Unelmahommissa-kirja saa innostumaan

Hanne Valtarin ja Satu Rämön Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät-kirja näki päivän valon jo viime keväänä. Se tuntui alusta saakka hyvin kiinnostavalta, mutta vasta Kuuban matkallamme sain tartuttua siihen toden teolla. Sitten se veikin minut jo täysin mukanaan. Valtari (Lähiömutsi-blogi) ja Rämö (Salamatkustaja-blogi) ovat kumpikin bloggaajia ja yrittäjiä, jotka työllistävät itse itsensä.

unelmahommissa-kirja

Valtarilla toimenkuviin kuuluvat ammattibloggaamisen lisäksi toimittajuus ja tuottajuus, ja Rämö toimii blogin lisäksi toimittajana, järjestää matkapalveluita ja on osaomistajana suomalaisen designin kaupassa nykyisessä kotimaassaan Islannissa. Täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, että ensimmäinen ajatukseni oli että onpas sillisalaatti – eikö yhdessä hommassa ole tarpeeksi työtä niin että sillä saisi elätettyä itsensä? Sen jälkeen törmäsin kuitenkin kirjassa lausahdukseen, jonka sisältö oli tämä: yksikään työnantaja ei tarjoaisi työpaikkaa, jossa voisi tehdä kaikkea mitä haluaa ja mistä nauttii – yrittäjyys mahdollistaa sen, että voi tehdä kaikkia niitä asioita. Se oli itse asiassa mielestäni yksi tärkeimmistä oivalluksista, joita Unelmahommissa-kirjan tarjoaa.

unelmahommissa

Itse luin kirjan kronologisessa järjestyksessä alusta loppuun, mutta oikeastaan sitä voi lukea myös haluamassaan järjestyksessä. Unelmahommissa-kirja on jaoteltu neljään osaan: 1. Löydä oma unelmatyösi, 2. Ota työ osaksi tasapainoista elämää, 3. Hei, unelmaduunari, pidä huoli itsestäsi! ja 4. Näin unelmatyöllä tehdään rahaa. Lisäksi jokaisen luvun lopussa on tehtäviä, jotka auttavat hahmottamaan omia unelmia ja vahvuuksia. Lukurakenne ja tehtävät tekevät Unelmahommissa-kirjasta hauskasti käsikirjamaisen. Esimerkiksi yrittäjänä työskentelevä poikaystäväni ei malttanut (ainakaan vielä) lukea kirjaa alusta loppuun (suosittelen tätä kyllä painokkaasti), mutta sisällysluetteloa vilkaistuaan, hänkin kahlasi oitis läpi kiinnostavimmat ja hänelle relevanteimmat luvut – kuten esimerkiksi sen, jossa puhuttiin oman työn hinnoittelusta. Luvuissa kirjan kaksi kirjoittajaa vuorottelevat. Välillä kertojana on Rämö, sitten vuorostaan Valtari. Kirjassa vuorottelevat kertojien lisäksi heidän omat tarinanasa ja ihmiset, joita he haastattelevat. Tämä helpottaa kirjan avaamista juuri siitä kohtaa kuin haluaa, mutta samalla se tuo kirjaan hieman toistoa ja irtonaisuutta. Ei kuitenkaan niin että se häiritsisi.

unelmatyö

Unelmahommissa-kirja saa innostumaan yrittäjyydestä

Unelmahommissa-kirja kertoo toinen toistaan innostavampia tarinoita siitä, miten eri alojen ihmiset ovat päässeet unelmatyöhönsä – useimmiten oman yrityksen perustamisen kautta. Olen itse biokemisti-solubiologi (ks. Elämää tiedenaisena, Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie ja Matkapäiväkirja: tiedekonferenssi Yhdysvalloissa), ja yrittäjyys on aina tuntunut hyvin kaukaiselta asialta. Itse olen töissä yliopistolla, ja siellä tehtävä työ on pitkälti “perustutkimusta”, joka tähtää selvittämään miten keho ja sen solut toimivat eikä siitä tule suoraan mitään kaupallistettavia innovaatioita. Myöhemmin näiden löydösten perusteella voi esimerkiksi kehittää sairauksien havaitsemista ja hoitoa, mutta se on hyvin pitkä ja monimutkainen prosessi. Lisäksi tutkimus on aivan tavattoman kallista. Työssäni tarvitaan päivittäin useita eri laitteita, jotka maksavat tonneista satoihin tonneihin. Erilaisia rahoitusmahdollisuuksia on toki olemassa, mutta selvää on ettei yksityisyrittäjä pystytä omaa tutkimuslabraa noin vaan. Olen siis pitkään ajatellut ettei minusta voi ikinä tulla yrittäjää nykyisellä alallani, mutta kun luin Unelmahommissa-kirjaa, rupesin äkkiä näkemään erilaisia mahdollisuuksia siellä sun täällä. Uskomatonta! Olen käynyt yliopistolla vaikka mitä kursseja joiden pitäisi innostaa yrittäjyyteen, mutta Unelmahommissa-kirja oli tehokkaampi kuin yksikään niistä!

Ettei tämä kirjoitus venyisi aivan liikaa, aion julkaista lähiaikoina toisen kirjoituksen, jossa käsittelen enemmän omia unelmahommiani. 😉

PS. Tästä mahtavasta kirjasta on kuulemma tulossa kakkososa, odotan jo innolla! Siihen saakka unelmahommia voi fiilistellä kuuntelemalla Valtarin ja Rämön Unelmaduunarit-podcastia. 😉

Lisää kirja-arvosteluja:

Joonas Laurilan Juoksijan järki pistää miettimään ongelmien mittasuhteita
Talouden personal trainer – Kukkaron kuningatar-kirja

Ruoka-aiheisia kirjoja:

Perinneruokaa prkl-kirja uudistaa klassikot – testissä raejuustovanukas mustikkasopalla
Kuohkea suklaamousse inspiroivasta Kasvis-ruokakirjasta
Puuron uusi aika – puuron ei tarvitse olla tylsää
Harhaluuloja hävittävä Aktivoi aineenvaihduntasi-kirja
Arvostelussa Lohturuokaa-kirja ja bataattimutakakkutesti
Proteiiniversio omenapiirakasta ja Hanna Skytän FuelFood
Paleokeittokirja arvostelussa – pellavansiemenlimppu ja muita testejä

Kommentit (1)
  1. Olenko unelmahommissa tutkijana yliopistolla? - Pilkettä
    4.3.2018, 18:24

    […] viime viikolla blogissa Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mitä rakastat-kirja…. Se oli todella innostavaa ja inspiroivaa luettavaa, ja niinpä rupesinkin pohtimaan sen pohjalta […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *