Helppo makaronilaatikko ilman makaronien keittämistä

Keväällä julkaisin täällä blogissa Mistä nirsoilin lapsena (ja ehkä aikuisenakin)-kirjoituksen, jossa kävin läpi minun ja siskoni nirsoiluja. Minä söin melkein mitä vaan (mitä nyt nirsoilin parista hassusta jutusta, kuten raaoista tomaateista), mutta siskoni oli tarkempi. Muna ja maito menivät vain sellaisten ruokien joukossa, joista niitä ei voinut erottaa koostumuksesta. Makaronilaatikon munamaito oli no go, ja vaikka meillä oli suht usein ruokana makaronilaatikkoa, ei siinä ikinä ollut kananmunaa saatikka maitoa. Äitini oli myös tehokas kokki (tiedän ainakin mistä olen keittiössä ilmenevän suurpiirteisyyteni perinyt), ja hän oikaisi munamaidon lisäksi siinä että hän ei esikeittänyt makaroneja ennen uuniin pistämistä. Kyllä: helppo makaronilaatikko ilman makaronien keittämistä ja ilman munamaitoa. Herkullista!

Helppo makaronilaatikko ilman makaronien keittämistä

Tavallisesti makaronilaatikon perusreseptiin kuuluu jauhelihan paistaminen ja makaronien keittäminen. Sitten pitäisi vielä malttaa odottaa kun ruoka on uunissa. Ihan liian hidasta minulle – niinpä teenkin mieluummin vain jauhelihakastikkeen lisukkeineen. Äidin inspiroimana olen kuitenkin ottanut arkiruokarepertuariini myös one pot wonderin: helppo makaronilaatikko tonnikalalla. Ei makaronien keittämistä, ei lihan kypsentämistä. Lisäksi lisään makaronilaatikon joukkoon suoraan pakastimesta suikalejuureksia, joten sama ruoka huolehtii niin proteiinien, hiilihydraattien kuin kasvistenkin saannista. 😉

Fiksumpaa arkiruokailua

Minulle onkin tärkeää että arkiruoka on fiksusti koostettua ja se sisältää monipuolisesti erilaisia kasviksia, proteiininlähteitä ja hiilihydraatteja. Kuka nyt jaksaisi syödä vain jauhelihaa ja spagettia, tai kanaa ja riisiä? Onneksi fiksu ruokailu on tärkeää myös poikaystävälleni ja niinpä suunnittelemme ja toteutamme tällä hetkellä yhdessä arkiruokasuunnitelmaa. Teemme isoja satseja (esim. tämä helppo makaronilaatikko riitti seitsemäksi annokseksi), mutta vaihtelemme ruokia jatkuvasti. Lisäksi keräämme ideoita uusista arkiruoista, mitä voisimme testata kun inspiraation puute iskee. 😉

Olen aiemmin jakanut ruokapäiväkirjojamme täällä ja täällä, ja lähiaikoina suunnittelen blogiin arkiruokavinkki- ja food prep-aiheista postausta. Löytyykö tällaiselle kiinnostusta? 🙂

Lisää herkullisia reseptejä löytyy reseptihakemistosta.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Helppo makaronilaatikko tonnikalalla

Ainekset

2 ps
suikalejuureksia (pakaste, 1 ps n.200 g)
6 dl
makaronia (gluteenittomana esim. Sam's Mills tai Semper)
2 prk
tonnikalaa (öljyssä maistuu paremmalta kuin vedessä)
200 g
emmental-juustoraastetta (tai muuta haluamaasi juustoa)
8 dl
vettä
2 kpl
kasvisliemikuutioita (tarkista tarvittaessa gluteenittomuus)
1 h 00 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 45 min

Tee näin:

Kiehauta vesi ja liuota liemikuutiot sen joukkoon. Sekoita uunivuoassa jäiset suikalejuurekset, kuivat makaronit, tonnikala ja juustoraaste.  Kaada kasvisliemi makaroniseoksen päälle ja paista uunissa 200 C asteessa 45 minuuttia. Jos makaronilaatikon pinta meinaa tummua liikaa, voit peittää sen foliolla.

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (3)
  1. Onko väliä onko makaroni gluteenitonta vai gluteenillista?

  2. Leena/Mansikkaheinä
    18.10.2018, 20:34

    Tähän tapaan tehty makaronilaatikko kuulostaa terveelliselle. Makukin on varmaan kohdillaan! Emmentaljuusto on yksi suosikkimakujani!

    1. Kiitos, Leena! 🙂 Itse tykkään tällaisista ruoista, joihin sisältyy itsessään kaikki tarpeellinen (proteiini, hiilihydraatti, kasvikset ja sopivasti rasvaa) niin terveellinen arkiruokailu on helppoa. Tarkoitus olisi kirjoittaa lisää vinkkejä terveelliseen arkiruokailuun tässä lähiviikkoina. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *