja eheyttävää sekä tehdä elämästä parempaa.

      Itse puhuin omassa kirjoituksessani lähinnä arkielämän pienistä hetkistä, jotka aiheuttavat sen, että toimin äkkipikaisesti, siirryn puolustuskannalle tai välttelen asioita. En itsekään aina ymmärrä omia toimintatapojani, ja jälkikäteen harmittaa jos on loukannut toista. Itsetutkiskelun kautta olen kuitenkin alkanut ymmärtää miksi toimin kuten toimin ja voinut myös muuttaa käytöstäni.

      En siis tiedä miltä oman lapsen tai puolison menetys tuntuu, mutta nimimerkistäsi päätellen sinulla tämänkaltaisia kokemuksia on. Siihen verrattuna elämäni on varmasti ollut helppoa ja kirjoitan vain sillä elämänkokemuksella, jota minulla on. Kaikkea hyvää sinulle ja voimaa elämänpolullesi,

      Anna

  2. sohvaperuna
    14.1.2019, 22:12

    Hei,
    Jos koirakuume on päällä niin tiesitkö että australian labradoodle sopii myös myös useimmille allergikoille? Rodulta puuttuu alusvilla joten se ei hilseile. Googlaile vähän ja se on menoa..
    Kiitos aidosta ja inspiroivasta instasta ja blogista, ihailen energiaasi!

    1. annasaivosalmi
      15.1.2019, 07:03

      Moikka! No juuri tuota koirarotua olemme kaukaa ihastelleet ja se on ainoa, josta olemme vakavasti jutelleet. Usealla tutulla on kyseinen rotu ja olemme ainakin miettineet, että kysyisimme koiraa hoitoon. Silloin ehkäpä huomaisi sen, mikäli se aiheuttaa allergiaa. Kiitos rohkaisevasta kommentista.

      Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *