10 000 askelta päivässä on mainoskikka! – Silti tavoittelemme tätä maagista lukua

Keräätkö askelia? Mittaatko, tuleeko 10 000 askelta päivässä täyteen? Niin minäkin. Seuraan sykekellostani, että vähintään tuo 10 000:n askeleen raja ylittyy. Joka päivä. Tästä lukemasta on tullut minulle jonkinlainen “hyvän päivän” mittari. Se kertoo, että olen kävellyt tarpeeksi, esimerkiksi työmatkat, ja mikä tärkeintä: tauottanut istumista. 10 000 kertynyttä askelta on viesti siitä, että olen ollut päivän aikana aktiivinen ja käynyt myös ulkoilemassa.

Useimmiten 10 000:n askeleen raja ylittyy. Joinain päivinä ihan reippaastikin. Varsinkin, jos kävelen työmatkat, ja vielä valmennan illalla, tai käyn miehen kanssa kävelyllä. Tällöin askelia saattaa tulla lähemmäs 20 000 tai ylikin.

10 000 askelta – hyvän päivän mittari?

Meille on toitotettu, että 10 000 askelta on painonhallinnan kannalta merkittävä lukema. Lisäksi 10 000 askelta saavuttava määritellään Duodecimin terveyskirjaston mukaan liikunnallisesti aktiiviseksi. Alle 5000 askeleeseen jäävät taas ovat tämän mukaan sohvaperunoita.

Mutta mistä tämä 10 000:n askeleen terveysmantra on oikein peräisin? Mihin 10 000 askelta päivässä perustuu? Onko tämä askelmäärä avain onneen ja terveeseen kehoon sekä normaalipainoon?

Mainoskikka 1960 -luvulta

Yllättäen kyseessä on 1960-luvun mainoskampanja Japanista. Silloin Tokion olympialaisiin valmistautumisen humussa japanilainen yritys julkaisi laitteen, jota he alkoivat markkinoida terveystietoisille. Laitteen nimi oli Manpo-Kei. Japaniksi man tarkoittaa 10 000, po askelia ja kei mittaria. Se oli siis kirjaimellisesti 10 000 askeleen mittari.

Laitteen kehittänyt tutkija oli huolissaan, että Japaniin oli rantautumassa amerikkalainen löysä elämäntyyli, ja halusi auttaa ihmisiä lisäämään aktiivisuuttaan. Ilmeisesti näin syntyi ”10 000 askelta päivässä” -tavoite. Kymppitonnin askelmäärä ei siis ole varsinaisesti tutkimustyön tulos, vaan alunperin mainos myydä askelmittareita japanilaisille.

Onnistunut markkinointikikka, mutta onko se paras tapa kohottaa kuntoaan.

10 000 askelta vai 3 x 10min kävelylenkki?

BBC teki jokin aika sitten esitetyssä dokumentissa pienimuotoisen kokeen vertaillakseen 10 000 askeleen tehokkuutta. Ensimmäisen ryhmän tuli tavoitella 10 000 askelta päivässä eli noin kahdeksan kilometrin kävelyä.

Toisen ryhmän piti tehdä kolme kertaa päivässä  10 minuutin reipas kävelylenkki, joka vastasi yhteensä noin 3000 askelta, eli huomattavasti vähemmän, kuin toisella ryhmällä, mutta intensiivisemmällä tahdilla.

Kaksi kolmesta 10 000 askelen ryhmässä onnistui tavoitteessaan, mutta moni koki 10 000:n askeleen saavuttamisen vaikeaksi. Toisessa, 3 x 10 min -ryhmässä, tavoitteen saavuttaminen oli helppoa. He tekivät kävelyt porukalla työpäivän lomassa.

Tulokset olivat yllättävät. Vähemmän kävellyt ryhmä oli liikkunut 30 prosenttia reippaammin kuin 10 000 askelen ryhmä, vaikka liikkumiseen käytetty aika olikin lyhyempi. Terveyshyödyt kummassakin porukassa olivat samaa luokkaa. Yllättäen kuitenkin, vähemmän, mutta reippaammin kävelleellä 3 x 10min -ryhmällä, jopa paremmat!

10 000 askelta – plussat ja miinukset

Pidän itse kiinni 10 000 askeleen tavoitteesta. Tarkistan askeleet päivittäin. Tästä on tullut minulle tapa. 10 000 askeleen tavoite saa pysymään liikkeessä. Mitä hyvää ja huonoa 10 000:n askeleen tavoitteessa sitten on?

Plussat

  • 10 000 askelta on helppo luku ja tavoite muistaa, joten kansanterveydellisestikin se on erinomainen viesti.
  • 10 000 askelta päivässä tuo lukuisia terveyshyötyjä. Todennäköisesti jätät auton helpommin kotiin tai kävelet työpäivän aikana enemmän, kun tavoite siintää mielessä.
  • Päivän aikana tulee kiinnitettyä huomiota kokonaisaktiivisuuteen ja taukoihin. Jos istuu putkeen koko työpäivän (ja pahimmassa tapauksessa on siirtynyt töihinkin autolla), ei istumisen aiheuttamia haittoja voi korvata illan jumpalla tai salitreenillä. Liikkeessä tulisi pysyä pitkin päivää.
  • Askelien määrään tulee kiinnitettyä huomiota ja lopulta arkiliikkeestä ja tauoista tulee pysyvä tapa.

Miinukset

  • Monelle 10 000 askelta päivässä voi tuntua kohtuuttoman suurelta määrältä saavuttaa. Saatetaan luovuttaa jo alkuvaiheessa liian kovan tavoitteen edessä.
  • Mittareissa on paljon eroja, jolloin askelmäärä ei välttämättä pidä paikkaansa. Itse käytän ranteessa olevaa sykemittaria myös askelten mittaamiseen, ja uskon, että arviot ovat usein todella yläkanttiin. Askelia kertyy, kun vaikkapa heilutan käsiäni!
  • Samat, ellei paremmat terveyshyödyt voi saada lyhyemmillä, mutta intensiivisemmillä kävelypätkillä, kuten BBC:n 3 x 10min kokeessa todettiin.
  • Toisaalta, kun askelia kertyy yli 10 000 voidaan saada paljon lisää terveyshyötyjä.
  • Askelten mittaamisesta voi tulla yksi stressitekijä lisää.

Itse pidän jatkossakin kiinni 10 000 askeleen päivätavoitteesta. Tärkeintä tässä on minulle kuitenkin istumisen ja muun passiivisen ajan vähentäminen, ei kellon tai askelmittarin tuijottaminen stressaantuneena ja neuroottisena.

Paljonko sinulle kertyy askelia päivässä?

<3 Anna

Kuvat viime viikon Nivea -tapahtumasta Helsingistä, jossa olin vetämässä kumpparijumppaa osallistujille. Kuminauhatreenit ovat loistavia taukojumppia, vaikkapa työpäivän lomassa. Niillä saa vetreytettyä niska- ja hartiaseutua ja mieli piristyy jo todella lyhyelläkin treenillä. Itse käytän kuminauhaa myös treenien alkulämmittelyissä. Kuvat nappasi Satu Sairanen Success Storylta.

treeni-ja-ravinto tyohyvinvointi kysy-treenista-ja-ravinnosta kysy-hyvinvoinnista
Kommentit (27)
  1. Olen kotiäiti ja ihan kotiaskareissa päivittäin saavutan tuon 10000 askelta ongelmitta. Minulla on ranteessa Polarin Vantage V mittaamassa askelia. Jos käyn vielä lenkillä, helpostikin tulee päivässä askelia lähemmäs 20000, jopa ylikin. Ei siis tarvitse olla aktiiviurheilija saavuttaakseen tuon 10000 askelmäärään. 🙂

    1. annasaivosalmi
      8.9.2019, 14:44

      Ihan totta! Upeasti kyllä sulle askelia kertyy. Ei todellakaan tarvitse olla huippu-urheilija. Uskon, että työnkuvalla on selkeä merkitys. Istumatyössä taas askelia ei helposti kerry, ellei tauottele ja suosi työmatkoilla kävelyä.

  2. Helzu https://askeleitajamielenpolkuja.blogspot.com/
    8.9.2019, 16:33

    Usein askeleita kertyy 6000-7000/ vrk, kun työmatkat kulkee autolla ja töissä kävelee huoneesta toiseen pitkin päivää. Tämä on ns. passiivinen päivä.

    1. annasaivosalmi
      8.9.2019, 17:15

      Kiitos, kun jaoit! Olen huomannut, että niinä päivinä, kun jostain syystä menen autolla töihin, on askelien kerääminen työläämpää. Muutoin tulevat “kuin itsestään” ihan tuosta työmatkakävelystä. Kivasti kertyy sulla kuitenkin työpäivinä askelia kumminkin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *