Turvan illuusio karisee

Kirjoitin pitkän postauksen eilisistä todella surullisesta Turussa sattuneesta terroristi-iskusta.  Siitä, kuinka ISISkin tietää, että jostain syystä länsimaisen ihmisen elämä on huomattavasti arvokkaampi oman maan hallitukselle, kuin vastaavasti kehitysmaissa. Deletoin sen. 
Länsimaissa ei aina tarvita isoja pommeja, niin kuin vaikka Egyptissä, jossa ne on vaatineet monen koptiortodoksin hengen tänä vuonna. Täällä pienikin terrorismiteko saa paljon turvattomuudentunnetta aikaan. Vaikka sanotaan, että pelolle ei anneta sijaa, niin ehkä takaraivoon jää pieni pälyily liikkuessa julkisilla paikoilla. Ehkä meidän illuussio siitä, että Suomi on turvallinen paikka, murtuu hieman. Ehkä me havahdutaan hieman katsomaan sitä tosiasiaa silmiin, että mekin olemme sodassa. Sodassa, jota ei voiteta. Ei asein, eikä varsinkaan häshtäggäämällä rakkautta. Me odotamme, että tästä tulee vielä taloudellinen nousukausi ja maailmaan tulee rauha, terrorismi-iskut loppuu ja me istutaan kaikki leiri-nuotion ympärillä laulamssa kumbaijaata. Eikö ole kuitenkin paljon todennäköisempää historian valossa, ettei niin käy? Me voidaan nyökytellä John Lennonin Imaginen tahtii. Ajatella jos ei olisi maita tai uskontoa, niin kaikki olisi helpompaa. Niin ei ole ja tuskin tulee. Kun Suomessa ajetaan köyhiä köyhemmäksi, leipäjonot kasvaa, rikkaat rikastuu ja yltäkylläinen elämä on kaiken päämäärä, kuinka me voidaan oikeasti väittää välittävämme. Sen vuoksi, että ei ole pakko loppujen lopuksi välittää. Sanominen riittää. Toivossa eläminen on raskasta ja hyödytöntä. Helpompaa ja tosi toimia on sanoa hyvää päivää ostarin juopolle ja kysyä häneltä, miten menee. 

#nautiraakana #takeitasitis #nwo

Image result for peace movement vietnam
(kuva täältä)

Kommentit (3)
  1. goldencat82
    19.8.2017, 14:38

    Täytyy sanoa, että tosiasia on se, että maailma menee koko ajan huonompaan suuntaan ja sotahan tässä ennen pitkää on edessä. Ainoa Toivo meillä on Jumalassa ja sitä kautta toivoa ja rakkautta tulisi tuoda tähän pelon ja turvattomuuden keskelle. Oliko sulla #nwo hästäggi tuolla? Sehän tätä väkivaltaa ajaa eteenpäin…

    1. Maria Strong
      19.8.2017, 18:20

      Kyllä oli nwo…eli juuri, kuinka se ajaa juuri tätä hajoita & hallitse, mikä ei missään nimessä hyvä juttu. Näistä iskuista, jos aletaan mennä syvemmälle "salaliittoteorioihin", niin nwo on juuri se, joka loppujen lopuksi hyötyy pelon aiheutumisesta länsimaissa, ja kuinka ehkä sen kautta saadaan kaikki yhden hallinnon & kontrollin alle.

  2. goldencat82
    19.8.2017, 22:57

    Näinhän se on. Näillä iskuilla ajetaan eteenpäin sitä, että saadaan kaikki kontrollin alle ja sirutettua.
    Aika harva näistä puhuu, olin yllättynyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *