Vegaaninen ja gluteeniton banaanileipä ilman lisättyä sokeria

Perheelläni oli nuoruudessani muutama Nigella Lawsonin keittokirja, ja ehkä kaikista suosituin ja useimmin toistettu resepti niistä oli banaanikakku, jonka sekaan lisättiin saksanpähkinöitä. Olen vuosien varrella koittanut useampaan otteeseen tehdä tuosta reseptistä versiota ilman vehnäjauhoja, onnistumatta tekemään siitä yhtä hyvää kuin Nigellan resepti. Milloin vika oli maussa, milloin koostumuksessa. Kumma juttu, mutta heti kun lopesin Nigellan matkimisen yrittämisen ja tein banaanileivän sillä tavalla kuin itse sen tekisin ilman mallia, onnistuin tekemään herkullista banaanileipää. Suurin syy epäonnistumiseeni oli varmaan erilaiset ruoanlaittotottumukset: Nigella Lawson on tunnettu siitä että hän nauttii ruoasta täysin siemauksi, eikä edes yritä vähentää sokeria tai rasvaa, joten tämä minun versioni –  vegaaninen ja gluteeniton banaanileipä – on varmaan aika kaukana siitä mitä hän tekisi. 😉 Tämä banaanileipä kuitenkin kiteyttää minun keittiöfilosofiani aika täydellisesti: itselleni keittiössä tärkeintä on hävikin vähentäminen (ylikypsiä banaaneja ei heitetä pois, vaan ne käytetään esim. proteiinipannariin tai jäätelöön), ja että ruoanlaitto on helppoa eikä vaadi liikaa raaka-aineita (periaatteessa minun banaanileipääni tarvitaan vain banaaneja, tattaria ja öljyä).

Itse en käytä tässä banaanileivässä myöskään lainkaan lisättyä sokeria, vaan sen makeus tulee yksinomaan banaaneista. Se ei ole mitenkään supermakea, ja mielestäni se on sellaisena täydellinen lisä brunssipöytään. Jos kuitenkin haluat makeaa kakkua kahvipöytään, lisää taikinaan makusi mukaan sokeria tai muuta makeutusta. 😉

Vegaaninen ja gluteeniton banaanileipä

  • 5 (yli-)kypsää banaania
  • 1,5 dl sulaa kookosöljyä
  • 1 dl maapähkinävoita (voi korvata esim. mantelivoilla tai lisäämällä kookosöljyä)
  • 2 tl vaniljauutetta (ei pakollinen)
  • 4 dl gluteenitonta tattarijauhoa tai 5 dl gluteenittomia tattarihiutaleita
  • 2 tl leivinjauhetta

Aja banaanit, öljy, pähkinävoi ja vaniljauute tasaiseksi nesteeksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Sekoita erillisessä kulhossa kuivat ainekset keskenään. Kaada banaaniseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina hyvin. Kumoa banaanileipä huolella öljyttyyn leipävuokaan ja paista uunissa 175 C asteessa 50-60 minuuttia. Mikäli leipä alkaa olla jo tarpeeksi “ruskettunut” puolen tunnin jälkeen, voi sen peittää foliolla ja jatkaa kypsentämistä. Kokeile leivän kypsyys tikun avulla. Vegaaninen ja gluteeniton banaanileipä on parasta hieman kosteana, joten älä ylipaista leipää.

Vinkki: Voit halutessasi maustaa banaanileipää myös kardemummalla ja kanelilla, tai ripotella taikinan joukkoon suklaahippuja tai pähkinöitä ennen vuokaan siirtämistä. 😉

HUOM: Mikäli käytät tattarihiutaleita, jauha niitäkin tehosekoittimessa vähän hienommaksi ennen ainesten sekoittamista – homma kannattaa tehdä kuivassa tehosekoittimessa/blenderissä, eli ennen banaanien soseuttamista. 😉

Nigella Lawsonin herkullisiin resepteihin kannattaa ehdottomasti tutustua, ja muun muassa nämä blogissakin olleet reseptit ovat hänen ansiotaan:

Lisää herkullisia reseptejä löytyy reseptihakemistosta.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *