![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2019\/09\/img_9563.jpg\")
<\/p>\n\u00c4itiys on v\u00e4lill\u00e4 kamalaa. Ja \u00e4itin\u00e4 oleminen tosi vaikeaa. Ainakin minulle. Asiaa ei helpota se, ett\u00e4 joskus tuntuu silt\u00e4, ettei \u00e4itiyden varjopuolista tai huonoista hetkist\u00e4 saisi puhua, tai ainakaan niist\u00e4 ei saisi valittaa, koska lapsia on tehnyt, tai saanut.<\/p>\n
Usein hehkutetaan, kuinka \u00e4idiksi tuleminen ja \u00e4itin\u00e4 oleminen ovat maailman ihanimpia asioita. Mutta vaikka ne ovat ihania, liittyy niihin my\u00f6s vaikeuksia, ep\u00e4onnistumisen kokemuksia, ep\u00e4varmuutta ja pahaa mielt\u00e4. Min\u00e4 olen \u00e4itin\u00e4 kokenut itseni riitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4ksi, ep\u00e4kelvoksi ja suorastaan tyhm\u00e4ksi. Olen kokenut huonommuutta, varsinkin, kun olen sortunut vertailemaan itse\u00e4ni muihin \u00e4iteihin. Imetink\u00f6 tarpeeksi kauan? Veink\u00f6 lapset hoitoon liian aikaisin? Mik\u00e4 minussa on vikana, kun en osaa leikki\u00e4?<\/p>\n
<\/p>\n
Omat lapseni syntyiv\u00e4t vuoden ja viiden kuukauden v\u00e4lein. Suoraan sanottuna en edes muista ensimm\u00e4isist\u00e4 vuosista paljoakaan. P\u00e4iv\u00e4t, viikot ja vuodet olivat selviytymist\u00e4. Min\u00e4 hoidin ja imetin vauvaa, mies vastasi esikoisen tarpeista. El\u00e4m\u00e4 ja arki olivat intensiivist\u00e4 rumbaa, joissa mentiin lasten, ei meid\u00e4n parisuhteen, tai aikuisten oman el\u00e4m\u00e4n ehdoilla.<\/p>\n
Vaiheet ovat ohimenevi\u00e4, mutta, kun on myrskyn silm\u00e4ss\u00e4, eiv\u00e4t muiden lohduttavat sanat “ohimenvyydest\u00e4” helpota. Sain my\u00f6s neuvon: “Pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet!”, ja voi ett\u00e4, mutta \u00e4rsytti siin\u00e4 univelassa, v\u00e4symyksess\u00e4 tai sairastelukierteess\u00e4 (vaikkain nyt tied\u00e4n, mit\u00e4 yst\u00e4v\u00e4llisen neuvon antanut, hieman kokeneempi \u00e4iti-ihminen tarkoitti).<\/p>\n
Mutta me selvisimme, ja lapsetkin selvisiv\u00e4t n\u00e4ist\u00e4 vuosista hengiss\u00e4. Huomasin kuitenkin, ett\u00e4 minua ei selke\u00e4sti oltu luotu \u00e4idiksi, eik\u00e4 \u00e4itigeeni (ei sellaista taida olla) aktivoitunut oikein miss\u00e4\u00e4n vaiheessa pikkulapsiaikaa. Olin usein v\u00e4synyt, turhautunut ja ihmeiss\u00e4ni, kun en pystynyt tunnistamaan lapsen tarpeita, tai en osannut toimia “oikein”.<\/p>\n
Onneksi mieheni on kuin syntynyt is\u00e4ksi, ja h\u00e4n paikkasikin puutteitani omalla rauhallisella tyylill\u00e4\u00e4n.\u00a0Kadehdin silti \u00e4itej\u00e4, jotka solahtivat \u00e4ideiksi luonnostaan. Min\u00e4kin olisin halunnut nauttia p\u00e4ivist\u00e4 kotona ja hiekkalaatikon reunalla. Olisin halunnut sukeltaa \u00e4itiyteen t\u00e4ysill\u00e4 ja nauttia siit\u00e4. Sen sijaan kipuilin ja puntaroin omaa “suoriutumistani”.<\/p>\n
![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2019\/09\/img_9562.jpg\")
![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2019\/09\/img_9477.jpg\")
<\/p>\n
Vaikka olin todella halunnut \u00e4idiksi, oli oman roolin l\u00f6yt\u00e4minen vaikeaa. Pohdin paljon \u00e4itin\u00e4 ja vanhempana olemista. Luin kirjoja, ja olin psykologian opintojeni kautta imenyt tietoa lapsen kehityksest\u00e4, kasvatuksesta ja kiintymyssuhteista. Silti, tai ehk\u00e4 juuri siksi, koin huonommuutta vanhempana, kun raivosin lapsille, taannuin heid\u00e4n tasolleen tai menetin hermoni pienist\u00e4.<\/p>\n
Pohdin paljon “hyv\u00e4\u00e4” ja “huonoa” \u00e4itiytt\u00e4. Kerran er\u00e4s yst\u00e4v\u00e4ni sanoi minulle, kun piehtaroin riitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myydess\u00e4ni, ett\u00e4 “Se, ett\u00e4 sin\u00e4 olet pohtinut noita asioita, jo tekee sinusta hyv\u00e4n \u00e4idin.” Se lohdutti.<\/p>\n
En osannut nauttia koko matkaa \u00e4itiyslomalla, vaan kaipasin takaisin t\u00f6ihin. En osaa sanoa, olisiko tilanne toinen, jos lapsilla olisi ollut suurempi ik\u00e4ero, tai jos saisin lapsen nyt. Ehk\u00e4.\u00a0Nyt, kun lapseni ovat jo melkein kumpikin teini-ik\u00e4isi\u00e4, on tilanne taas hieman muuttunut. Minun t\u00e4ytyy my\u00f6nt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 mit\u00e4 enemm\u00e4n lapset ovat kasvaneet, sit\u00e4 luontevammalta \u00e4idin rooli on alkanut tuntua.<\/p>\n
![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2019\/09\/img_9564.jpg\")
![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2019\/09\/img_9561.jpg\")
<\/p>\n
On ihanaa, kun lapsista alkaa kuoriutua omia persoonallisuuksiaan, joilla on omat mielipiteens\u00e4, perusteluineen. Ja voi vitsit, miten fiksuja tyyppej\u00e4 nuo ovatkaan! Vaikka teinin kanssa voi olla vaikea viritt\u00e4\u00e4 keskustelua, on juttutuokion k\u00e4rtt\u00e4minen kaiken sen vaivan v\u00e4\u00e4rtti.<\/p>\n
Vaikka murrosik\u00e4inen saa minut tuntemaan itseni ei-halutuksi, idiootiksi ja typerykseksi, joka ei tied\u00e4 mist\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n, kelpaan silti juttukaveriksi, l\u00e4ksyavuksi ja viereen k\u00f6llim\u00e4\u00e4n sohvalle silloin t\u00e4ll\u00f6in. T\u00e4rkeint\u00e4 olisi itse malttaa pys\u00e4hty\u00e4 kuuntelemaan, mit\u00e4 asiaa murrosik\u00e4isell\u00e4 on. Jos lukkiutuu omiin kiireisiins\u00e4 ja huoliinsa, tekee teinikin niin.<\/p>\n
Olen onnellinen, ett\u00e4 olen saanut lapsia. Terveit\u00e4 ja t\u00e4ysp\u00e4isi\u00e4. Vauva- ja pikkulapsiajan vaikeudet olivat koettelemus niin minulle kuin parisuhteellekin, mutta onneksi emme luovuttaneet.<\/p>\n
Usein, kun ihmiselt\u00e4 kysyt\u00e4\u00e4n, mink\u00e4 ik\u00e4isen\u00e4 h\u00e4n on ollut tyytyv\u00e4isimmill\u00e4\u00e4n, h\u00e4n vastaa, ett\u00e4 siin\u00e4 i\u00e4ss\u00e4, jossa parhaillaan on. Min\u00e4 olen tyytyv\u00e4inen el\u00e4m\u00e4\u00e4ni ja \u00e4itiyteeni juuri t\u00e4ss\u00e4 i\u00e4ss\u00e4. Ja my\u00f6s lapset ovat juuri nyt mainiossa kehitysvaiheessa.<\/p>\n