Introvertti hyötyy minimalismista

Olen käyttänyt jo 12 vuotta minimalismia apuna turhien ärsykkeiden vähentämiseen ja arjen yksinkertaistamiseen. Etenkin jos elämässä on ollut paljon kaikenlaista meneillään yhtä aikaa, olen huomannut, kuinka minimalismin soveltaminen on vähentänyt kuormittumista.

Introvertti kuormittuu liiallisista ärsykkeistä

Introverttien ja ekstroverttien voidaan sanoa eroavan toisistaan sen suhteen, kuinka paljon sisäisiä tai ulkoisia ärsykkeitä he tarvitsevat tasapainoiseen, hyvään oloon. Kun ekstrovertti tarvitsee runsaammin ulkoisia ärsykkeitä voidakseen hyvin, introvertilla tilanne on päinvastainen.

Tutkimuksissa ns. dopamiiniteorian mukaan on löydetty viitteitä siitä, että introvertit ovat herkempiä dopamiinin aktivaatioon liittyviin muutoksiin kuin ekstrovertit. Kun ekstrovertit etsivät ulkoisia ärsykkeitä, jotka vaikuttavat dopamiinin aktivaatioon, introverteilla liian suuri määrä vaihtelua ja ulkoisia ärsykkeitä johtavat kuormittumiseen. Rauhalliset ja rauhoittavat tekemiset ja ympäristöt taas edesauttavat asetyylikoliinin aktivaatiota aivoissa, mikä puolestaan antaa energiaa introverteille.

Introvertit käyttävät runsaasti energiaa sisäisten tapahtumien työstämiseen, jolloin liiallinen määrä ulkoisia ärsykkeitä kuormittaa. Ulkoiset ärsykkeet voivat olla mitä tahansa mikä edellyttää huomiota, kuten tavaroita, tehtäviä, informaatiota, ääntä, tietynlaisia sosiaalisia tilanteita.

Minimalismin avulla enemmän energiaa

Minimalismi on hyvä työväline, mutta sen soveltamisessa ei kannata jumiutua tiettyihin “minimalismisääntöihin”, joita internet on pullollaan. Sen sijaan kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan luopumista sellaisista turhista ärsykkeistä, jotka ainoastaan kuormittavat. Vähentämisen voi aloittaa niistä ärsykkeistä, jotka tuntuvat vievän eniten energiaa ja aikaa omassa arjessa.

Tavarat

Turhista tavaroista luopuminen on kaikkein helpoin tapa vähentää ärsykkeitä ympäriltään, ja siitä on viime vuosina tullut varsin suosittua. Usein tavaroiden vähentäminen etenee prosessina, jossa tärkeimpänä on opetella eroon turhan tavaran ostamisesta. Itseään voi inspiroida erilaisilla ja eripituisilla ostolakoilla, jonka jälkeen omasta ostokäyttäytymisestä tulee parhaimmassa tapauksessa vähemmän impulsiivista ja enemmän tietoista.

Tehtävät

Itselle merkityksellisten ja tärkeiden asioiden listaaminen auttaa hahmottamaan karsittavia tehtäviä. Samalla voi pohtia ja tarkastella, kuinka paljon aikaa kuluu päivittäin tai viikoittain sellaisten asioiden tekemiseen, jotka eivät ole joko elämisen kannalta välttämättömiä tai itselle merkityksellisiä.

Tehtävien vähentämisessä ja energian suuntaamisessa voi auttaa myös seuraava kysymys: mikä juuri tällä hetkellä on kaikkein tärkein tehtävä?

Informaatio

Yksi suuri ulkoisia ärsykkeitä ja kuormitusta lisäävä tekijä on informaation määrä. Kyse voi olla mistä tahansa informaation lähteestä, kuten sosiaalisen median kanavista, uutisista ja mainoksista.

Informaation vähentämisessä voi kokeilla irrottautua kokonaan jostain informaatiokanavasta tietyn ajanjakson ajan. Tai voi pohtia, tuoko tietty informaatio itselle mitään todellista lisäarvoa vai onko se ainoastaan yksi turha ärsyke lisää muiden ärsykkeiden joukossa.

Häly 

Hälyn vähentäminen ja hiljaiset hetket ja ympäristöt antavat tilaa kuulla omia ajatuksia. Hiljaista ei tarvitse olla koko ajan, mutta jatkuva häly ja liialliset äänet kuormittavat erityisesti introvertteja ja herkkiä.

Kuormittavat sosiaaliset tilanteet

Itselleen kuormittavia sosiaalisia tilanteita kannattaa vähentää. Elämäntilanteissa, joissa muita kuormittavia tekijöitä on hyvin vähän, erilaisia sosiaalisia tilanteita saattaa jaksaa enemmän.

Introverttikin nauttii paljon keskusteluista toisten ihmisen kanssa, mutta liiallinen kanssakäyminen etenkin isoissa porukoissa voi viedä voimia.

Lue myös

Introvertti, huolehdi mielesi hyvinvoinnista

Introvertin tarve yksinoloon ei ole kiinni ihmissuhteesta

Virve Fredmanin blogi (introvertin minimalistin elämää)

Seuraa blogia Facebookissa

introversio minimalismi

Kuva: Scott Webb

hyvinvointi stressi mieli
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *