Koska kannattaa muuttaa yhteen?

Joskus tuntuu siltä että käyn kotona vain vaihtamassa vaatteita, ja Hesari-pino jatkaa kasvamistaan oven takana. Miksi näin?
Vietän nykyään noin puolet viikosta – välillä enemmän, välillä vähemmän – poikaystävän luona. Minulla on kiva ja viihtyisä asunto, ja siellä on tiskikonekin (toisin kuin poikaystävän asunnossa), mutta silti huomaan viihtyväni paremmin hänen pienemmässä asunnossaan. Asunto ei itsessään olekaan sen parempi, mutta hän on siellä. Kuten Voi Hyvin-lehden haastattelussa sanoinkin, koti on siellä missä sydänkin – niin kornilta kuin se kuulostaakin. Puitteilla on loppupeleissä vähän merkitystä siihen verrattuna kenen kanssa kotisi jaat – olisiko yhteen muuttaminen siis ajankohtaista?

voi-hyvinVoi Hyvin-lehden kuvaukset, kuvan ottanut Johanna Myllymäki

Monesti päivät venyvät pitkiksi ja näemme vasta melko myöhään illalla ja hupsista, sitten onkin jo minun nukkumaanmenoaikani. Usein raahaan seuraavan työpäivän kamoja mukanani, mutta sekin vaatii suunnitelmallisuutta – yökylään ei jäädä extempore kun työavaimet ja meikit on kotona. Koiranruokaa sentään löytyy nykyään myös poikaystävän kaapista. Jos tarvittavia kamoja ei ole mukana, kotiin lähteminen kiukuttaa kahta kauheammin kun on ikävä lähteä toisen luota ja samalla tietää oman nukkumaanmenon myöhästyvän väistämättä. Lisäksi nukun poikaystävän luona paremmin kuin omassa kodissani, kuten Miksi kotona on vaikea nukkua?-kirjoituksessa kerroin.

yhteen muuttaminenIhaninta matkoilla on kun saa jakaa sekä aamun että illan toisen kanssa – kuva Puerto Ricon matkaltamme

Yhdessä asuminen olisi helpompaa myös koiran kannalta, sillä nykyään minun on pakko huolehtia pääasiassa yksin siitä että olen tarpeeksi kotona sen seurassa. Koira on laumaeläin, eikä homma toimi niin että olen ensiksi kahdeksan tuntia+matkat töissä ja sen jälkeen pissatan koiran pikaisesti ja lähden sitten harrastuksiin tai kavereiden luo. Poikaystävä rientää kyllä apuun jos työpäivä venyy pitkäksi, mutta yhdessä asuminen toisi helpotusta jokaiseen päivään kun koiralla olisi enemmän seuraa.

mittelspitz-seurakoiraKoirani Faith on hyvin seurallinen

Yhteen muuttaminen – koska se sitten kannattaa? Meillä on yhteistä taivalta takana nyt vajaa vuosi. Eksän kanssa muutimme yhteen noin puolen vuoden seurustelun jälkeen, enkä koskaan katunut sitä ratkaisua. Nykytilanne on kuitenkin monimutkaisempi – asunnon vaatimustaso on kasvanut opiskelijavuosista ja minulla on omistusasunto, joten vuokralla asuminen ei ole ykkösvaihtoehto. Asuntoni on hieman pieni (41-neliöinen kaksio), mutta suurempi ongelma on loppuvuodesta alkava putkiremontti, jonka aikana se on käytännössä asumiskelvoton. Poikaystävänkin on määrä vaihtaa asuntoa tässä tulevan vuoden aikana. Emme siis voi muuttaa minun luokseni, eikä hänenkään asuntonsa olisi pitkäaikainen ratkaisu. Toistaiseksi on siis ollut helpointa että kummallakin on oma koti, vaikka se tuntuukin välillä turhalta.

auringonlasku

Tilanne tulee muuttumaan viimeistään kun putkiremontti alkaa talossani loppukesästä tai alkusyksystä. Silloin lähden poikaystävälle evakkoon, mutta saa nähdä miten hommassa sitten käy kun meitä on 37 neliössä kaksi henkilöä, rajallinen kaappitila ja koira. Eiköhän se mene hyvin, toisen luona on hyvä olla – siellä on koti. <3

Lue myös:
Miksi kotona on vaikea nukkua?
Saako naisella olla kunnianhimoa?
Minä ja muut naiskuskit

Edellinen kirjoitukseni:
Terveellinen sitruuna-lakritsimousse

sitruuna-lakritsiTerveellinen sitruuna-lakritsimousse

Kommentit (10)
  1. Remonttikuulumisia ja sisustuksen yksityiskohtia - Pilkettä
    19.3.2018, 19:16

    […] per eliö – ja elämä hymyilee Pakastimen tyhjennys – vinkit mitä kokata resepteineen Koska kannattaa muuttaa yhteen? Kun ruokabloggaaja muuttaa – sisältää tärkeän varoituksen Yhteinen tili poikaystävän […]

  2. Remonttikuulumisia ja sisustuksen yksityiskohtia - Pilkettä
    19.3.2018, 19:16

    […] per eliö – ja elämä hymyilee Pakastimen tyhjennys – vinkit mitä kokata resepteineen Koska kannattaa muuttaa yhteen? Kun ruokabloggaaja muuttaa – sisältää tärkeän varoituksen Yhteinen tili poikaystävän […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *