Pääsiäinen 2013

Tässä vielä kuvamuistio pääsiäiseltä. 🙂

01nakkari101nakkari2

Perjantaina leivoin jälleen siemennäkkäriä, namnam!

Lauantaina olimme ihanan karitsan paahtopaisti-illallisen jälkeen ystävien kanssa ulkona, ja varsin railakasta se meno sitten olikin. Onneksi pääsiäinen on sen verran pitkä, että toipumisellekin jää aikaa. Jopa kouluhommia tuli tehtyä. 😉

01hapankaali

Kävimme myös lounaalla poikaystäväni vanhempien luona. Sain sieltä mukaan purkillisen erinomaista, paikallista Isoäidin luomu valkosipulihapankaalia sekä purkin tapenadea –pitääkin ruveta tutkailemaan jotain reseptejä, jossa sitä pääsisi testaamaan.

01verstasEhdittiin sitä istua ihan sohvallakin, muutama ilta meni oikein mukavasti tv:n edessä haalarimerkkejä ommellen. 😉 Digiboksilta löytyi muun muassa laatudekkareita Hercule Poirot’n muodossa.

Ompeluverstas & ruokainspiraatiojen etsintää

Kelit olivat vielä hieman kylmät, mutta aurinko paistoi niin nätisti, että tuli ulkoiltua mukavasti kävelylenkkien muodossa. Jumpassa ja tanssitunnillakin ehdin käymään. 🙂 Odotan jo niin että lumet sulaisivat ja kadut kuivuisivat niin että pääsisin vaihtamaan kevättakkeihin ja –kenkiin!01maisema

Toivottavasti kaikilla oli onnistunut pääsiäinen! 🙂

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[‘GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(‘create’, ‘UA-66125539-1’, ‘auto’);
ga(‘send’, ‘pageview’);

Kommentit (4)
  1. Kevään merkit - Kauneus & Terveys -blogit
    27.10.2016, 15:08

    […] fiilistelyn olen aloittanut pashanteolla. Lueskelin juuri blogipostaustani viime pääsiäiseltä ja silloin näytti jokikin olleen vielä jäässä – eipä ole enää. Kirjoittelin juuri […]

  2. Gluteenitonta mämmiä, raikasta korianterilohta ynnä muuta – pääsiäinen 2015 | Pilkettä
    11.4.2015, 14:25

    […] Katso myös: Mitä pääsiäispöytään? Pääsiäinen 2013 […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *