Kauniisti laineilla

Kaupallinen yhteistyö: Eckerö Line

tuoksut

Heippa kaikille pitkästä aikaa! Olen vihdoinkin lomaillut kunnolla joulun jälkeen ja nyt jälleen takaisin bloginkin puolella. 🙂 Lomareissun jälkeen työt alkoivatkin vauhdikkaasti ja ensimmäinen työviikko täyttyi kuvauksista sekä myös ensimmäisestä Kauniisti laineilla-risteilystä Eckerö Linen matkassa!

Perjantaina aamu starttasi upeasti kun laivan lähtiessä matkaan pidin matkustajille kauneuden tietoiskuja sisältävän lyhyen luennon. Kerroin mm. vuoden 2017 kauneustrendeistä, sekä tärkeitä vinkkejä oman aidon kauneuden korostamiseen. Tämän jälkeen kaikki innokkaat siirtyivät mun kanssa Tax Free myymälän parfymeria osastolle, joka on täynnä kosmetiikan ihanuuksia.

Siellä annoin vielä henkilökohtaisempaa apua kaikille. Etsittiin yhdessä sopivat tuotteet meikkiin, ihonhoitoon ja muuhun oman kauneuden ehostukseen. Oli kyllä ihan mahtavaa saada konkreettisesti autettua useita naisia “kauneusongelmien” parissa. Ja moni yllättyikin siitä miten helposti tietyt meikkikikat onnistuu ja miten paljon oikeat tuotteet helpottavat ehostusta.

Itse tykkään eniten just siitä, että pääsen henkilökohtaisesti näyttämään ettei meikkaamisen tarvitse olla aikaa vievää ja hankalaa. Siitä moni yllättyi oikeasti, että miten helposti saatiin ilmettä raikastettua parilla helpolla vinkillä ja, että se vielä onnistui vaikkei olisikaan konkarimeikkaaja, heh. 🙂 Meikkien lisäksi useilla oli ongelmia oikeiden ihonhoitotuotteiden valinnassa ja erilaisia iho-ongelmia mihin kaivattiin apua. Käytiin yhdessä läpi ongelmakohdat ja niihin löytyi helposti hyvät tuotteet mistä iho varmasti jatkossa kiittää. 🙂

Oli kyllä siis ihan mahtava ensimmäinen Eckerö Linen kanssa toteutettu Kauniisti laineilla-risteily ja näitä on siis vielä luvassa mun kanssa 3 reissua. Ensi perjantaina 27.1. lähdetään jälleen aamusta kauniisti risteilemään ja sen jälkeen vielä kahtena perjantaina (3.2. ja 10.2.) löydät mut laineilta auttamassa kauneuden parissa!

Lähde ihmeessä mukaan ja nappaa mukaan vaan paljon kysymyksiä mulle! 😉

guerlain

opi

huulipunat

Laivan kosmetiikkavalikoimahan on aivan järjettömän hyvä. Monelle loputon tuoksuvalikoima tulee ensimmäisenä mieleen laivalta, mutta niiden lisäksi kaiken kauneudenhoitoon ja meikkeihin löydät kyllä varmasti Eckerö Linen valikoimista. Esimerkiksi OPIn ihan tajuton kynsilakkavalikoima on sellainen, että varmasti löytyy täydellinen sävy ja Viva la Divan huulipunavalikoimat ovat huulipunaajien taivas, sieltä löytyy kaikki trendisävyt ja myös klassikkosäyjen aatelit, love it! 🙂

TÄSSÄ LISÄKSI MUN EHDOTTOMAT LUOTTOTUOTTEET LAIVALTA:

the body shopThe Body Shopin herkullinen valikoima koukuttaa mut aina tuoksuillaan ja visuaalisesti kauniilla purkeillaan. Mun ehdottomat lempparit ihonkuorintaan löytyy nimenomaan Body Shopilta ja näin talvella ne takaa kuitenkin sen ettei iho kuivu liikaa kuorinnan myötä.

clinique

Cliniquen Dramatically Different Moisturizing lotion-kosteusvoide on ollut mulle lemppari jo vuosia. Se yleensä löytyykin mun meikkipakista, koska se kosteuttaa tosi tehokkaasti ja nopeasti kasvot. Se on kuitenkin kevyt koostumukseltaan ja siksi sopii täydellisesti esimerkiksi meikin alle kosteuttamaan ihoa päivävoiteena.

isadoraLuonnollisen tuuheat kulmat ovat ehdottomasti tämän vuoden juttu ja kaikista iiseimmin luonnolliset kulmat syntyy hyvällä kulmakarvageelillä. IsaDoran kulmakarvageelin harja on sopivan pieni, joten sillä saa kapeammatkin kulmat kätevästi meikattua ja sävyt ovat tosi hyvät, joten löytyy geeli blondeista aivan tummiin kulmiin. Hyvä pigmentti ja geelikoostumus pitää kulmat paikallaan koko päivän. <3

ysl

YSL:n Touche Éclat-valokynä on aina vaan mun lempparivalokynä. Se miksi tykkään myös siitä on se, että se ilmoittaa milloin se vanhentuu. Valokynä alkaa tuoksua oudolle ja silloin tietää, että on aika hankkia uusi. Liian usein me käytetään vanhentuneita meikkejä ja varsinkin iholle levitettävissä meikeissä olisi hyvä olla aina ns. tuoreet meikit. Valokynällä saa upeasti raikkautta kasvoille ja se on aina se helpoin tapa kadottaa väsymystä kasvoilta! 🙂

madara

Erilaiset kasvosuihkeet ovat varmasti se isoin juttu tänä vuonna! Eckerö Linen Tax Free-myymälästä löytyy upea valikoima tällä hetkellä näitä ihanuuksia, esim. Lumenen uutukaiset kosteussuihkeet kasvoille löytyvät valikoimista. Sen lisäksi mun yksiä lemppareita ovat luonnonkosmetiikan puolelta Mádaran Hoitava Nokkossuihke ja Clarinsin Fix´ Make-Up. Näitä voi siis käyttää meikin alle ja meikin päälle, ihan pitkin päivää tuomaan lisää kosteutta ja hehkua kasvoille. Clarinsin kiinnittäväsuihke on nimenomaan meikin kiinnitykseen, mutta sekin kosteuttaa ihanasti, joten sitäkin voi suihkia kasvoille päivän mittaan.

clarins

lempituotteet

Enhän mä voinut itsekään tyhjin käsin lähteä laivalta, joten mun mukaan tarttui tällä kertaa mm. Biothermin BioSource 24h hydrating & softening toner-kasvovesi, täydellinen mun kuivalle ja herkälle iholle. NestiDanten laventelisaippua, ihanan tuoksuinen (saa kylpyhuoneenkin tuoksumaan huumaavalle) ja hellävarainen. The Body Shopin Vitamin E- Aqua Boost Essence Lotion-tehokosteuttaja neste ja samaa sarjaa oleva silmänympärysvoide, koska lomareissun jälkeen iho on ihan superkuiva ja pakkassäät kuivattaa sitä entisestään.

Lisäksi ihan mahtava ja edullinen puuteri L´Oréal Paris True Match.puuteri sävyssä 1.R/1.C Rose Ivory, joka on vaalea roosainen sävy. Käytän sitä nimenomaan silmien alla ja kasvojen valoalueilla, se antaa valoisuutta ja raikkautta kasvoille!

Sitten yhdet ihan mun klassikkotuotteista mitkä olivat päässeet loppumaan; Elizabeth Ardenin originaali Eight Hour Cream. Tämä voide on varmasti monen naisen tärkein tuote kosmetiikassa. Se vaan on ihan sairaan hyvä kosteusvoide ja mun herkästi reagoivalle iholle ihan täydellinen. Tuntuu, että jos jotain ongelmaa iholla on tämä rauhottaa! <3 <3

Klassikkovoiteen lisäksi toinen mulle on Cliniquen All about Eyes-silmänympärysvoide ja nimenomaan se Rich-versio, eli kuivalle iholle. Se kosteuttaa hyvin kuivaa ja ohutta ihoa silmienympärillä, mutta on kuitenkin sopivan kevyt käytettäväksi meikin alle. Huipputuote! 🙂

silmänympärysvoideKiitos vielä tosi paljon kaikille teille ihanille, jotka olitte mukana ekalla Kauniisti laineilla-risteilyllä, teitte siitä ihan huippukivan! <3

Seuraavat risteilyt tosiaan aamulähtöinä päivinä 27.1., 3.2. ja 10.2., tulkaa ihmeessä mukaan! Saatte samalla parhaat vinkit kauneuteen vuodelle 2017 ja henkilökohtaiset vinkit juuri sun tarpeisiin meikkien ja kauneuden saloissa! 🙂

Lisää Kauniisti laineilla-risteilyistä pääset katsomaan tästä!

Varaa reissu kauneuden pariin Ekcerö Linen risteilylle tai lähde silloin kun sulle sopii poimimaan esimerkiksi nuo hittituotteet haltuun!

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´INSTAGRAM !

SNAPCHAT: idajokikunnas

Kommentit (4)
  1. Madaran Nokkos-suihke on ihana! Jo toinen putelli menossa. Hassua, kun saman sarja mustaan pulloon pakattu Madara Time Miracle Kasvosuihkeessa on ihan erilainen suutin annostelija. Nokkos-versiossa tulee ohuena sumuna. kun taas mustassa versiossa liki suorana viivamaisena.
    Sarjan palasaippua on yllättävän hyvä! En uskonut sen sopivan pintakuivalle rasvoittuvalle iholleni, mutta toisin kävi! Ei jätä kiristelevää tunnetta, mutta puhdistaa silti hyvin.
    Punertavaa puuteria silmien alle! Mielenkiintoinen kikka. Kiitos.

    1. idajokikunnas
      23.1.2017, 14:13

      Joo se suihke on iiiihana! <3 En ookaan testannut sitä palasaippuaa, täytyy ottaa kokeiluun! 🙂 Joo roosan hento sävy on tosi hyvä raikastamaan katsetta ja tuomaan valoa. Just silmien alla se korjaa hyvin sinertävyyttä! 🙂

      1. Vinkkaatko miten peitän silmän ulkonurkan alla olevan verisuonen.
        Millä tavoin silmien alla oleva iho meikataan? Jossain vinkissä neuvottiin laittamaan silmien alle ensin meikkivoide ja sitten peiteaine. Toisessa neuvossa ei silmien alle saanut laittaa meikkivoidetta vaan ja ainoastaan peiteainetta. Kolmas neuvoo laittamaan peiteaineen häivyttämään sen ja lisäämään toisen kerroksen. Neljäs sanoo laittamaan ensin tummempaa peittoa ja sitten vaaleampaa! Irtopuuteria kostealla beauyt blenderillä, vipalla , meikkisienellä vai siveltimellä?! Peiteaineen päälle meikkipuuteria, kivipuuteria, irtopuuteria… Äää!!! Olen jo sekaisin…
        -Mahdanko nyt kuvitella, mutta onkohan olemassa silmien alle tarkoitettua pohjustajaa…..

  2. Pikameikki päivään! - Kauneus & Terveys -blogit
    28.1.2017, 17:56

    […] hoidin ihoni tuotteilla mitkä poimin edellisellä laivareissulla, ne tuotteet pääset katsomaan täältä! Huipputuotteita ja oon erityisen ihastunut The Body Shopin E-vitamiini tuotteisiin, niitä laitoin […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *