Leikkipuistojumppa – Lapsi keinuu, äiti treenaa!

Muutama viikko sitten sain puhelun, jossa minua pyydettiin juontajaksi tämänvuotiseen Naisten Kuntovitoseen. Kuntovitonen on perinteikäs hyvinvointitapahtuma, jota on järjestetty Turussa jo yli 30 vuotta. Tapahtuman tuotot suunnataan lasten ja nuorten liikunnan ja harrastamisen tukemiseen.

Kiitin kunniasta päästä juontohommiin toukokuussa, ja jatkoimme minulle soittaneen Marianne Sjöroosin kanssa juttua muilla aiheilla.

En tuntenut Mariannea etukäteen, mutta hän kertoi ohjaavansa Turun Urheiluliitossa liikuntaa. Sama taho järjestää myös Kuntovitos-tapahtuman. Juttelimme niitä näitä, sekä myös vetämistäni ulkotreeneistä, ja samalla Marianne kertoi, että hänkin ohjaa ulkoliikuntaa: leikkipuistojumppia aikuisille.

Miten nerokas ajatus!

Kun Marianne kertoi leikkipuistojumpista lisää, ymmärsin, että idea oli kerrassaan nerokas. Samalla, kun tuo lapsensa puistoon leikkimään, voi tehdä ohjatun treenin samanhenkisessä porukassa, ammattilaisen vetämänä.

Itse tuskastuin lasten ollessa pieniä hiekkalaatikon reunalla istumiseen ja puistossa seisoskeluun. Jumppailin puistoissa omatoimisesti, mikä ei reilu 10 vuotta sitten vielä ollut kovin yleistä. Sain osakseni välillä huvittuneita katseita.

Siksi, kun kuulin leikkipuistojumpista tulin todella iloiseksi. Se on juuri sellaista matalan kynnyksen liikuntaa, johon on helppo osallistua ruuhkavuosinakin, koska lapset voi ottaa treeneihin mukaan. Lisäksi leikkipuistot ovat mitä mainiompia treenipaikkoja: on penkkejä, puolapuita ja telineitä, joissa voi liikkua todella monipuolisesti.

Loistava mahdollisuus treeniin vaikkapa äitiyslomalla tai vanhempainvapaalla, niin äideille, kuin isillekin. Eikä mukaan kuulemma tarvitse edes lasta. Treeneihin voi tulla myös ilman pientä seuralaista 🙂

Hyvä Turku!

Ilmeisesti vastaavia leikkipuistojumppia aikuisille on muissakin kaupungeissa, kuten Lahdessa, mutta Turun kaupunki koki idean niin hyväksi, että tarttui siihen heti.

Tänä keväänä leikkipuistojumppiin koulutetut ohjaajat vetävät treenejä eri puolilla Turkua pitkin viikkoa. Ja mikä parasta, jumpat ovat ilmaisia, kaupungin kustantamia. Jumpat ovat osa kaupungin Koko Turku ulkoilee -kampanjaa. Jos Sinua alkoi kiinnostaa ilmaiset leikkipuistojumpat, löytyy niistä tietoa täältä.

Ulkotreeni, paras treeni

Olen pannut ilolla merkille, miten viime vuosien aikana muutenkin Turun puistot ovat alkaneet yhä enemmän kerätä kaveriporukoita ja myös ohjattuja ryhmiä treenaamaan yhdessä. Kun itse aloin ohjata ulkotreenejä ei moista ilmiötä vielä näkynyt. Nykyään myös mahdollisuudet ovat paremmat: on erilaisia ulkokuntosaleja ja ehkäpä kyseessä on myös jonkilainen trendi-ilmiö.

Ulkona treenaaminen on hauskaa, helppoa ja monipuolista. Portaita, penkkejä tai mäkiä voi helposti hyödyntää. Jos vaikka joku kantaa treenipaikalle mukanaan kahvakuulan, toinen jumppamaton ja kolmas kuminauhan, voidaan tehdä jo todella monipuolinen lihaskunto- ja/tai syketreeni. Myös porrastreenit kasvattavat suosiotaan vuosivuodelta, eikä ihme.

Pääosassa arjen aktiivisuus ja lihaskunto

Juokseminen/kävely tai pyöräily eivät suinkaan ole ainoita ulkona harrastettavia lajeja. Itse painotan omissa ulkotreeneissäni useimmiten lihaskuntoharjoittelua, koska se tuntuu helpommin unohtuvan tai jäävän muutoin vähemmälle. Kävelylle tai juoksemaan pääsee sitten oamtoimisestikin.

Viime viikolla ohjasin Espoossa My Body & Balance -studiolla ensimmäisen My Baby & Me -tuntini. Sinne vauvojen äidit olivat tulleet treenaamaan vauvat mukanaan. Voit lukea treeneistä lisää täältä.

Selkeästi yleinen ilmapiiri on menossa luonnollisen liikkumisen suuntaan: lapsi voi olla mukana silloin, kun vanhempi liikkuu ja ulkotreenit ovat yhä suositumpia. Suorituskeskeisestä sisäliikunnasta ollaan ehkä menossa kohti elämyksellisempää ja kokemuksellisempaa tapaa olla aktiivinen. Liikunta ei ole enää irrallinen osa elämää, vaan pieniä liikuntahetkiä on mahdollista lisätä omaan arkeen, sinne tänne.

Loistava kehityssuunta, sanon minä! Vai mitä olette mieltä?

Kaikki postauksen kuvat omista Kello Kuuden ulkotreeneistäni, jotka ovat valitettavasti tällä hetkellä täynnä, enkä voi ottaa mukaan uusia treenaajia. Mutta aina kannattaa toki kysellä, jos paikkoja on vapautumassa.

<3 Anna

P.s. Te, jotka pohditte sääasioita: Kyllä, treenaamme ulkona säällä, kuin säällä. Kaikki on kiinni pukeutumisesta.

Lue myös edellinen postaukseni: Valonnopeat viikot

Kommentit (2)
  1. Niin hienoja juttuja ! Moni äiti voi olla sellaisessakin tilanteessa että on tosi paljon yksin päiviä lapsen kanssa miehen vaikka ollessa töissä niin miten mahtavaa yhteisöllisyyttä tuollainen yhteinen tekeminen tuo mihin voi lapsen ottaa mukaan . Ja vielä ilmaiseksi, hyvä Turku! Tuollaista lisää!

  2. En panis pahakseni, jos vinkkaisit jonkun itsekseen leikkipuistossa tehtävän jumpan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *