{"id":2446,"date":"2017-05-15T11:19:02","date_gmt":"2017-05-15T08:19:02","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/?p=2446"},"modified":"2018-04-11T21:11:29","modified_gmt":"2018-04-11T18:11:29","slug":"adoptiojonosta-biologiseksi-aidiksi","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/adoptiojonosta-biologiseksi-aidiksi\/","title":{"rendered":"Adoptiojonosta biologiseksi \u00e4idiksi"},"content":{"rendered":"

Sain puhelinsoiton, jossa iloinen nais\u00e4\u00e4ni ilmoitti, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4semme vihdoin, l\u00e4hes vuoden odottamisen j\u00e4lkeen, aloittamaan adoptioneuvonnan. Olimme jo k\u00e4yneet adoptioinfossa ja j\u00e4\u00e4neet odottamaan, koska prosessi nytk\u00e4ht\u00e4isi eteenp\u00e4in. Mielikuvissani n\u00e4in jo itseni adoptio\u00e4itin\u00e4. Ajatus oli ihana, mutta my\u00f6s hieman pelottava. H\u00e4mmennyin kuitenkin puhelimessa. Ristiriitaisin tuntein ilmoitin, ett\u00e4 olin juuri tehnyt positiivisen raskaustestin. Odotin lasta. Vatsassani kasvoi lapsi, jota minun ei pit\u00e4nyt saada. Nainen puhelimessa onnitteli, mutta en osannut h\u00e4nen sanoistaan iloita. Suljin puhelimen. Miten t\u00e4ss\u00e4 n\u00e4in k\u00e4vi?<\/p>\n

Muutamaa vuotta aiemmin olin mennyt naimisiin el\u00e4m\u00e4ni miehen kanssa ja j\u00e4tt\u00e4nyt ehk\u00e4isyn pois. Lapsi saisi tulla. Mutta kun ei tullut. Vuoden yritetty\u00e4mme hakeuduin l\u00e4\u00e4k\u00e4riin, joka m\u00e4\u00e4r\u00e4si hedelm\u00e4llisyytt\u00e4 lis\u00e4\u00e4vi\u00e4 l\u00e4\u00e4kkeit\u00e4. Sen enemp\u00e4\u00e4 asiaa erittelem\u00e4tt\u00e4, syy oli minussa.<\/p>\n

L\u00e4\u00e4kkeet turvottivat ja lihottivat minua, mutta raskaaksi en tullut vuodenkaan kuluessa. Ihmisten hyv\u00e4ntahtoiset vinkkaukset lihomisestani ja mahdollisesta raskaudesta tuntuivat kammottavilta. Hoidot olivat raskaita. Toivonpilkahdusta seurasi aina suuri pettymys. Puolustuskeinoni on k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 asia aluksi yl\u00f6salaisin: en edes halua lapsia! Se ei kuitenkaan pit\u00e4nyt paikkaansa. V\u00e4syin vain hoitoihin tyystin. Ei oma biologinen lapsi ollut meille\u00a0miss\u00e4\u00e4n nimess\u00e4 se ainoa vaihtoehto, ja siksi\u00a0ilmoittauduimmekin pian kotikuntamme adoptiojonoon.<\/p>\n

Meit\u00e4 varoiteltiin, ett\u00e4 odotusajat ovat pitki\u00e4, mutta se ei meit\u00e4 lannistanut. Olimmehan viel\u00e4 nuoria. Kerroimme my\u00f6s omille vanhemmillemme, ett\u00e4 heid\u00e4n tulevat lapsenlapsensa ovat todenn\u00e4k\u00f6isesti adoptoituja. Saimme l\u00e4mpim\u00e4n vastaanoton ja se kannusti jatkamaan. Etsin ja kahmin kaiken tiedon adoptiosta, mink\u00e4 l\u00f6ysin.<\/p>\n

P\u00e4\u00e4timme kuitenkin kokeilla hedelm\u00f6ityshoitoja viel\u00e4 yhden ja viimeisen kerran. Hyv\u00e4 l\u00e4\u00e4k\u00e4riyst\u00e4v\u00e4ni piikitti vatsaani hormoneja, mutta en jaksanut toivoa oikeastaan mit\u00e4\u00e4n. Mutta niin kuitenkin k\u00e4vi, ett\u00e4 aloin odottaa ensimm\u00e4ist\u00e4 lastamme. Pelonsekaisin tuntein ramppasin ultrassa ja tulkitsin jokaista kehoni merkki\u00e4 mahdollisesta keskenmenosta. Odotus sujui kuitenkin stressaamisestani huolimatta hyvin ja kaunis pieni tytt\u00f6mme syntyi terveen\u00e4. Olin onnellinen!<\/p>\n

En uskonut tarvitsevani ehk\u00e4isy\u00e4 synnytyksen j\u00e4lkeen, koska t\u00e4ysimetin, ja koska ensimm\u00e4inenkin raskaus oli niin hankala saada alulle. K\u00e4vi kuitenkin toisin: yll\u00e4tyksekseni (ja my\u00f6s pieneksi shokiksi) sain tiet\u00e4\u00e4 odottavani toista lastamme, kun esikoinen oli vasta 8kk. Neuvolant\u00e4ti ja jopa kampaajani kuitenkin lohduttivat ja kannustivat, ett\u00e4 pieni ik\u00e4ero on vain rikkaus. Heill\u00e4 molemmilla, kun oli kokemusta asiasta oman el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 kautta.<\/p>\n

Pieni ik\u00e4ero oli vauva-aikana raskasta, mutta my\u00f6hemmin olen ollut tilanteeseen enemm\u00e4n, kuin tyytyv\u00e4inen. Esikoinen oli vasta vuoden ja viisi kuukautta saadessaan pikkuveljen, mutta perheen\u00e4 selvisimme hienosti. \u00c4itini, joka oli j\u00e4\u00e4nyt juuri el\u00e4kkeelle, oli my\u00f6s isona apuna. Ensimm\u00e4isist\u00e4 vuosista en muista kovinkaan paljoa. Kuopus nimitt\u00e4in itkeskeli paljon ja uni j\u00e4i todella v\u00e4h\u00e4lle.<\/p>\n

Olin onnellinen, vaikka olisin varmasti ollut yht\u00e4 onnellinen adoptiolapsesta, joka meill\u00e4 voisi nyt olla, jos asiat olisivat edenneet toisin. Haluan kirjoituksellani tuoda toivoa, mutta my\u00f6s ajattelemisen aihetta siit\u00e4, ett\u00e4 lapsi on yht\u00e4 rakas, olipa h\u00e4n sitten oma biologinen lapsi tai adoptoitu. Lapsettomuus koskettaa todella monia, tavalla tai toisella. Haluan omalla tarinallani rohkaista my\u00f6s heit\u00e4, jotka k\u00e4yv\u00e4t t\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 n\u00e4it\u00e4 asioita l\u00e4pi. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta toivoa ei kannata\u00a0menett\u00e4\u00e4.<\/p>\n

\u00c4itienp\u00e4iv\u00e4 sai kaikki n\u00e4m\u00e4 muistot yli kymmenen vuoden takaa tulvimaan taas esille. Lauantaina vietettiin my\u00f6s\u00a0Lapsettomien lauantaita. Monet bloggaajat, kuten Karita Tykk\u00e4<\/a> ja Kirsin Kuntopiiri <\/a>kirjoittivat my\u00f6s omia kokemuksiaan aiheesta.<\/p>\n

Mietin, miten erilaista el\u00e4m\u00e4ni olisi nyt, jos olisin adoptio\u00e4iti tai jos en olisi \u00e4iti ollenkaan. Olen kiitollinen kahdesta lapsestani ja \u00e4itienp\u00e4iv\u00e4 muistutti taas, miten t\u00e4rke\u00e4 teht\u00e4v\u00e4 on kyseess\u00e4. Silti olen aina ollut \u00e4itin\u00e4 oman tieni kulkija. Lapset ovat t\u00e4rke\u00e4 osa el\u00e4m\u00e4\u00e4ni, mutta eiv\u00e4t koko el\u00e4m\u00e4ni. Mutta t\u00e4st\u00e4 voinkin kirjoittaa sitten jossain toisessa postauksessa.<\/p>\n

<3 Anna<\/p>\n

Lue my\u00f6s edellinen postaukseni:\u00a0Huono \u00e4iti sy\u00f6tt\u00e4\u00e4 lapselleen sokeria<\/a><\/p>\n

\"fullsizerender-33\"<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Sain puhelinsoiton, jossa iloinen nais\u00e4\u00e4ni ilmoitti, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4semme vihdoin, l\u00e4hes vuoden odottamisen…<\/p>\n","protected":false},"author":88,"featured_media":1599,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[3,18,4,2,5,25,26,6,7,19,8,27,28,29,12,11,13,14,15,20,17,21,22,30,16,24,9,23,10,1],"tags":[353,167,142,352,35,307],"acf":[],"platta":{"numLikes":3,"numComments":2,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2016\/12\/fullsizerender-332.jpg","blog_id":66},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/66\/2016\/12\/fullsizerender-332.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/posts\/2446"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/users\/88"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/comments?post=2446"}],"version-history":[{"count":6,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/posts\/2446\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2452,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/posts\/2446\/revisions\/2452"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/media\/1599"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/media?parent=2446"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/categories?post=2446"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.terve.fi\/annasaivosalmi\/api\/wp\/v2\/tags?post=2446"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}