Avaa suusi

Olin tänään Tampereella luennoimassa rohkeudesta, ja siitä, että uskaltaa kokeilla siipiään ja tehdä sitä, mihin uskoo. Puhumassa omiin kykyihin luottamisesta ja itsensä toteuttamisesta. Siinä sivussa myös sosiaalisesta mediasta ja kertomassa oman tarinani.

Olin otettu, kun tämä koulutuspäivän luentopyyntö tuli. Pidetäänkö minua rohkeana, edelläkävijänä, jonka uskotaan inspiroivan tarinallaan myös muita? Jos, niin hienoa. Olen sitä mielellään.

Kuulijakuntani koostui kaupan alan tutkintoa työnsä ohessa suorittavista yrittäjänaisista, jotka kaiken päälle luovat uraa Me&i -vaatemerkin myyjinä ympäri Suomea. Pystyin samastumaan heihin todella hyvin. Suoritin itsekin aikoinaan pt-opinnot työni ohella ja haaveilin, että voisin joskus toteuttaa unelmani ja työskennellä hyvinvointi- ja liikunta-alalla.

Uskallus ja rohkeus tehdä uutta

Nuorempana olin kova jännittämään: kelpaanko, pärjäänkö ja suoriudunko. Viimeisten viiden vuoden aikana olen tehnyt satoja asioita ensimmäistä kertaa elämässäni: vetänyt jumppaa, ohjannut pt-asiakasta, esiintynyt telkkarissa/radiossa ja mainoksessa, poseerannut kuvaajalle, ollut reilun vuoden virkavapaalla, kirjoittanut kirjan, neuvotellut palkasta, puhunut satapäiselle yleisölle, tehnyt tarjouksia omasta työstäni ja opetellut käyttämään mailchimpiä, wordpressiä ja erilaisia editointiohjelmia (vain muutamia ensikertoja mainitakseni).

Jokainen uusi asia on tuntunut aluksi vieraalta ja usein myös vaikealta. Ne ovat vaatineet harjoittelua, paneutumista, mutta ennen kaikkea heittäytymistä. Olen luottanut vahvasti siihen, että kaikki sujuu hyvin. Ja onneksi olen luottanut kykyihini!

Kaikki nämä mahtavat jutut, joita olen saanut kokea viimeisen viiden vuoden aikana olisivat jääneet toteutumatta, ellen olisi alunperin uskaltanut harpata uuteen. Kaikki alkoi haaveesta opiskella liikunta-alaa, eli sitä, joka oli vahvasti intohimoni ja elämäntapani.

Älä jää haaveisiin kiinni

Unelmoin ja haaveilin muutoksesta ja uuden opiskelusta aikani. Puhuin haaveistani lähipiirille, erityisesti miehelleni. Kirjoitin tavoitteitani ylös.

Mutta minulla ei ole tapana jättää haaveita ajatusten tasolle, ainakaan pitkäksi aikaa. Vaan lähdin melko pian myös tekemään ja toteuttamaan niitä. Tai ainakin suunnittelemaan, miten saisin järjestettyä asiat haluamallani tavalla. Sillä järjestelyähän muutokset vaativat, kun elää perheessä, jossa on kolme muutakin jäsentä, ja tekee työtä, joka vie pitkälti kahdeksasta neljään.

Onneksi en luovuttanut, vaikka yhtälö tuntui alkuun mahdottomalta. Ei se sitä ollut, vaan järjestelykysymys.

Kyselin, soittelin, selvitin ja luin. Tiesin, ettei kukaan tule tarjoamaan muutosta ja uutta uraa minulle, ellen itse tartu toimeen. Samalla mallilla olen jatkanut myös jälkikäteen.

Ehkä suurimmat oivallukseni tällä matkalla ovat olleet:

  1. Kysy rohkeasti ja vaa suusi! Mitä hävittävää sinulla on.
  2. Aloita tekemään heti! Älä jää unelmoimaan.

Olen huomannut, että nämä kaksi oivallusta ovat johtaneet pitkälle. Suu kannattaa avata, viestiä kannattaa laittaa. Aina joskus vastassa on juuri se oikea ihminen, jolla voi olla näkemystä/kokemusta tai verkostoja, jotka vievät sinua eteenpäin unelmissasi. Joskus asioiden ääneensanominen, vaikka vain itselleen, tekee niistä jo puolittain tosia.

Lisäksi tekeminen kannattaa aloittaa samantien. Liiallinen suunnittelu, jahkailu ja haaveiden pyörittely voi tyrehdyttää ideat ja johtaa turhautumiseen. Valmista ei tarvitse saada heti, mutta alkuun pääseminen on kaikkein tärkeintä.

Suunnitelmia voi muuttaa matkalla ja tavoitteita tarkentaa, kunhan pistää ranttaliksi. Kun tarttuu samantien toimeen, on jo melkein puolimatkassa siinä vaiheessa, kun muut vielä hunteeraavat.

Naiset naisten tukena

Pari päivää sitten sain pitkän meilin tuntemattomalta naiselta. Hän kertoi minulle haaveestaan ja unelmastaan: Päästä mukaan seikkailuun, jossa taitetaan matkaa 300km koiravaljakoilla Norjasta Ruotsiin.

Tähän Fjällräven Polar – seikkailuun pääsee mukaan vain keräämällä tarpeeksi ääniä verkon kautta ja kisa on kova. Siri Salvesen, tämä rohkea ja päämäärätietoinen 25 -vuotias nainen, joka haluaisi edustaa Suomea, kirjoitti minulle, koska tarvitsee kipeästi lisää äänestäjiä, jotta hänellä olisi mahdollisuus toteuttaa unelmansa ja päästä mukaan elämänsä seikkailuun.

Kun luin Sirin viestin, ihokarvani nousivat pystyyn. Juuri tällaista rohkeutta arvostan! Siri on  valmis tekemään töitä, jotta hänen unelmansa toteutuu. Oli ihailtavaa, että hän laittoi minulle viestiä ja kysyi reilusti, josko voisin levittää tietoa hänestä omissa verkostoissani, jotta ääniä saataisiin kerättyä enemmän ja hän voittaisi kisan ja pääsisi elämänsä reissuun.

Siri kysyi rohkeasti, avasi suunsa ja alkoi tekemään! Ja se vakuutti minut. Hän ei tyytynyt unelmoimaan, että “olispa ihanaa, mutku..” vaan pisti toimeksi.

Siksi haluan pyytää Sinulta, joka luet tämän postauksen, että kävisit äänestämässä Siriä, jotta hän on askeleen lähenpänä unelmaansa, koska miksi ei!

On mahtavaa, kun voi tukea ja auttaa muita naisia toteuttamaan oma unelmansa. Ja olemaan rohkeasti sitä, mitä haluaa.

Käy äänestämässä Siri koiravaljakkoseikkailuun tästä linkistä. Äänestysaikaa on 13.12. asti.

Ihanaa viikonloppua!

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Hyvä äiti – kaikesta huolimatta

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (3)
  1. Aito, valoisa ja empaattinen esiintyjä/puhuja. Saimme kuulla konkreettisia vinkkejä ja esimerkkejä. Raikas ja inspiroiva esitys, kiitos Anna! Suosittelen lämpimästi.

    1. annasaivosalmi
      2.12.2018, 07:57

      Kiitos Jaana! Olipa kiva olla mukana 🙂

  2. https://www.linkedin.com/pulse/chua-dau-da-day-phạm-gia-điền/
    2.12.2018, 00:31

    Thank you, I have just been searching for info approximately this topic for a
    long time and yours is the best I have found out so far.
    But, what in regards to the bottom line? Are you sure concerning
    the source?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *