![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2018\/09\/img_8560.jpg\")
\u00c4l\u00e4 luovuta<\/h2>\n
Eilen olin polttareissa. En vieraana, vaan minut oli pyydetty vet\u00e4m\u00e4\u00e4n jumppaa polttariseurueelle ja tulevalle morsiamelle.<\/p>\n
Kun jumpat oli jumpattu, kysyttiin minulta yll\u00e4tt\u00e4en neuvoa tulevan avioliiton varalle. Mit\u00e4 haluaisin sanoa morsiamelle?<\/p>\n
Kysymys tuli v\u00e4h\u00e4n puun takaa, mutta huomasin, ett\u00e4 minulla oli vastaus valmiina. Sanoin, ett\u00e4 kuten \u00e4skeisess\u00e4 treeniss\u00e4, ei avioliitossakaan kaikki tule aina helpolla. Viimeisten Burpeiden vet\u00e4minen tai punnerrusten pumppaaminen voi v\u00e4lill\u00e4 olla tosi raskasta ja vaikeaa. Tuntuu, ettei jaksa. Mutta silti ei saa luovuttaa, ainakaan helpolla.<\/p>\n
T\u00e4m\u00e4n sanottuani tajusin, ett\u00e4 juuri tuo asia on ollut aika isossa osassa, ett\u00e4 meid\u00e4n liittomme on kest\u00e4nyt n\u00e4inkin kauan.<\/p>\n
\u00c4lk\u00e4\u00e4 erotko silloin, kun lapset ovat pieni\u00e4<\/h2>\n
Olen useinkin kuullut sanottavan, ett\u00e4 pariskunnan ei pit\u00e4isi erota siin\u00e4 vaiheessa, kun lapset ovat pieni\u00e4. Olen osittain t\u00e4ysin samaa mielt\u00e4. Pikkulapsiaikana parisuhde ei mill\u00e4\u00e4n muotoa (ainakaan meill\u00e4) ollut normaalitilassa. P\u00e4ivist\u00e4 ja viikoista ”selvittiin”. Lapset meniv\u00e4t usein kaiken muun edelle.<\/p>\n
Varsinkin silloin, kun lapset olivat pieni\u00e4, ei parisuhteelle juuri j\u00e4\u00e4nyt aikaa tai ajatuksia. Yhteist\u00e4 aikaa yritettiin j\u00e4rjest\u00e4\u00e4, mutta illallisista, elokuvailloista tai matkoista j\u00e4i n\u00e4in j\u00e4lkik\u00e4teen v\u00e4h\u00e4n teenn\u00e4inen yritt\u00e4misen maku. Ne eiv\u00e4t korvanneet toisen p\u00e4ivitt\u00e4isen huomioimisen puutetta. Toisaalta tajusin samalla, ett\u00e4 onneksi ne teimme: tuli fiilis, ett\u00e4 meill\u00e4 on jotain muutakin yhteist\u00e4, kuin kaksi pient\u00e4 lasta.<\/p>\n
N\u00e4in j\u00e4lkik\u00e4teen olen tajunnut, ett\u00e4 minulle parisuhteen ”katoaminen ” tai muuttuminen lasten my\u00f6t\u00e4 oli viel\u00e4 kovempi pala kuin miehelleni. H\u00e4n solahti lapsiarkeen jotenkin paljon luontevammin kuin min\u00e4, ja osasi my\u00f6s nauttia siit\u00e4.<\/p>\n
El\u00e4m\u00e4n keskittyminen kotiin ja pieniin ympyr\u00f6ihin oli h\u00e4nelle itsest\u00e4\u00e4nselv\u00e4\u00e4. Itse olin levottomampi ja ajattelin usein: t\u00e4llaistako t\u00e4m\u00e4 nyt on, hamaan tappiin? Turhauduin ja ihmettelin: rakastettuni, paras yst\u00e4v\u00e4ni ja mieheni muuttui t\u00e4ydelliseksi is\u00e4ksi ja min\u00e4 haparoin ja koin ep\u00e4varmuuden tunteita \u00e4itin\u00e4. Miten t\u00e4ss\u00e4 n\u00e4in k\u00e4vi?<\/p>\n
Yhteiset intressit<\/h2>\n
Kun lapset ovat varttuneet, on yhteist\u00e4 aikaa taas niin paljon, kuin vain haluamme. Olen itse kokenut t\u00e4rke\u00e4n\u00e4, ett\u00e4 meill\u00e4 on intohimoja, joista nautimme yhdess\u00e4. Esimerkiksi yhteiset k\u00e4velylenkit pitkin Aurajoen rantoja ovat hetki\u00e4, jolloin juttelemme kepeit\u00e4 tai syv\u00e4llisi\u00e4 juttuja, jaamme kokemuksia ja ajatuksia. Tunteita.<\/p>\n
Hassua, ett\u00e4 omat vanhempani ovat samanlaisia: ovat aina k\u00e4vellet paljon, istuneet kahviloissa yhdess\u00e4 ja k\u00e4yv\u00e4t l\u00e4hes joka p\u00e4iv\u00e4 uimassa. Yhdess\u00e4.<\/p>\n
Nyky\u00e4\u00e4n voimme koska tahansa olla kaksin. Treenaamme usein kaksin. Yhteinen s\u00e4vel, ja ne asiat, joiden takia alun perin alettiin olla yhdess\u00e4, ovat taas l\u00f6ytyneet. Oleme riitt\u00e4v\u00e4n samanlaisia, mutta my\u00f6s erilaisia. Rakastamme kumpikin rauhaa, emmek\u00e4 kaipaa menoa ja jatkuvaa sosiaalista ilotulitusta. Voimme olla hiljaa, tuntikausia, vierekk\u00e4in sohvalla.<\/p>\n
Silti on pakko sanoa, ett\u00e4 ilman mieheni ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4\u00e4, kiltti\u00e4 ja hyv\u00e4ksyv\u00e4\u00e4 luonnetta, emme ehk\u00e4 en\u00e4\u00e4 olisi t\u00e4ss\u00e4. H\u00e4n on aina antanut minun olla juuri min\u00e4. H\u00e4n on jollain ihmeellisell\u00e4 tavalla hyv\u00e4ksynyt my\u00f6s \u00e4ksyt ja omituiset puoleni, mutta osaa asettaa minulle rajat, jos tuntuu, ett\u00e4 taannun lapsen tasolle (kuten usein kiukkuisena, tai n\u00e4lk\u00e4isen\u00e4). H\u00e4nen pinnansa on pidempi, kuin minun kaikki pinnani yhteens\u00e4 ja h\u00e4nen ansiostaan tai h\u00e4nen vuokseen, en ole halunnut mit\u00e4\u00e4n niin kovasti, kuin vanheta juuri h\u00e4nen kanssaan.<\/p>\n
Jaamme unelmat ja nyt, lasten kasvettua, edelleen samat arvot ja intressit. Helpolla emme todellakaan ole t\u00e4t\u00e4 reilua kahtakymment\u00e4 vuotta p\u00e4\u00e4sseet. Olemme pohtineet joskus eroa, mutta en voisi olla onnellisempi, ett\u00e4 olemme t\u00e4ss\u00e4 yhdess\u00e4 edelleen. Pitk\u00e4 suhde vaatii my\u00f6s kompromisseja ja kyky\u00e4 tyytyv\u00e4isyyteen sit\u00e4 kohtaan, mit\u00e4 on.<\/p>\n
Pitk\u00e4n parisuhteen salaisuus on toisen kunnioitus. Se, ett\u00e4 ollaan samaa tiimi\u00e4, samalla puolella, ei kilpakumppaneita. Pitk\u00e4ss\u00e4 parisuhteessa tulee raskaita vaiheita, jolloin tuntuu, ettei yhdess\u00e4oleminen ole en\u00e4\u00e4 vaihtoehto, mutta t\u00e4ss\u00e4 me olemme. Onneksi, kaikkien n\u00e4iden vuosien, lasten ja el\u00e4m\u00e4nkokemusten j\u00e4lkeenkin. Emme ole halunneet luovuttaa, vaikka joinakin hetkin\u00e4 se olisi varmasti helpompaa ollutkin.<\/p>\n
Kiitos Jaakko.<\/p>\n
<3 Anna<\/p>\n
![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2018\/09\/img_8559.jpg\")
<\/p>\n